Luonnonvarana liittoutuminen

Jordania on köyhä maa, jonka ulkomaanvelka on moninkertaistunut kuningashuoneen komennon siirryttyä isä-Husseinilta poika-Abdullahille. Se on myös väkiluvultaan pieni valtio ja väestöstä valtaosa on palestiinalaisia. Saudi-Arabiasta saapuneet hashemiitit ovat vähemmistönä. Jordanian maantieteellinen sijainti itseään suurempien tai muuten vain vahvempien puristuksessa ei ole kadehdittava. Itäpuolella on Saudi-Arabia ja Irak, pohjoisessa Syyria, lännessä Israel ja palestiinalaisalueet. Etelässä on sentään punainen meri ja sen satamat. Satamienkin merkitys on pienentynyt, koska Syyrian läpi kulkeva tavaraliikenne on lähes tyrehtynyt. Liittolaisten rahtaamaa sotakalustoa toki satamien kautta saa hyvin maahan, kuten eräänä yönä Aqabaan päin ajaessani havaitsin. Sataman suunnasta tuli kuljetuslavetteja lastattuina uusilla panssaroiduilla miehistönkuljetusajoneuvoilla ja satamaan päin meni kymmenittäin tyhjiä lavetteja.

Wadi Rum on näkemisen arvoinen!

Luonnonvaroja ei juurikaan ole fosfaatin ja auringon lisäksi ja vedestä on huutava puute. Kuollut meri, Petra, Wadi Rum ja punainen meri kuuluvat myös Jordanian luonnonvaroihin tarjoten turisteille nähtävää koko rahan edestä. Turismi on vain tyrehtynyt Lähi-idän levottomuuksien ja erityisesti Syyrian sodan myötä. Valtion taloudellinen ahdinko syvenee. Käytännöllisesti katsoen kaikki taksikuskeista (joista monelle se on rahapulan pakottamana toinen tai kolmas työ) hotellityöntekijöihin valittavat rahan puutetta.

Paineita on myös sisäpoliittisesti, ei vain ulkopuolisen puristuksen ja Syyrian sodan aiheuttamana. Taloudellisen ahdingon lisäksi jo mainittu palestiinalaisväestön suuruus muodostaa ohittamattoman tekijän sisäpolitiikassa. Muslimiveljeskunnan poliittinen siipi on puolestaan Jordanian voimakkain ja parhaiten järjestynyt oppositiovoima, jolla on vahva kannatus palestiinalaisten keskuudessa. Sen lisäksi sisäisen turvallisuuden hälytyskelloja kilkattelevat kasvava radikaalimpien islamistien ja al-Qaidaan kytköksissä olevien salafistien kannatus. Monet heistä pitävät majaa Ammanin itäpuolella sijaitsevassa Zarqan kaupungissa.

Heikollakin on valttinsa. Yllättäen Jordanialle langennut YK:n turvallisuusneuvoston kiertävä jäsenyys on pannut sen kahdeksi vuodeksi maailman turvallisuuspolitiikan tekemisen ytimeen ja hetkellä, jolloin turvallisuusneuvosto painii erityisesti Syyrian kysymyksen parissa.

Jordanian strategisia liittolaisia ovat Yhdysvallat ja Saudi-Arabia sekä Persianlahden kääpiöitä kooltaan mutta jättiläisiä varoiltaan olevat monarkiat. Jordania korvaa liittolaisuuksilla muuten olemattomia luonnonvaroja. Sen liittolaispolitiikka perustuu sekä taloudellisiin että turvallisuuteen liittyviin tekijöihin. Yhdysvaltojen taloudellinen tuki ja turvallisuusyhteistyö ovat liittolaisuuden tukipilareita. Tämä tosin aiheuttaa sisäistä juopaa kansan ja kuningashuoneen välille. Kansan syvät rivit Jordaniassa eivät yksinkertaisesti pidä Yhdysvalloista. Sen politiikka Irakissa ja Afganistanissa sekä mittaamaton tuki edelleen palestiinalaisalueita miehittävälle Israelille ei herätä myötätuntoa jordanialaisten keskuudessa.

Kuningashuone oman näkemyksensä mukaan tarvitsee kovaan turvallisuuteen perustuvaa liittolaisuutta Yhdysvaltojen kanssa. Tätä liittolaisuutta vahvistetaan ummistamalla silmät sopivaksi katsottavalta määrältä salafistejä siitä syystä, että se on välttämätön uskottavan turvallisuusuhan ylläpitämiseksi ja siten liittolaisuuden tuoman tuen, olipa se sitten aseistusta tai turvallisuuskoulutusta, jatkamiseksi. Kuningashuone on vuosikymmeniä onnistunut pitämään kanavat avoinna yhteiskuntapolitiikan nimissä lähes joka suuntaan ja niinpä muslimiveljeskunnalla on langennut lähes korvaamaton rooli radikaalimpien salafistien kurissa pitämiseksi.

Saudi-Arabian rahahanat  ovat yhtälailla tärkeitä Jordanialle. Tuki on miljardiluokkaa dollareissa. Raakaöljyä myydään alennettuun hintaan. Tähän tukeen kätkeytyy sekin ongelma, että kaikki Saudeista tuleva tuki ei suinkaan ohjaudu yhteiskunnan hyväksi valtion budjetin kautta. Kuningas Abdullahin käydessä Riyadissa kollegaansa tapaamassa paluumatkalla koneeseen lastataan salkuittain rahaa. Siitä käytetään hyväntahtoisesti termiä sharha, joka tässä yhteydessä ymmärretään lahjana. Kaukana siis kaikesta korruptiosta, mutta niin välttämätöntä hyvien liittolaissuhteiden vaalimiseksi. Salkuittain sharhaa on helppo ottaa vastaan, kun kassa näyttää tyhjää.

Jordanian ja Syyrian suhteet ovat perinteisesti olleet monimutkaiset. Välillä on oltu sodan partaalla, välillä on liennytelty. Syyrian sota ja sen yksi keskittymistä aivan Jordanian rajalla on pakottanut sen asettumaan strategisten liittolaistensa tukialueeksi Syyrian kapinallisten tukemiseksi. Ei tietysti ilmaiseksi, kyllä siitä Jordanialle maksetaan eli liittoutuminen kääntyy luonnonvaraksi tässäkin tilanteessa.

Jordania osti yllättäen joulukuussa 2012 huomattavan määrän aseita Kroatiasta (kranaatinheittimiä, tykistöammuksia ja muita ampumatarvikkeita) vaikka perinteisesti maiden välinen asekauppa oli ollut olematonta. Jordanian ilmavoimien kuljetuskoneita havaittiin samoihin aikoihin Zagrebin kentällä Kroatiassa.  Muutama viikko kaupan jälkeen Kroatiasta hankitun kaltaista aseistusta ilmestyi huomattavissa määrin Syyrian kapinallisille. Siinä jordanialaiset toimivat välikätenä Saudien rahoittaessa aseostoja Kroatiasta Syyrian kapinallisia varten. Yhdysvaltain kongressin hyväksyttyä asetoimitukset Syyrian kapinallisille amerikkalaisia kuljetuskoneita alkoi saapua Jordaniaan asetoimituksineen. CIA on vastannut aseiden varastoinnista Syyrian kapinallisia varten.

Jordania tekee rahaa myös vuokraamalla sotilastukikohtia Syyrian kapinallisten kouluttamiseen, jossa he kouluttavat yhdessä amerikkalaisten kanssa Syyrian kapinallisia. Jordaniasta on tullut monella eri tavalla kanava Syyrian hallinnon vastaiselle sodalle. Tämä siitä huolimatta, että kuningashuone ei voi olla mitenkään varma Jordanialle turvallisesta sodan lopputuloksesta. Mahdollinen islamistinen voitto Syyriassa yhdistämällä voimat Jordanian kotikutoisten islamistien kanssa muodostaa suoran uhan kuningashuoneelle. Jordanialaisten uskonsotilaiden määrä Syyriassa puhuu omaa kieltään sen viidennen kolonnan koosta, joka kuninkaan yöunia saattaa joskus häiritä.

Liittolaisuudet ovat hyvä ja myönteinen asia, mikäli ne perustuvat aitoon vastavuoroisuuteen. Jordania tuntuu tässä pelissä usein hyväksikäytetyltä. Sen nykyiset liittolaisuudet eivät vahvista sen yhteiskunnallista yhtenäisyyttä, kestävyyttä ja kehitystä. Rahan kaataminen kassaan, tai sen ohi sharhan muodossa, ei lohduta ilman aitoja yhteiskunnallisia uudistuksia työllisyyden lisäämiseksi ja köyhyyden taittamiseksi. Liittolaisuudet asettavat Jordanian pelinappulaksi osana suurempaa alueellista valtapeliä. Jordaniassa on osattu perinteisesti yhteiskuntasopimuksilla luovia kriisistä toiseen ilman suurta kuningashuoneen ja kansan yhteentörmäystä. Tästä syystä se on selvinnyt tähänkin asti ilman huomattavia arabimaailman muutoksen aiheuttamia kolhuja. Vaara ei ole vielä ohi. Strategisten turvallisuuteen ja taloudelliseen tuottoon perustuvien liittolaisuuksien rinnalle toivoisi Jordanian omaan kehittämiseen panostavaa tukea, joka tuottaa inhimillistä turvallisuutta ja vahvistaa valtion sisäistä yhtenäisyyttä. Jordania ansaitsee liittolaisiltaan enemmän kuin pelkästään pelinappulan roolin alueellisessa valtataistelussa.

Sovinnon siemeniä

Istuin Abu Roumanen arabikulttuurikeskuksessa Damaskoksessa kuuntelemassa pientä neliäänistä kuoroa maanantaina iltapäivällä. Kuoronjohtaja vertasi välipuheessaan neliäänisen kuoron harmoniaa Syyrian kansaan. Kuorosta syntyi kaunis harmonia, Syyriassa se on kaukana. Yleisö oli edustava läpileikkaus damaskoslaisista, niin huivipäiviä sunnanaisia kuin liberaalimmin pukeutuneita kristittyjä. Miten kuorossa ja sen yleisössä olleen harmonian saa ulottumaan kulttuurikeskuksen seinien ulkopuolelle? Jos se tuolla oli läsnä, miksi se ei voisi löytyä myös Damaskoksen ulkopuolelta ja muualta Syyriassa?

Geneve 2:n toinen neuvottelukierros päättyi yhteisesti sovittuun agendaan terrorismista ja siirtymäkauden hallinnosta maaliskuussa jatkuvan seuraavan kierroksen lähtökohdaksi. Damaskoksessa on otettu sitkeän työn tuloksena ensimmäisiä tuloksia tuottavia askelia paikallisten tulitaukojen solmimiseksi siinä missä Genevessä delegaatiot ovat keskittyneet puhumaan toistensa ohi.

Sunnuntaina ilmestyivät ensimmäiset valokuvat aseellisista kapinallisista ja hallinnon sotilaista juttelemassa keskenään Babbilan kaupunginosassa. Babbila ei ole ainoa Damaskoksen lähiö, jossa tähän on päästy. Muita ovat Qudsaya, Moadamiyet ash-Sham, Barze, Beit Sahem ja Yalda. Neuvotteluja käydään tulitauon solmimisesta Harastaan. Pitkään saarrettuna olleeseen ja kapinallisten hallussa pitämään Yarmoukin palestiinalaisleiriin (kaupunginosaan) Damaskoksessa on saatu humanitaarista apua perille. Geneve 2:n ensimmäisen ja toisen kierroksen välisellä viikolla Homsin vanhan kaupungin evakuointi käynnistyi. Jo kesäkuussa 2013 Syyrian sodan osapuolet sopivat tulitauosta Tal Kalakhin pikkukaupungissa Libanonin rajalla Homsin maakunnassa. Tal Kalakh oli kansannousun yksi ensimmäisistä väkivaltaisten yhteenottojen näyttämöjä. Homsin maakunnassa tulitaukoja osapuolten välillä on neuvoteltu paikallisten aktivistien toimesta, Damaskoksen lähiöissä neuvotteluja on käyty hallinnon puolelta sovintoministeri Ali Haidarin (Minister of State for National Reconciliation Affairs) johdolla.

Kansainvälinen media on rummuttanut Geneve 2:n epäonnistumista. Myös YK:n ja arabiliiton erityisedustaja Lakhdar Brahimi on tunnustanut hitaan etenemisen neuvotteluissa. Median suhtautuminen tuntuu lähtökohtaisesti asenteelliselta. Epäonnistuminen tuntuu halutummalta uutiselta kuin onnistuminen. Tunsiko media itsensä petetyksi, kun sen hartaasti odottama kansainvälisen intervention teurastus Damaskoksessa viime syyskuussa ei toteutunut. Näyttävät uutisoinnit iskuista, tuhoista, kuolleista jäivät tekemättä. Sota myy, rauha ei.

Hyviä uutisia on, mutta kuka niistä uutisoi? Ovatko YK ja EU antaneet tunnustusta sekä hallinnolle että Damaskoksen lähiöitä hallussa pitäville aseellisille oppositioille siitä, että ne ovat solmineet paikallisia tulitaukoja, lähiöiden asukkaat saavat ruokaa ja humanitaarista apua? Se, mistä Geneve 2:ssa vielä neuvotellaan, toteutuu ruohonjuuritasolla Syyriassa.

Damaskoksen kantakaupunki on yksi turva-alueista noin 6-7 miljoonalle syyrialaiselle. Muualla Syyriassa sota leimautuu uskontokuntien väliseksi sodaksi. Tätä ei vielä tässä perinteisesti sunnaenemmistöisessä pääkaupungissa nähdä ja niin kauan kuin sitä ei siellä koeta, se antaa toivoa. Sota on yltänyt lähiöihin asti tuhoten ne paikoittain maan tasalle, mutta pääkaupunki on vielä pystyssä. Liekö seurausta näistä Damaskoksen eteläpuolisille lähiöille solmituista tulitauosta, mutta tykistötuli lähiöitä vastaan oli viime viikonloppuna huomattavasti vähäisempää kuin marraskuussa.

Katukuvaa Damaskoksesta helmikuun puolessa välissä 2014.

Syyrian sodan humanitaarista kärsimystä ei voi aliarvioida. Samalla on kuitenkin muistettava ne Damaskoksen kaltaiset alueet Syyriassa, jossa arkea sodan keskellä eletään. Koulut ja terveydenhuolto toimivat, apteekit ovat auki, palkat maksetaan. Kaikki eivät halua hyväksyä sitä, että Syyriasta löytyy vielä sodan pahimmat seuraukset välttäneitä alueita. Geneve-2:n toisen kierroksen jälkeen Saudi-Arabia ilmoitti aseistavansa Syyrian kapinallisia kevyillä ilmatorjuntaohjuksilla samalla kun kapinallisia tukevien alueellisten valtioiden tiedustelupäälliköt kokoontuivat Yhdysvaltoihin juonimaan amerikkalaisten kanssa uutta strategiaa kevään lähestyessä. Keväthyökkäyksestä Damaskosta vastaan Jordanian rajan tuntumasta etelästä on uutisoitu. Toteutuessaan se kärjistää sotaa ja humanitaarista kärsimystä sekä lisää pakolaisten määrää. Vai katsooko kansainvälinen yhteisö sallimalla aseellisen tuen  kapinallisille, että siviilien suojelun tavoite saavutetaan hävittämällä Damaskos ja sitä myötä laajin siviilien turva-alue Syyriassa?

Siviilien suojelu sotaa käymällä on kuolleena syntynyt ajatus. Toistumassa on sama kuvio kuin Kofi Annanin johtaman Geneve-1:n jälkeen. Samat kansainväliset toimijat, jotka ovat mukana rauhanneuvotteluissa, jatkavat samanaikaisesti toimia sodan jatkumiseksi. Syyrialaiset niin Tal Kalakhissa kuin Damaskoksen lähiöissä omatoimisesti neuvoteltujen paikallisten tulitaukojen kautta ovat näyttäneet mallin, ja aidosti syyrialaisen sellaisen, neuvoteltuun sodan ratkaisua. Geneveä kuitenkin tarvitaan siihen, että alueellisten valtioiden (ja suurvaltojen) sotaa lietsova tuki Syyriaan loppuu.  Neuvotteluissa on löydettävä kompromisseja, joissa pöydälle nostetaan käsiteltäväksi terrorismin lisäksi myös hallinnon harjoittama valtioterrorismi. Siirtymäkauden hallinnosta puhuttaessa ei pidä juuttua presidenttikysymykseen ennakkoehtona keskusteluiden jatkumiselle. Tappamisen loppuminen ja syyrialaisten tulevaisuus on presidentin nimeä ja sukua tärkeämpi.

Tämä lippujen maalauskampanja ei syntynyt spontaanisti Damaskoksessa!

Oppositioiden hajaannuksesta on kirjoitettu paljon. Eivät hallinnon rivitkään täysin yhtenäiset ole. Siinä missä ministeri Haidar tekee sitkeää työtä tulitaukojen eteen, hallinnon turvallisuusjoukot muualla jatkavat edesvastuutonta terrorisointia, järjettömiä pidätyksiä, kiduttamista ja maahan palaavien syyrialaisten ryöstämistä raja-asemilla ja tarkastuspisteillä. Hallinto tarvitsisi tällä hetkellä rauhanomaiseen oppositioon sitoutuneiden aktivistien kaiken tuen yhteisymmärryksen löytämiseksi. Sen sijaan juuri nämä aktivistit ovat olleet hallinnon tukahduttamiskampanjan kohteena viime kuukausina. Syyrian hallinto kohdistaa tällä hetkellä sorron niitä vastaan, joita se tällä hetkellä tarvitsisi eniten keskustelukumppaniksi. Luottamusta ei rakenneta myöskään pakottamalla pääkaupungin kauppiaat maalaamaan Syyrian liput kauppojensa sälekaihtimiin, kuten nyt on tehty. Sen lisäksi, että se osoittaa autoritaarisen hallinnon tilannetajuttomuutta, se näyttää naurettavan typerältä.

Hotellien haamuja

Beirutin vanha keskusta on peittymässä uusien ja korkeiden tornitalojen varjoon. Rakennuspöly leijailee ilmassa lähes kaikkialla Beirutissa. Tornitalojen varjoista ja rakennuspölyn seasta voi siellä täällä vielä saada välähdyksen vanhasta, sisällissotaa edeltäneestä Beirutista. Sitä silloin myös Lähi-idän Pariisiksi ja Välimeren helmeksi kutsuttiin. Muutama jo silloin toiminut hotelli jatkaa toimintaansa mahdollistaen satunnaiselle kävijälle tai pitempiaikaiselle olijalle kokemuksen siitä Beirutista, jota ei enää ole.

Perinteiseen tapaan nämäkin hotellit pitävät kunnianaan sitä kirjavaa joukkoa hotellivieraita, jotka niissä sisällissotaa edeltäneinä vuosikymmeninä tai sodan aikana majailivat. St. George on niistä tunnetuin; toisaalta ei luurangoksi hävitetty Holiday Inn Beirut sisällissodan ajalta juurikaan tunnettuudessa jää. Se on hotelli, jossa ovat sodan voittoa julistaneet niin Jasser Arafat ja pari kuukautta myöhemmin Ariel Sharon vuonna 1982 yhtälailla kuin syyrialaiset sisällissodan päättyessä 1990. Hotelli valmistui juuri sisällissodan alla ja ehti toimia pyörivine kattoterassiravintoineen vain noin vuoden. Menneistä hotelliajoista muistuttavat enää pystyssä olevat rakennukset.

Holiday Inn Beirut

Sen sijaan yksityisessä omistuksessa oleva Mayflower, monelle suomalaiselle kävijälle tuttu hotelli Hamran sydämessä Duke of Wellington-baareineen, pitää edelleen pintansa ketjuhotellien puristuksessa. Osa ennen sisällissotaa St. Georgen baarissa viihtyneistä ulkomaankirjeenvaihtajista ja vakoojista siirtyi sodan aikana käyttämään turvallisempaa Mayfloweria ja sen baaria myöskin Hamrassa sijaitsevan Commodore-hotellin ohella.

St. Georgen baaria 50- ja 60-luvuilla voidaan hyvällä syyllä pitää koko Lähi-idän kantapaikkana. Siellä oleilivat päivästä toiseen kirjeenvaihtajien lisäksi Lähi-idän eri valtioiden politiikkoja, heidän avustajiaan, diplomaatteja ja suurvaltojen, välillä myös vähän pienempien, kuten polkupyöräkauppiaana esiintynyt jugoslavialainen, vakoojia. Jopa skandinaaveja siellä kerrotaan nähdyn. Lähi-idässä ei tapahtunut juuri mitään, mistä ensimmäisenä ei olisi siinä baarissa tiedetty, liittyipä se Jordanian poliittisiin käänteisiin nuoren kuningas Husseinin vallasta syöksemiseksi tai Saudi-Arabian kanssa tehtyihin öljysopimuksiin. Baarimikko Ali Bitarin mieleen on jäänyt erityisesti öykkärimäisesti käyttäytynyt ja äänekäs CIA:n operatiivi James Russell Barracks, joka ominaisuuksistaan huolimatta, tai siitä syystä, onnistui värväämään arabiliiton apulaispääsihteerin CIA:n tiedonantajaksi kuten Said K. Aburish kirjassaan St. Georgen baarista kuvailee.

Mayflower

Kim Philby yöpyi välillä Mayflowerissa, vaikka asuikin Normandyssa astuessaan Odessaan suuntaavaan neuvostolaivaan Beirutin satamassa tammikuussa 1963. Kim oli värvätty neuvostotiedusteluun jo 30-luvulla kahden juutalaistaustaisen naisen, Litzi Friedmanin ja Edith Tudor-Hartin ansiosta. Philby tutustui Litziin 30-luvun Wienissä ja hänestä tuli Philbyn ensimmäinen puoliso. Beirutissa hänet tunnettiin St. Georgen baarin vakiokalustoon kuuluvana yhdessä isänsä, Saudi-Arabiasta maanpaossa olleen orientalisti St. John Philbyn kanssa. St. Georgen baari toimi myös nuoremman Philbyn kolmannen avioliiton julkistamispaikkana morsiamen vielä silloisen ja sillä hetkellä tilanteesta tietämättömän, mutta tämän myötä entisen, aviopuolison läsnä ollessa. Vaikka Philby toimi lehtimiespeitteensä alla The Observerin ja The Economistin kirjeenvaihtajana Beirutissa reilut kuusi vuotta ennen loikkaamistaan Neuvostoliittoon kaikkien aikojen tunnetuimpana brittiläisenä kaksoisvakoojana, hän orientalistina ja Lähi-idän tuntijana jäi kyllä huomattavasti tunnetumman isänsä, joka myös Sheikh Abdullahina tunnettiin, varjoon.

Vanhempi Philby oli brittisiirtomaaministeriön tiedustelu-upseeri, joka arabian lisäksi puhui sekä urdua että persiaa. St. John Philby oli yksi tunnetuimmista kuuluisan arabikapinan organisoijista Arabian Lawrencen ohella. Lawrencen tavoin hän pettyi pitämättömiin brittilupauksiin itsenäisestä arabivaltiosta Lähi-idässä. Vuonna 1921 hänestä tehtiin Palestiinan brittimandaattihallinnon tiedustelupäällikkö. Philby joutui eroamaan tehtävästään ja sitä myötä tiedustelupalvelusta vuonna 1924 juutalaisten Palestiinaan muuttoon liittyvien erimielisyyksien vuoksi. Hänestä tuli Ibn Saudin neuvonantaja, jota hän oli perinteisesti kannattanut Saudi-Arabian hallitsijaksi hashemiitteja vastaan. Tässä kohdassa hänen ja hashemiitteja kannattaneen Lawrencen näkökannat erosivat. Vuonna 1930 Philby kääntyi muslimiksi ja muutama vuosikymmen myöhemmin paheksui syvästi poikansa Kimin juomista St. Georgen baarissa Beirutissa yhtälailla kuin ojensi tytärtään muslimille sopimattomasta käyttäytymisestä. Ibn Saudin kuoleman jälkeen vanhempi Philby joutui erimielisyyksiin uuden kuninkaan kanssa ja hänen tiensä johti maanpakoon Beirutiin.

Tänään 14.2 Beirutissa vietettiin entisen pääministeri Rafik Haririn murhan vuosipäivää. Hariri menehtyi jättimäisessä pommi-iskussa St. Georgen edessä, räjähdys vaurioitti lisää jo valmiiksi sisällissodan aikana kärsinyttä rakennusta. Haririn omistama Beirutin jälleenrakennusta johtanut Solidere-rakennusyhtiö oli jo jonkin aikaa käynyt taistelua St. Georgen omistajia vastaan pienestä merialueesta hotellin edessä. Libanonin hallituksen kanssa aikanaan poikkeuksellisen laajoista oikeuksista jälleenrakentamiseen sopinut Solidere on hankkinut omistukseensa alueet hotellin molemmilta puolilta ja väittää vesialuetta julkiseksi omaisuudeksi. Solidere omistaa jo lähes koko Zeitounan lahden alueen hotellin vieressä ja haluaa viedä loputkin. Hotellin omistanut yritys ei pidä siitä sen enempää kuin monet beirutilaiset kaupunkisuunnittelijat, arkkitehdit ja historioitsijat puhumattakaan Solideren vaikutusvallan alaisuudessa maa- tai rakennusomistuksistaan rahan sijasta osakkeita vastaan luopumaan joutuneista beirutilaisista.

Suoraa puhetta Soliderelle St. Georgen seinällä!

St. George, Normandy, Holiday Inn Beirut, Commodore ja Mayflower ovat vanhan Beirutin maamerkkeinä nähneet paljon vuosikymmenien saatossa. Haamut ovat enää jäljellä sisällissotaa edeltäneistä ja sen aikaisista hahmoista. Siinä missä aikaisemmin St. Georgen terassilla juoniteltiin Lähi-idän politiikkaa, vallankaappauksia ja salamurhia, sen ympärillä käydään nyt sotaa siitä, kuka hotellin maa- ja merialueella rikastuu eniten. Näiden entisten ja vielä nykyistenkin maamerkkien mukaan satunnainenkin Beirutin kävijä voi yhden kierroksen kiertää. Sen voi aloittaa varaamalla huoneen Mayflowerista ja vilkaisemalla sen jälkeen Duke of Wellingtonin puolella tulevaisuuden haamuja.