Levottomuudet ovat lisääntyneet
Libanonissa. Viime viikonloppuna kaksi rakettia iskeytyi shiojen asuttamiin
Beirutin eteläisiin kaupunginosiin. Arsalissa Syyrian rajan pinnassa hyökättiin
jo toistamiseen tänä vuonna Libanonin armeijan sotilaita vastaan, nyt tapettiin
kolme. Homsin maakuntaan kuuluvassa Qusayrin pikkukaupungissa Syyrian puolella
Libanonin rajan tuntumassa Assadin joukot ovat jo toista viikkoa yrittäneet
rajusti taistellen palauttaa kaupunki hallintaansa. Kaupunki on yksi tärkeistä
huoltoreiteistä Assadin vastaisille kapinallisille Libanonista Syyriaan.
Tripolissa muutaman päivän sisällä yli 20 menehtyi Assadin vastustajien ja
kannattajien välisissä yhteenotoissa. Hizbollah on aiempaa julkisemmin ilmoittanut
taistelevansa Syyriassa Assadin hallinnon puolesta.
Syyrian ja Libanonin rajat ovat
vuotaneet aina. Lähihistoriaa ajatellen se ei ole mikään yllätys. Erottivathan
ranskalaiset mandaattiajan alussa Libanonin erilleen Syyriasta Lähi-idän
kristittyjen suojavyöhykkeeksi luoden keinotekoisen rajan Libanonin ja
anti-Libanonin vuoriston väliin. Raja ei missään vaiheessa hävittänyt
libanonilaisten ja syyrialaisten yhteyksiä ja monet suvut ja perheet tähän
päivään asti asuvat rajan eri puolilla. Assadien hallinto Hafezista alkaen on
pitänyt Libanonia luonnollisesti Syyrian vaikutuspiiriin kuuluvana maana.
Syyrialaisia tarvittiin myös Libanonin sisällissodan rauhoittamiseen
kansainvälisen yhteisön myötävaikutuksella, vaikka syyrialainen 'rauhanturvaoperaatio'
muotoutui vuosia kestäväksi Libanonin miehitykseksi eteläistä Libanonia lukuun
ottamatta.
Libanonin kohtalo on ollut tulla sekä
toisten tallomaksi että sisäisesti hajanaiseksi. Varsinaista Libanonin
kansalaisuuden luomaa identiteettiä ei ole syntynyt. Taifin sopimus
sisällissodan lopettamiseksi loi jatkumon jo aikaisemmalle eräänlaiselle yhteiskuntasopimukselle,
jonka juuret olivat vuoden 1943 kansallisessa sopimuksessa. Se perustui
uskontokunnille jaettuihin kiintiöihin valtion hallinnossa. Kristittyjen määrä
on vähentynyt huomattavasti suhteessa muslimeihin Libanonin itsenäistymisestä
lähtien sekä maastamuuton että pienemmän syntyvyyden johdosta. Se on luonut paineita
myös muuttaa aikaisemmin sovittuja uskontokuntien välisiä kiintiöitä.
Mustan syyskuun myötä Jordaniasta
karkotetut palestiinalaississit hyödynsivät jo 70-luvulla Libanonin sisäistä
haurautta luomalla eteläiseen Libanoniin ja palestiinalaisleirille
itsehallinnon, valtion valtioon, joka muodosti vajeen Libanonin valtiolliselle
suvereniteetille. Palestiinalaisten Libanonista tekemät hyökkäykset Israeliin
tarjosivat puolestaan Israelille syyn hyökätä ja lopulta miehittää huomattavaa
osaa eteläistä Libanonia. Libanonin sisällissodan aikana maassa oli kaksi
naapurimaan armeijaa miehittäjinä, Israel ja Syyria.
Sisällissodan aikana muotoutunut
Hizbollah onnistui sodan jälkeen vahvistamaan asemaansa shiaväestön keskuudessa
Israelin vastarinnan airuena. Hizbollahin poliittinen, sosiaalinen ja
sotilaallinen ulottuvuus takasi sille vankan kannatuksen shiojen keskuudessa.
Tavallaan Hizbollahin toiminta on ollut jatkumoa sekä palestiinalaisten
itsehallintomalliin pakolaisleireillä että Israelin Litani-joelle asti
ulottuneeseen miehitykseen. Hizbollah nakertaa yhtälailla Libanonin
valtiollista suvereniteettia valtiohallinnon ulkopuolisena aseellisena
toimijana erityisesti etelä-Libanonissa. Palestiinalaississien tavoin Hizbollah
on antanut Israelille syyn hyökkäyksiin rajan yli ja viimeksi massiivisiin
Beirutiin asti ulottuviin pommituksiin vuonna 2006.
Sunnasalafistit eivät ole jääneet
toimettomiksi. He ovat vahvistaneet nopeasti organisoitumistaan ja myös heillä
on aseellisia ryhmittymiä. Libanonin sunnaväestö saa vahvaa poliittista ja
taloudellista tukea Saudi-Arabiasta ja Qatarista. Libanonin politiikan naruja
vedellään siis ahkerasti niin Iranista, Saudeista kuin Qataristakin käsin.
Syyrian sisällissodan Libanonin
puolelle asti lyövät laineet ovat vahvistaneet ja kärjistäneet Libanonin eri uskontokuntiin perustuvien voimatoimijoiden eroja. Syyrian sisällissota muhi pitkään salakuljetuksesta ja
rikollisuudesta tunnetuiksi tulleissa rajakaupungeissa jo heti vuoden 2011
alkupuolelta lähtien. Näistä ensimmäisenä uutisiin nousi Tell Kalakh; nyt
uutisissa on Qusayr. Kaikki nämä sijaitsevat sillanpääasemissa matkalla rajalta
Homsiin. Samalla alueella, jossa myös Arsal Libanonin puolella sijaitsee. Tämä
Bekaan laakson pohjoisosa Syyrian rajalla on Tripolin ja etelä-Libanonin
lisäksi räjähdysherkintä aluetta Libanonissa. Mutta kaikki nämä eri toimijat
ovat läsnä myös Beirutissa.
Laineet lyövät Libanonissa siis jo
korkealla. Sopimuksellisuuteen pyrkivä libanonilainen politiikka olisi
mahdollisesti pystynyt pitämään sisäiset jakolinjat hallinnassa, mutta
Syyriasta tulevat voimat ovat niin suuria, että ne vetävät Libanonia vastustamattoman
väkisin hajalle. Mikä pato sitten voi murtaa nämä aallot, joiden edessä
Libanonin hallinto on voimaton? Se pato on vain ja ainoastaan poliittinen
ratkaisu Syyrian sisällissotaan. EU:n valitettava sopimattomuus
asekieltoviennin jatkamisesta valaa omalta osaltaan öljyä sodan kärjistymiseen ja
pitää sisällään mahdollisuuden aseiden päätymisestä ääri-islamistisille
toimijoille Syyriassa, mikäli joku jäsenvaltioista kättä pitempää
kapinallisille tarjoaa. Syyriassa sotiville islamisteille Syyrian sota on vain etappi,
ei päätepiste. Venäjän ilmoitus ilmatorjuntaohjusten toimittamisesta ei
myöskään edistä konfliktikierteen katkaisemista, kuten ei Yhdysvaltojen
senaatin päätös sallia aseviennit oppositiolle.
 |
| Libanonin lainehdinnan ei soisi häiritsevän kalastusta jatkossakaan |
On enemmän kuin valitettavaa, että
Ranskan ja Britannian kaltaiset Sykes-Picot -sopimuksen valtiot jyräävät
asevientikiellon kumoamiseen tähtäävillä toimillaan yhtä ajattelematonta ja
sodille altistavaa politiikkaa Levantissa kuin aikanaan raapustaessaan nimiä
Sykes-Picot -sopimukseen arabialaisen Lähi-idän mielivaltaiseksi jakamiseksi.