Vallan viemää

Vai vietävän valta? Valtaa käytetään eri tavoin. Jotkut sitä vailla olevat janoavat valtaa, toiset sitä omaavat janoavat valtaa lisää mutta sitä ei kuitenkaan pidä yhdistää johtajuuteen. Mutta hyvästäkin johtajuudesta tulee korruptoituneena väärää vallan käyttöä. Korruptio yhdistetään helposti mutta perustellusti (Transparency internationalin tutkimukset esimerkkinä) Lähi-idän autoritaarisiin hallintoihin ja viranomaistoimintaan.

Aivoja kutomassa Mohamed Mahmoud-kadulla

Egyptin lähihistoria antaa yhden näköalan vallan korruptioon. Mohamed Mahmoud-kadun varrelle Kairossa maalatut graffitit kertovat karua kieltä korruptoituneen vallan vastustuksesta, katumielenosoittajien tunteista, tuskasta, toivosta mutta samalla myös toivottomuudesta. Aivojen kutomista kuvaavan graffitin piirtäjä lienee pyrkinyt visualisoimaan kansalaisten aivojen manipulointia eli sitä aivopesua, jota Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan itsevaltaiset hallinnot ovat vuosikymmeniä tehneet. Verisinä vuotavat aivot puolestaan kuvannevat itsehallinnon turvautumista väkivaltaan silloin kun aivojen manipulointi epäonnistuu ja kansalaiset lähtevät kansalaistottelemattomuuden tielle. Kriittinen, itsenäinen ajattelu on itsevaltaisen hallinnon vaarallisin vihollinen. Kansalaisten ajatusmaailman muokkauksen tavoitteena on saada hyväksyntä muuttumattomuuden välttämättömyydelle ja sille alistumiselle.

Mohamed Mahmoud-katu johtaa Tahrir-aukiolta sisäministeriön rakennukseen. Katu on nimetty rautaisista otteistaan tunnetun 1920- ja 30-luvun pää- ja sisäministeri Mohammed Mahmoudin mukaan. Egyptiläiset osoittivat kaduilla tahtoaan tammikuussa 2011. Siitä seurasi kansan tekemä vallankumous ja Hosni Mubarakin syrjäyttäminen. Sen jälkeen toiveet Lähi-idän väkirikkaimman valtion muutoksesta nousivat korkealle. Poliisivaltioon oli läpeensä kyllästytty. Se oli tuonut varakkuutta hyvin harvoille. Harvoista hyötyjistä monet olivat armeijan henkilökuntaa, jolle varat ohjautuivat armeijan omistamien liikeyritysten kautta. Armeija lieneekin ollut, ja on edelleen, Egyptin menestyksekkäin ja ainakin vaikutusvaltaisin liikeyritys. Tämä katkeroitti ymmärrettävästi niitä miljoonia työttömiä, nälkäisiä ja varattomia sekä kansanvaltaa vailla olevia egyptiläisiä, jotka osallistuivat mielenosoituksiin tammikuussa 2011. Mielenosoitukset olivat ainoa keino osoittaa autoritaarisille hallinnoille vallan rajat.

Tammikuun vallankumouksen valtaan nousi ensimmäisen kerran Egyptin historiassa demokraattisesti valittu muslimiveljeskuntaan kuuluva presidentti Mohammed Morsi. Vuonna 1928 Hassan al-Bannan Kairossa perustama muslimiveljeskunta niitti satoa vuosikymmeniä kestäneen ruohonjuuritasolla tehdyn työn ja erinomaisen organisoituneisuutensa ansiosta. Veljeskunnan tavoite, pitkälti samoin muissa arabimaissa toimivien sisarliikkeiden tavoin, on islamilaistaa yhteiskunta sosiaalisen kanssakäymisen ja opettamisen kautta pyrkimättä välttämättä yhteiskunnalliseen poliittiseen valtaan.

Muslimiveljeskunnan poliittiseen valtaan nousu oli historiallinen virstanpylväs. Liikkeen kannatus perustuu väestöön, jota yhdistää islamilaisten arvojen lisäksi islamin harjoittaminen jokapäiväisessä elämässä. Liikkeen kannatusta lisäsi myös kansalaisten samastuminen itsevaltaisen hallinnon vainoamiseksi joutuneeseen liikkeeseen. Muslimiveljeskunnan koettiin olevan samalla puolella kuin kansa vastassaan itsevaltainen hallinto. Kannatus oppositiossa ei ole resepti automaattisesti menestykselliseen hallintoon. Morsi näytti unohtaneen demokraattisesta valinnastaan huolimatta, että tosiasiallisesti vain noin puolet egyptiläisistä olivat äänestäneet häntä. Egypti ei seisonut yhtenä naisena ja miehenä hänen takanaan, vaikka Morsi ryhtyikin sumeilemattomaan vallankäyttöön aivan kuin oppositiota ei olisikaan. Häntä ei säästänyt vallanjanon perussynniltä yhtään sekään, että hänellä oli syvästi uskonnollinen islamilainen arvomaailma. Pikemminkin Morsi näytti seuraavan kuin automatisoituna Egyptissä tuttua autoritaaristen hallitsijoiden, joidenkin mukaan jo faaraoiden ajalta lähtevää, vallankäytön perintöä. Perustuslaillisen julistuksen antanut Morsi nosti itsensä diktaattorin asemaan lain yläpuolelle marraskuun lopulla 2012. Tästä hän joutui perääntymään mielenosoitusten siivittämänä. Yritys paljasti kuitenkin Morsin valtapyrkimysten ulottuvuuden.

Morsin pystyttäessä itsevaltaista järjestelmää kansan perustarpeet jäivät unohduksiin. Talous heikkeni heikkenemistään, leipää eikä työtä ollut sen enempää kuin Mubarakin aikana. Muslimiveljeskunta oli kääntänyt katseensa kansasta pois jo aikaisemmin Mahmoud -kadun mielenosoituksissa 19.11.2011. Niissä mielenosoittajat vaativat kansannousun uhrien perheille luvattujen viivästyneiden korvausten maksamista. Poliisi maksoi korvaukset kovilla luodeilla yli 40 egyptiläisen menehtyessä. Mahmoud -kadulle rakennettiin kivikuutioista seinä katkaisemaan mielenosoittajien tie sisäministeriöön. Morsi käänsi toimillaan vallankumouksen muslimiveljeskunnan vallankaappaukseksi.

Tätäkään egyptiläiset eivät jaksaneet katsoa pitkään. Vuosi  valtaa ja näkyvää vallanjanoa. Vallan korruptoiman Morsin oli aika mennä. Uudet mielenosoitukset ja vaatimukset Morsin syrjäyttämisestä tarjosivat armeijalle tilaisuuden tarttua vallan ohjaksiin, josta sen ote oli lipeämässä. Morsin nimittämä armeijan komentaja kenraali Abdel Fattah al-Sisi otti vallan haltuunsa istuttaen väliaikaiseksi presidentiksi virkaa hoitamaan korkeimman oikeuden presidentin. Uudet parlamentin ja presidentin vaalit järjestetään vuonna 2014. Al-Sisi on jo antanut ymmärtää, että hän on valmis asettumaan ehdokkaaksi presidentin vaaleissa.

Morsin surkeasti hoitama presidenttiys ei luonnollisesti oikeuta vallankaappausta. Mistään muusta Al-Sisin ja armeijan valtaan tulossa ei ollut kysymys, vaikka se mielenosoitusten mahdollistamana toteutettiin. Tosin vallankaappaus sanana pantiin pannaan 3. heinäkuuta 2013 tapahtumiin viitattaessa. Voittajan kirjoittaman lähihistorian tulkinnan mukaan kysymys on vain tammikuun 2011 vallankumouksen jatkumosta. Armeija palasi kuin pyöröoven sinkauttamana takaisin valtaan, Morsin hyväksymä perustuslaki nostettiin hyllylle ja vallan nopeaksi juurruttamiseksi käynnistettiin, kuinkas muuten, taistelu terrorismia vastaan Al-Sisin henkilökohtaisessa johdossa.

Al-Sisin sota terrorismia vastaan

Sota terrorismia vastaan mallinsi mekanismin valtaa uhkaavien oppositioiden alistamiseksi Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan itsevaltiaille. Yhdysvaltojen tuhdit asetoimitukset, sen oman terrorismin vastaisen sodan ohessa, antoivat korvaamattoman tuen kaikille Lähi-idän strategisiksi kumppaneiksi luokitelluille hallituksille. Itsehallintojen aivopesuun alistamattomiin lätkäistään terrorismin leima päälle. Sillä luodaan kuvitelma oikeutuksesta taistella kansalaistottelemattomuutta vastaan. Vuosikymmeniä voimassa olleet poikkeustilalait kyllä poistetaan, mutta tilalle istutetaan turvallisuuspoliisille yhtä mittavat valtaoikeudet antavat terrorisminvastaiset lait. Mielenosoitukset alistetaan luvanvaraisiksi. Katumielenosoitukset alistetaan luvanvaraiseksi toiminnaksi niiden osoittauduttua aidoksi uhaksi autoritaarisille hallinnoille. Ilman lupaa mielenosoittamisesta ja kansalaistottelemattomuudesta tulee terrorismia. Retorinen kysymys kriittisen ajattelun julistamisesta terrorismiksi on esitettävä.

Egyptin terrorismin vastaisen taistelun ytimessä on ollut muslimiveljeskunnan nujertaminen. Se on julistettu laittomaksi, johtohahmot on pidätetty ja oikeudenkäynti Morsia vastaan on alkanut. Muslimiveljeskunnasta ei päästä tällä eroon, vaikka se sen toimintamahdollisuuksia väliaikaisesti heikentää. Poliittisen vallan harjoittamisessa tehdyistä virhearvioista ja vallanahneuden sokaisusta huolimatta ruohonjuuritason kannatus pysyy. Veljeskuntaa vastaan kohdistettu vaino ja armeijan hallinnon terrorismin vastainen taistelu vahvistaa ajan kuluessa veljeskunnan kannatusta. Muslimiveljeskunta joutuu nyt toimimaan uudestaan samasta lähtökohdasta kuin se vuosikymmenien koulimana toimi, alistettuna ja lainsuojattomana. Juuri siitä lähtökohdasta, josta se aikaisemmin kannatuksensa keräsi. Terrorismin vastainen taistelu Egyptissä on osoitus siitä, että varsinaisiin inhimillisen turvattomuuden ongelmiin ei edes yritetä tarttua.

Al-Sisin vallankaappaukselle on osoitettu ymmärrystä niin egyptiläisten Morsin valtaan pettyneiden kuin länsimaiden tahoilta. Tukea on tullut myös Persianlahden valtioilta Saudi-Arabia mukaan lukien. Niille muslimiveljeskunnan katastrofaalinen kompastuminen vallanhimoon oli kuin taivaasta tullut johdatus. Armeijan valta ei sisällöltään ole yhtään erilaista. Sen odotetaan kuitenkin antavan menneiden vuosikymmenien mallin tavoin enemmän vakautta. Siinä on tutuksi tullutta pysyvyyttä. Tässä yhteydessä tuntuu lähes epäsopivalta muistuttaa, että se on sitä samaa autoritaarisuuden luomaa vakauden illuusiota, joka Syyriassa loi vakautta Hafez al-Assadin noustua valtaan vuonna 1971. Syyriassakaan se ei ollut totta ja tästäkin syystä illuusio kuvastanee vallan olemusta parhaiten - valta on aina jossakin määrin kuvittelua. Sen tiedostaminen hillinnee loputonta vallan janoa.

Sormella osoittelemaan suomalaisetkaan eivät pääse. Vallan korruptoiva vaikutus on tuttu ilmiö myös Suomessa vaikka kansainvälisesti ajatellen Suomen kilpi tässä suhteessa on varsin tahraton. Poliitikot, virkamiehistö tai yritysten toimitusjohtajat eivät pysty aina vastustamaan vallan korruptoivaa vaikutusta. Autoritaarista vallankäyttöä löytyy siis myös demokraattisina itseään pitävistä yhteiskunnista. Niissä se yleensä on kätketty hienovaraisempaan ja kätketympään muotoon, eikä sitä haluta mieltää korruptioksi. Tulosohjaukseksi nimitetty mekanismi pitää sisällään mahdollisuuden vallan väärinkäyttöön yhtä lailla kuin erilaiset tuottavuuden ja vaikuttavuuden mittarit. Vallan korruptoiva vaikutus on universaalista. Se ei ole millään tavalla ideologiaan, vakaumukseen, uskontoon, sukupuoleen tai valtiorajoihin sidottu asia - kysymys on ihmisluonteeseen kuuluvasta ilmiöstä.

Kaatui kansannousussa (II)

Lewis Andrews oli hyvin tietoinen turvallisuustilanteen heikkenemistä Galileassa. Levottomuudet olivat lisääntyneet elokuusta 1937 lähtien. Peelin komission suositukset oli julkaistu 3. heinäkuuta 1937 ja Palestiinan arabit olivat raivoissaan siitä, että jakosuunnitelman mukaan juutalaisille jäisi suurempi alue, mitä he sillä hetkellä maanostojen kautta omistivat. 

1. huhtikuuta 1937 alkaen virkaatekevänä aluekomissaarina toiminut Andrews piti huolta omasta turvallisuudestaan. Hän liikkui toimialueellaan aina poliisiauton saattamana, aseistettu poliisi seisoi huoneen oven ulkopuolella hänen yöpyessään hotelleissa ja hänellä oli aina aseistettu poliisivartio Nasaretissa olevan talonsa puutarhassa.

Andrews liikkui vastuualueellaan ahkerasti ja arabiankielen taitajana (myös auttavasti hepreaa osaavana) hän onnistui keräämään perusteellisesti tietoa alueen tilanteesta. Andrewsin asiantuntijuuden vuoksi hänet oli liitetty Peelin komission avuksi sen kerätessä Palestiinassa tietoa suosituksiaan varten. Nasaretissa komissio haastatteli arabijohtajia Andrewsin kotona. Korkea edustaja Wauchope pitikin Andrewsia älykkäimpänä neuvonantajanaan ja parhaimpana ystävänään Palestiinassa kuten hän siirtomaaministeriön alivaltiosihteeri Cosmo Parkinsonille kirjoitti.

Brittien tiedusteluraportit varoittivat loppukesästä 1937 radikaalimpien Palestiinan arabien valmiudesta käynnistää murhakampanja. Tämän suuntaisesti Jerusalemin suurmuftin Hajj Amin al-Husseinin arvioitiin ohjeistaneen palestiinalaisia käydessään Damaskoksessa kesällä 1937.  Andrews tosin arvioi itse raportissaan elokuun viimeisenä päivänä, että pelkoa laajamittaisista levottomuuksista vuoden 1936 tapaan ei ollut. Wauchope puolestaan varoitti omassa raportissaan, että Galilean alueella vallitseva työttömyys ja köyhyys lietsoi rikollisuutta ja levottomuutta.

Peelin komission jakosuosituksen julkaisun jälkeen Andrews raportoi, että suunnitelma lisäsi Palestiinan arabien pelkoa tulevaisuudestaan. Hänen mukaansa pelko kääntyisi jaon toteutuessa vihaksi Britanniaa kohtaan. Galilean alueella Andrews symboloi mandaattihallintoa ja tiedossa oli myös, että Andrews oli joutunut Muftin ns. mustan listan kärkinimeksi. Toisaalta Andrews oli raportoinut Wauchopelle, että Palestiinan arabeja huojensi tieto siitä, että korkea edustaja vastusti Peelin komission jakosuunnitelmaa ja oli matkustamassa Englantiin pysäyttämään komission suositusten toimeenpanon.

Tähän kirkkoon Andrews oli matkalla.

Turvallisuuteen liittyvistä varotoimista huolimatta Andrewsilla oli yksi vakiintunut, ja kohtalokkaaksi osoittautuva, tapa. Hän oli matkalla lähimmän alaisensa Pirie-Gordonin kanssa 26. syyskuuta, kuten muinakin sunnuntai-iltoina, poliisikonstaapeli McEwanin saattamana iltarukoukseen Nasaretin Anglikaanikirkkoon. Jätettyään autonsa vähän matkan päähän kirkosta kolmikko nousi jalkaisin kapeaa katua pitkin pienellä mäenharjanteella olevaa kirkkoa kohti. Neljä Palestiinan arabia odotti väijyksissä kirkkoon johtavan tien varrella tietoisina Andrewsin viikoittaisesta kirkkokäynnistä. Kolmikon lähestyessä kirkon pihaa väijyjät avasivat tulen Andrewsia kohti. Andrews ehti tönäistä Pirie-Gordonin syrjään käskien tätä samalla juoksemaan henkensä edestä (Run for your life!) mutta saaden itse kirkkopihalle nousevilla askelmilla luodin iskemän kaulalaskimoon. Nämä sanat Pirie-Gordonille jäivät Andrewsin viimeisiksi sanoiksi. Hän kuoli tajuihinsa tulematta puolen tunnin kuluttua osumasta. Myös konstaapeli McEwan menetti henkensä, ainoastaan Pirie-Gordon haavoittuneena selvisi väijytyksestä hengissä. 

Rikospaikka on muuttunut paljon yli 70 vuotta murhan jälkeen, mutta kirkko seisoo entisellä paikallaan ja entisen näköisenä. Myös kirkolle johtavat kapeat kujat ovat jäljellä, vaikka niiden varrelle on rakennettu paljon uusia rakennuksia myöhempinä vuosikymmeninä.

Murhaajat väijyivät kirkkoon johtavan kapean kadun varressa.

Vain pari viikkoa ennen kuolemaansa Andrews oli varoittanut Pirie-Gordonia Nasaretin lähikylästä odotettavissa olevasta hyökkäyksestä. Poliisitutkimus ja jälkikoirat osoittivat väijyjien paenneen sivutietä pitkin pääkadulla odottaneeseen autoon ja sitä tietä ulos kaupungista. Heitä ei tavoitettu koskaan. Syyllisten epäiltiin kuuluvan Galilean alueella aktiivisesti toimineeseen Ikhwan al-Qassam -nimiseen kapinallisryhmään. Brittipoliisi ampui vuonna 1935 'Izz ad-Din al-Qassamin, Syyrian Latakian maakunnan Jablen kaupungista kotoisin olevan, Haifaan muuttaneen muslimioppineen ja yhden brittimandaatin vastaisen taistelun johtohahmoista. Andrewsin murhanneiden epäiltiin kuuluvan tuohon Sheikki Qassamin mukaan nimettyyn ryhmään. Sen mukaan myös nykyinen Hamasin sotilaallinen siipi Gazassa, ns. Qassamin prikaatit, on nimetty.

Tämän portin tuntumaan Andrews kaatui.

Andrewsin menetys oli Wauchopelle kova isku. Wauchope ei kokenut sitä pelkästään luottoystävänsä menetyksenä, vaan myös iskuna sitä sovinnollista politiikkaa kohtaan, jota hän mandaattihallinnon korkeimpana edustajana oli Palestiinassa ajanut. Wauchope määräsi vastatoimina välittömästi laajamittaiset poliittisesti epäilyttävien henkilöiden pidätykset sekä korkean arabineuvoston ja kansallisten komiteoiden julistamisen laittomiksi. Jerusalemin muftilta Amin al-Husseinilta Wauchope otti pois korkeimman muslimineuvoston presidenttiyden. Näitä koskevat määräykset astuivat voimaan 1. lokakuuta 1937. Mufti onnistui pidätysmääräyksestä huolimatta pakenemaan Jerusalemin Haram ash-Sharifista Beirutiin. Marraskuussa mandaattihallinto perusti sotilastuomioistuimet, kuolemanrangaistus otettiin käyttöön ja vuosina 1937-39 noin 100 kapinallista hirtettiin. Wauchope puolestaan palasi pettyneenä Englantiin kesken toisen viisivuotiskautensa vuoden 1938 alkupuolella. Väkivalta Palestiinassa kärjistyi aina siihen asti, että myös Jerusalemin vanha kaupunki oli lokakuussa 1938 kapinallisten hallussa viikon ajan.

Huhtikuussa 1938 Britannia lähetti Palestiinaan Woodleadin komission tutkimaan Peelin komission suositusten toimeenpanon mahdollisuuksia. Käytännössä sen tehtävänä oli mitätöidä Peelin komission esitykset, jotka se raportissaan marraskuussa 1938 tekikin esittäen erilaisia vaihtoehtoja Palestiinan jakamiseksi. Mikään niistä ei ollut toteuttamiskelpoinen. Samanaikaisesti  brittihallitus tuli siihen tulokseen, että maan jakaminen itsenäisiksi juutalais- ja arabivaltioiksi ei ollut toteuttamiskelpoinen. Komissioiden työn jäädessä tuloksettomaksi brittihallitus joutui antamaan hallituksen virallisen asiakirjan politiikastaan Palestiinassa, ns. Valkoisen kirjan (White Paper) vuonna 1939. Palestiinan jakosuunnitelmasta luovuttiin, mutta siitä piti tulla itsenäinen kymmenen vuoden kuluessa. Käytännössä Valkoinen kirja luopui itsenäisen juutalaisvaltion perustamisen ajatuksesta. Valkoisen kirjan mukaan sekä maahanmuuttoa että maan ostoa piti rajoittaa. Brittihallitus otti vuoden 1939 Valkoisessa kirjassa etäisyyttä Balfourin julistukseen, tai ainakin sen sionistiseen tulkintaan, ja hyväksyi samalla arabien itsehallintoperiaatteen Palestiinassa.

Palestiinassa ja diasporassa asuvat juutalaiset vastustivat jyrkästi brittihallituksen uutta politiikkaa ja käynnistivät aseellisen vastarinnan mandaattihallintoa vastaan Palestiinassa. Tässä vaiheessa Palestiinan tilanteeseen vaikutti kuitenkin jo enemmän syttymässä oleva toinen maailmansota ja natsi-Saksan juutalaisvainot sekä britti-imperiumin sota-ajan politiikka Levantissa. Valkoinen kirja, vaikkakin virallisesti mandaattihallinnon ohjaava poliittinen asiakirja mandaatin loppuun saakka, menetti käytännössä merkityksensä. Mielenkiintoista on kuitenkin todeta, että sen sisältö vastasi Wauchopen näkemystä Palestiinan arabien käynnistämän yleislakon ja levottomuuksien todellisista syistä. Valkoisen kirjan politiikka toteutuessaan olisi voinut hälventää niitä pelkoja, joiden keskellä Palestiinan arabit elivät  jatkuvasti lisääntyneen juutalaisten maahanmuuton keskellä 1920 ja -30 -luvuilla.

Andrewsin murha Nasaretin Anglikaanikirkon kirkkopihalle johtavilla portailla oli käännekohta suurena arabikapinana tunnetuksi tulleena ajanjaksona 1936-39. Kansannousun ensimmäistä vaihetta seurannut rauhallisempi jakso päättyi aikaisempaa verisempään kansannousun toiseen vaiheeseen, jonka yhtenä laukaisijana Andrewsin murha toimi. Mandaattihallinto turvautui nyt kovaotteiseen sotilaalliseen kriisinhallintaan vastoin aikaisempia Wauchopen politiikkaa ja suosituksia. Ne eivät rauhoittaneet tilannetta. Andrewsin murha oli myös laukaisija sille tapahtumaketjulle, joka johti Peelin komission suositusten uudelleen arviointiin ja sen myötä vuoden 1939 Valkoiseen kirjaan. 

Suruviesti Andrewsin ennen aikaisesta kuolemasta lähti osoitteeseen 19, Cromwell Crescent, Earl's Court, S.W., jossa nyt leskeksi jäänyt Lewis Andrewsin puoliso asui. Surua ei varmasti hälventänyt yhtään se, että siirtomaaministeri William Ormsby-Gore nimitti virkaatekevänä aluekomissaarina toimineen Andrewsin kuolemansa jälkeen aluekomissaarin virkaan 1. huhtikuuta 1937 alkaen. 

Kaatui kansannousussa (I)

Eräs murha on ollut mielenkiintoni kohteena jo jonkin aikaa Palestiinaan liittyvän tutkimukseni sivujuonteena. Sain tilaisuuden viedä murhatutkimusta eteenpäin sekä löytämällä uhrin että vierailemalla rikospaikalla. Aikaisemmin keräämäni todistusaineisto on ollut pelkästään asiakirjoja, jotka olen kaivanut esille Iso-Britannian kansallisarkistosta.

Tämä murha on vain yksi useista poliittisista murhista Lähi-idän kansannousujen historiassa, mutta Palestiinassa siitä tuli vuosien 1936-39 kansannousun käänteentekevä maamerkki. Palestiinan muslimeilla oli tapana järjestää kulkueita erilaisten merkkitapahtumien juhlistamiseksi. Aikaisemmin yleisökulkueilla oli tapana muuttua pienimuotoisiksi kansannousuiksi. Yksi kulkueista oli vuotuinen vierailu Nebi Musan eli profeetta Mooseksen oletetulle haudalle Jerikon ja Jerusalemin välissä. Kulkueet olivat rauhanomaisia, kunnes brittien mandaattihallintoon tyytymättömät palestiinalaiset politisoivat uskonnollisen kulkueen protestiksi mandaattihallintoa vastaan vuonna 1920. Vajaa vuosikymmen myöhemmin, elokuussa 1929,  Al-Buraqina tunnettu kapinointi johti muutaman päivän sisällä yli 100 sekä juutalaisen että arabin kuolemaan länsimuurilla Jerusalemissa. Levottomuuksien syitä lähetettiin tutkimaan Shawin komissio. Sen johtopäätösten mukaan mandaattihallinnon täytyy huomioida entistä paremmin Palestiinan arabiväestön oikeudet. Al-Buraqin seurauksena mandaattihallinto lähetti myös lisää sotilaita kriisinhallintatehtäviin Palestiinaan.

Laajamittainen mandaattihallintoa vastaan kohdistuva kansannousu Palestiinassa käynnistyi korkean arabineuvoston julistettua yleislakon huhtikuussa 1936. Samainen neuvosto oli hieman aikaisemmin lähettänyt muistion mandaattihallinnon ylimmälle virkamiehelle (High Commissioner), sir Arthur Wauchopelle, jossa he listasivat tyytymättömyytensä syyt. Niistä päällimmäisinä olivat juutalaisten lisääntyvä maahanmuutto, kasvava maan myynti maahanmuuttajille ja mandaattihallinnon haluttomuus pitää lupaustaan kansallisen parlamentin perustamisesta. Wauchope arvioi palestiinalaisten tyytymättömyyden olevan perusteltua ja heijastavan heidän kokemaansa pelkoa. Palestiinan arabit tunsivat joutuneensa sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti alistettuun asemaan maahanmuuttajiin nähden siitä huolimatta, että edustivat väestöllisesti enemmistöä Palestiinassa. Wauchope yritti puolestaan tasapainoilla velvollisuudessaan Balfourin julistusta kohtaan, jonka mukaan mandaattihallinnon oli edistettävä kansallisen kodin perustamista juutalaisille Palestiinassa mutta ilman, että se johtaisi Palestiinan arabien oikeuksien heikentymiseen.

Palestiinan korkea arabineuvosto julisti yleislakon huhtikuussa 1936. Vähitellen kansannousu muuttui väkivaltaiseksi brittipoliisin ja -armeijan pyrkiessä tukahduttamaan kansannousuksi muuttuvaa yleislakkoa. Väkivaltaisuudet ja kansalaistottelemattomuus levisivät. Brittimandaattihallinto joutui ensimmäisen kerran ahtaalle Palestiinassa ja tiet kävivät turvattomaksi matkustaa. Wauchope joutui toteamaan, että mandaattihallinto ei enää hallinnut kaikkia alueita Palestiinassa. Hän vertasikin tilannetta Irakin kansannousuun brittejä vastaan vuonna 1920.

Syyrian kansannousu vuosina 1925-27 Ranskan mandaattihallintoa vastaan antoi mallia Palestiinan kansannousuun. Palestiinan arabeilla ja syyrialaisilla oli läheisestä maantieteellistä sijainnista johtuen kiinteät yhteydet ja palestiinalaiset olivat seuranneet tarkasti Syyrian kansannousun kulkua. Palestiinan ylimmän muslimineuvoston presidentti, Jerusalemin mufti ja korkean arabineuvoston puheenjohtaja Hajj Amin al-Husseini kävi Damaskoksessa neuvottelumatkoilla. Syyrian kansannousussa ja siinä erityisesti Haman kapinan  johdossa kouliintunut upseeri Fawzi al-Qawukji tuli puolestaan johtamaan Palestiinan kapinallisia noin 200 vapaaehtoisen kanssa Nablusin, Tulkarmin ja Jeninin muodostamalle kolmiomaiselle alueelle elokuussa 1936. Al-Qawukji oli käynyt jo aikaisempina vuosina Jerusalemissa vahvistaen syyrialaisten ja Palestiinan arabien yhteyttä. Palestiinalaiset käyttivät Syyrian kansannousun modus operandia. Pienet, usein paikasta toiseen joustavasti siirtyvät ja pikkukyliin tukeutuvat aseelliset ryhmät tekivät yllätysiskuja eri puolilla Palestiinaa ja katosivat sitten kömpelömpien ja maastoa huonosti tuntevien mandaattihallinnon joukkojen tieltä kuin savuna ilmaan.

Mandaattihallinnon armeija halusi käyttää kovia otteita, mukaan lukien arabikylien tarkkuuspommitukset ilmasta käsin, kansannousun kukistamiseksi. He kannattivat myös muftin ajamista maanpakoon ja kuolemanrangaistuksen käyttöön ottamista. Wauchope vastusti näitä kaikkia armeijan esityksiä siitä syystä, että ei nähnyt niiden ratkaisevan kansannousun perussyitä. Kuvaavaa on Wauchopen ilmaisu: If Peace were imposed by this means, it would not last long - mikäli rauhaan pakotetaan tällä tavalla, se ei kestä pitkään. Hän halusi tästä syystä löytää ratkaisun, joka hälventäisi Palestiinan arabien pelot ja poistaisi syyn käyttää väkivaltaa. Wauchope pyysi brittihallitusta lähettämään komission tutkimaan kansannousun syitä.

Kansannousua koordinoiva korkea arabineuvosto ja muslimineuvosto päättivät lokakuussa 1936 yleislakon lopettamisesta juuri kun Britannian hallitus oli hyväksynyt ehdollisen kuolemanrangaistuksen käyttöönoton sen lisäksi, että se oli päättänyt lähettää Peelin johtaman komission tutkimaan kansannousun syitä. Wauchopille yleislakon päättyminen oli suuri helpotus. Hän oli vastustanut kuolemanrangaistusta ja oli tehnyt kaikkensa kansannousun päättämiseksi rauhanomaisin keinoin. Peelin nimellä tunnettu komissio saapui maahan ja päätyi suosituksessaan esittämään Palestiinan jakamista arabien ja juutalaisten kesken. Epäsuorasti tämä merkitsi sen tunnustamista, että mandaattihallinto oli epäonnistunut.  Korkean arabineuvoston koolle kutsumassa pan-arabialaisessa Bloudanin konferenssissa Syyriassa 8. syyskuuta 1937 Palestiinan arabit hylkäsivät Peelin komission suositukset. Heidän mukaansa suositukset pettivät ne lupaukset, mitä arabien itsenäisyydestä aikaisemmin oli annettu.

Kansannousun päättymistä seurasi muutaman kuukauden kestävä rauhallisempi jakso kunnes väkivaltaiset yhteenotot lisääntyivät kesän ja syksyn 1937 aikana. Vain reilu pari viikkoa Bloudanin konferenssin jälkeen Lewis Andrews, 41-vuotias Galilean alueen virkaatekevä aluekomissaari (District Commissioner), ammuttiin Nasaretissa. 26. syyskuuta 1937 murhattu Andrews on murhatutkimukseni kohde. Hän oli kansannousun ensimmäinen murhattu siviilivirkamies.

Hautausmaan portti

Murhatutkimukseen palatakseni uhri on tietysti löydettävä. Tapauksen ollessa näinkin vanha luonnollinen kohde on hautausmaa. Arkistodokumentit antoivat vihjeen haudan sijainnista. Haudan löytäminen vie oman aikansa, vaikka hautausmaa on minulle vanhastaan tuttu. Hautausmaan löytäminen käy siis helposti mutta portti sinne on suljettu raskaalla lukolla ja ketjulla. Onnistun puhumaan lukon avaimen haltuuni ja kävelen portista sisään suljetulle hautausmaalle.

Käyn hautakiviä läpi toinen toisensa perään. Ajanjaksot olivat aika lähellä oikeita, mutta uhria ei näy. Pieni pettymys alkaa hiipiä mieleen, jääkö näinkin paljon vaivaa vaatinut uhrin etsintä puolitiehen? Kävelen hautausmaan viimeisen nurkan hautakiviä läpi, vuosiluvut ja uhrit täsmäävät aikaisempaa paremmin murhan ajankohtaan. Viimeiset hautakivet ovat käsillä, olenko huolimattomuuttani kulkenut oikean ohi? Vai onko uhri siirretty pois tältä hautausmaalta? Jotkut kivet ovat myös kaatuneet, tai särkyneet; olisiko uhrini ollut yksi heistä? Nurinpäin kääntyneiden kivien hautatekstien lukeminen on mahdotonta.

Andrewsin hauta

Lopulta etsivä löytää. Yksi osa murhatutkimustani tulee päätepisteeseen. Edessäni seisoo hautakivi kantaen nimeä Lewis Yelland Andrews. Hautakiven tekstin mukaan hän antoi henkensä Nasaretissa tämän maan puolesta (for this land) 26. syyskuuta 1937. Hän oli Galilean ja Akkon hallinnollisten alueiden ylin siviilivirkailija, joka raportoi suoraan mandaattihallinnon korkealle edustajalle sir Arthur Wauchopille Jerusalemiin. Andrews oli Wauchopen luottomies Galileassa ja yksi mandaattihallinnon kyvykkäimpiä virkailijoita.

Hauta siis löytyi, seuraavaksi on löydettävä rikospaikka, rikokseen johtanut kehitys ja se merkitys, mikä tällä lahjakkaan 41-vuotiaan australialaissyntyisen mandaattivirkailijan murhalla oli kansannousuun. Tästä lisää postauksen toisessa osassa.