Mutkia matkalla

Kuluneen vuoden aikana hyvät uutiset Syyriasta ja Lähi-idästä ovat jääneet vähäisiksi. Muutamia Syyrian sodan ratkaisun kannalta myönteisiksi laskettavia kehityskulkuja on kuitenkin havaittavissa. Geneve-2 neuvottelut Syyriasta on sovittu käynnistettäväksi 22. tammikuuta 2014. Ensimmäisestä Geneven neuvottelusta Kofi Annanin rauhansuunnitelman toimeenpanemiseksi tulee kuluneeksi puolitoista vuotta. Geneve-2 on jo sinänsä askel eteenpäin, vaikka kenelläkään ei ole suuria odotuksia kokouksen onnistumisesta. Kokous toteuttaa YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 2118, jossa Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamisen lisäksi peräänkuulutettiin Geneven prosessin jatkamista.

Syyrian sodan muututtua osaksi alueellista valtakamppailua rauhaa on mahdoton rakentaa ilman siinä mukana olevia valtioita. Tärkein edistysaskel on Iranin ja Yhdysvaltain välinen liennytys, josta selvimpänä osoituksena oli ns. 5+1 (viisi YK:n turvallisuusneuvoston pysyvää jäsenmaata ja Saksa) sopimus Iranin ydinohjelmasta. Sopimuksen mukaan Iran lopettaa kuuden kuukauden ajaksi ohjelman kehittämisen kunnes lopullinen sopimus Iranin kanssa on viimeistelty. Kuuden kuukauden määräaika päättyy keväällä 2014 muutama kuukausi Geneve-2:n käynnistymisen jälkeen.

Syyrian sota oli ajamassa aluetta ja erityisesti Irania ja sen arkkivihollista Saudi-Arabiaa kohti yhteenottoa. Yhteenoton näyttämö on nyt Syyria, mutta sitä käydään yhtälailla myös Libanonissa ja Irakissa. Libanonin toiseksi suurin kaupunki Tripoli on armeijan valvonnassa tilanteen kärjistyttyä toistuviksi aseellisiksi yhteenotoiksi Bashar al-Assadin kannattajien ja vastustajien välillä. Hizbollahin osallistuminen julkisesti taisteluihin Syyriassa keväällä tapahtuneen al-Qusayrin valtaamisen jälkeen on vetänyt Assadin hallinnon vastustajien koston Libanonin shiiakohteita vastaan. Syyrian sota on paisumassa yli äyräidensä tavalla, joka ei ole enää kenenkään hallittavissa. Saudi-Arabian ja Persianlahden monarkioiden tukemista Syyrian oppositiossa olevista sunnataistelijoista on kuoriutunut villisti toimivia, päitä katkovia ja pelolla hallitsevia (Raqqan maakunta) jihadisteja, joista osa tavoittelee islamilaista kalifaattia. Oppositioiden entistä suurempi hajaannus, niiden välinen valtataistelu ja joidenkin maiden tunnustamaa Syyrian kansallista koalitiota vaivaava korruptio ovat syömässä Assadin hallinnon vastustajilta senkin uskottavuuden, jota ne joidenkin toimijoiden silmissä ovat tähän asti nauttineet.

Saudi-Arabia suuttui Iranin ja Yhdysvaltojen liennytyksestä ja alkoi kostoksi lyödä kapuloita rattaisiin Syyrian sodan ratkaisemiseksi. Amerikkalaiset syyllistyivät saudien mukaan tuplasyntiin. Ydinohjelmasopimuksen lisäksi se toinen synti oli se, että Assadin hallintoa vastaan ei tehty sotilaallista iskua elokuun kemiallisten aseiden käytön jälkeen. Iskua, jonka saudit olivat toivoneet vahvistavan tukemiaan oppositioita. Saudi-Arabia on huomaamassa Iranin tavoin, että sodan osapuolten tukemisesta muodostuu suurempi uhka kuin pyrkimyksestä konfliktin poliittiseen ratkaisuun. Alueellisen valtataistelun rajat ovat tulleet vastaan. Syyrian sota ei tarjonnutkaan tilaisuutta alueellisen etupiirijaon uudelleen järjestämiseen.

Syyrian sota, ulkopuolisten vaikuttamana ja aktiivisesti siihen osallistumalla, on jatkuvassa muutostilassa. Muuttuvat voimasuhteet ja sodan osapuolet vaikeuttavat konfliktin ratkaisua. Assadin hallinnon välitön syrjäyttäminen ei ole enää ensisijaista. Damaskoksessa tarvitaan toimivaa hallintoa, vaikka Geneven prosessin myötä siitä ennen pitkää tulee siirtymäkauden hallinto. Yhdysvallat ovat muiden tavoin joutuneet arviomaan Syyrian tilannetta uudestaan. Tästä ensimmäinen selvä merkki oli  sotilaallisen iskun tekemättä jättäminen, mutta muuttuneesta arviosta kertoo sekin, että tähän asti Syyrian oppositiolle toimitettu ns. ei-kuolettava tuki on keskeytetty.

Syyrian kansallinen koalitio on heikko ja sisäisesti jakautunut neuvottelukumppani Assadin hallinnolle Genevessä. Jihadistit kuten al-Nusra ja Irakin ja Syyrian islamilainen valtio eivät puolestaan hyväksy koko neuvotteluja. Syyrian kansallinen koalitio ei myöskään ole toivottanut Syyriassa toimivaa kansallista koordinaatiokomiteaa tervetulleeksi mukaan Geneveen. Jihadistien osallistuminen ei ole toivottavaa eikä välttämätöntä. Heidän vaikutusvalta hupenee nopeasti ulkopuolisen tuen loppuessa, josta puolestaan Geneve-2:n on saavutettava yhteisymmärrys. Uskoa Geneven kokouksen täydellisen epäonnistumisen välttämiseen luo Iranin ja Saudi-Arabian vetämä johtopäätös siitä, että ainoastaan poliittinen ratkaisu Syyriassa estää leviävän ja heitä itseään uhkaavan epävakauden. Kurdien mukanaolo neuvotteluissa on myös edellytys konfliktin ratkaisulle. Kurdit edustavat noin 15% syyrialaisista ja toimivat aitona vastavoimana islamisteille Syyrian koillis- ja pohjoisosissa.

Syyria ei tule hajoamaan, vaikka sitä monet ovat ennustaneet. Hajoamisen sijasta Syyrian konfliktin ratkaisun yhdeksi tekijäksi noussee Syyrian alueellistuminen. Kurdit ovat näyttämässä tietä tähän malliin. Syyria pysyy alueellisesti yhtenäisenä valtiona, jossa on aikaisempaa itsehallinnollisempia alueita. Kurdeille muodostuu oma alue (tai kaksi kurdienemmistöistä aluetta), islamistit pitänevät jonkin aikaa Raqqan maakuntaa hallussa samoin kuin osittain Idlibin maakuntaa. Geneve-2 ei ole vain yksi kokous, vaan sisällissodan päättymiseen vievä vuosia kestävä prosessi.

Geneve-2 tammikuun kokoontumisen tuloksena Syyriaan ei saada väliaikaista siirtymähallitusta. Kokousta voi pitää onnistuneena, jos osapuolet pääsevät neuvotteluyhteyteen, pystyvät sopimaan jatkokokouksesta tai -prosessista sekä pääsevät sopimukseen humanitaarisen avun toimittamisesta pahimmin kärsiville alueille. Ennakko-odotukset ylitetään silloin, jos sovitaan joillekin alueille solmittavasta tulitauosta humanitaarisen avun toimittamiseksi. Se vaatisi nopeaa reagointikykyä myös YK:lta. Syyrian tilanne ei Geneve-2:n jälkeen mahdollista suurta YK:n rauhanturvaoperaatiota. Se on mahdoton niin pitkään, kun taisteluja jatkavat tulitaukoon pitäytymättömät jihadistiset toimijat. Mutta tulitauot tarvitsevat kansainvälistä ja puolueetonta valvontaa. Silloin tarvitaan ensimmäistä UNSMIS-operaatiota huomattavasti suurempi sotilastarkkailuoperaatio. Siviilitarkkailijoiden, joko YK:n tai YK:n valtuuttamana EU:n, tehtävänä puolestaan on tukea luottamuksen palauttamista syyrialaisten keskuudessa samalla kun valvotaan ihmisoikeuksien kunnioittamista, paluumuuton toteutumista ja humanitaarisen avun perille pääsemistä.

Syyrialaiset ratkaisevat konfliktin itse, vaikka alueelliset valtiot näyttelevät siinä merkittävää roolia. Geneve-2 kokouksen ja Iranin ydinohjelmasopimuksen kuuden kuukauden määräajan lisäksi kevät 2014 voi tuoda tullessaan muitakin uusia kehityskulkuja. Osa Syyrian pakolaisista on jo palannut takaisin. Koti tuhoutuneenakin, tai ainakin kotiseutu, tuntuu epämääräisenä pysyvää pakolaisuutta houkuttelevammalta vaihtoehdolta kesän lähestyessä. Suuri paluumuutto sodan kuluessa saattaa nousta yhdeksi sodan ratkaisua edistäväksi tekijäksi. Syyriassa matka rauhaan on mutkainen, mutta mutkista huolimatta jo matkalle pääsy vie eteenpäin.

***

Hyvää matkaa damaskoslaisittain vuodelle 2014!

Kiitän kaikkia Wallan lukijoita kuluneesta vuodesta ja toivotan rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2014!

Air Algerie

Air Algerien lento AH4016 laajarunkoisella Boeing 737-800 koneella Algerista Beirutiin on ongelmaton. Tosin jo menomatkalla muutamaa päivää aikaisemmin ihmettelin koneen tyhjyyttä; tai pikemminkin sitä, miksi niin suurta konetta käytettiin mitättömälle matkustajamäärälle. Tuntui melkein siltä, että mennen tullen koneessa oli enemmän henkilökuntaa kuin matkustajia. Henkilökunnan määrästä riippumatta palvelun tasosta ei voi tunnustusta antaa. Henkilökunta keskittyi hyvinvointiinsa lepäämällä suuren osan matkan aikaa penkeissä istuen. Ihan varma en ollut siitäkään, oliko kyseessä 737-800 vai 737-600 kone, sillä matkustaman turvaohjeiden mukaan kyseessä oli 600-sarjan tyyppi kun taas lentolipussa luki 800. Tällä nyt ei sinänsä mitään merkitystä ollut, mutta muuten kyseessä oli yksi niitä muistiin jääviä lentoja. Kone oli sisältä lievästikin ilmaistuna nuhjuinen, jopa suorastaan likainen ja tuoksui viemärille. Ruokahalu katosi paluulennolla, kun tarjottimella vaelteli pieniä muurahaisia. Air Algeriesta tuli elävästi mieleen afganistanilaisen Safi Airlinesin koneet, joilla muutaman kerran olen Kabuliin lentänyt. Mutta ei Safin koneissa sentään muurahaisia vaeltanut! Jäin miettimään sitä, että kuvasiko tuo kone ja lento Algeriaa. Afrikan mantereen maantieteellisesti suurin valtio ja lähes 40 miljoonaa asukasta. Runsaasti luonnonvaroja eli kaasua ja öljyä. Varallisuutta siis löytyy. Ehkä se heijastui siinä, että matkustajamäärällä ei oikeastaan ole väliä, mikäli periaatteen vuoksi jotakin reittiä halutaan lentää.

En tunne Maghrebia (Pohjois-Afrikka Egyptistä länteen), vierailin Algeriassa ensimmäistä kertaa. Tästä syystä lienen vertaillut jatkuvasti Algeriaa Mashreqiin (alueet Egyptistä itään eli Lähi-itä). Rakennustyyli pääkaupunki Algerissa on erilainen kuin Mashreqin pääkaupungeissa. Se on välimerellisemmän tuntuinen valkoisine rakennuksineen. Algeriassa puhuttu arabian murre eroaa Mashregin alueen murteista; tosin ranska kuulostaa edelleen olevan Algerian ykköskieli. Makuasioistahan ei voi kiistellä, mutta kyllä maghrebilaisella keittiöllä on vielä pitkä matka mashreqilaisen keittiön tasoon.

Algeria on poliisivaltio, vaikka pitkään voimassa ollut hätätilalaki poistettiin vuonna 2011 arabimaailman kansannousujen myötä. Maata hallitsee kenraalien ja turvallisuuspalveluiden verkosto, josta kansalaiset käyttävät nimitystä le pouvoir (valta). Käytännössä valta on pysynyt tällä verkostolla itsenäisyyden alusta lähtien, joten vallan kärkikaarti on jo ikääntynyt. Algeria on pysynyt suhteellisen suljettuna valtiona. Se ei myöskään ole mikään turistien ykköskohde Pohjois-Afrikassa. En voinut olla vertaamatta Algeriaa Syyriaan, vaikka vertailu ei välttämättä ole aina hedelmällistä. Kuhunkin maahan, kulttuuriin ja valtioon sekä sen väestöön pitää tutustua ennakkoluulottomasti alueen ja kansan omista lähtökohdista lähtien.

Itsenäisyyssodan luomaa kansallista identiteettiä vaalitaan.

Lähihistorian kokemukset lienevät ainakin osittain perusteltuja syitä sulkeutuneisuuteen ja samalla myös varauksellisuuteen ulkopuolisia kohtaan. Irtautuminen verisen sodan jälkeen Ranskasta vasta vuonna 1962 on vielä hyvin vanhemman sukupolven muistissa. Itsenäisyyssota, tai thawra (vallankumous), kuten algerialaiset sitä itse kutsuvat, kesti lähes 10 vuotta. Samanaikaisesti käytiin sisällissotaa eri algerialaisten osapuolten kesken, tai lähinnä ranskanmielisten algerialaisten ja Ranskaa vastustavien välillä. Kansallinen vapautusrintama (National Liberation Front, FLN), joka oli itsenäisyyssodan käynnistäjä, on pysynyt vallassa siitä lähtien. Ranska yritti väkivaltaisin, välillä raakalaismaisin ottein pitää kiinni Algeriasta. Yksi käsittämättömimpiä ranskalaisten tekoja oli noin kahden miljoonan algerialaisen pakkosiirto maan sisällä! Itsenäisyyssodan arvioidaan vieneen hengen noin miljoonalta algerialaiselta vuosina, jolloin Algerian väkiluku oli vain noin neljäsosa nykyisestä eli 10 miljoonaa.

Pääkaupunki Algerin vanha linnoituksen alue Kasba (yksi UNESCOn maailmanperintökohteita Damaskoksen vanhan kaupungin tavoin) oli yksi itsenäisyyssodan keskeisimpiä näyttämöitä, ja sodan kulkuun liittyviä tapahtumia ja muistoja löytyy lähes jokaisesta kadunkulmasta. Sen kapeat, pimeät ja sokkeloiset kujat tarjoavat otolliset olosuhteet sissisodalle. Noin 30 vuoden itsenäisyyden jälkeen Kasbassa taisteltiin jälleen. Siitä tuli hallintoa vastaan taistelevien islamistien tukikohta Algerissa lähes 10 vuotta kestäneessä sisällissodassa. Islamistien voitto parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella oli liikaa. Toista kierrosta ei järjestetty, armeija kaappasi vallan ja syrjäytti presidentin. Tuloksena sota, jossa eri arvioiden mukaan 50000 - 100000  menetti henkensä algerialaisten tappaessa toisiaan. Islamistit jakautuivat useampiin ryhmittymiin, radikaaleimmat tavoittelivat jopa islamilaista kalifaattia, mutta hävisivät lopulta sodan. Sisällissodasta lähtien turvallisuuskoneisto on pitänyt huolta, että islamistit eivät pääse enää uhkaamaan. Yleinen armahdus on ollut osa sovintoprosessia, vaikka sitä on arvosteltu siitä, että se on samalla mahdollistanut rikoksiin ihmisyyttä vastaan syyllistyneiden hallinnon joukkojen rankaisemattomuuden.

Kasba - itsenäisyys- ja sisällissodan yksi näyttämö Algerissa.

Hallinto pitää kovaa turvallisuutta oikeutettuna, koska se esti islamistien voiton sisällissodassa. Todellisuudessa Algeria lienee onnistunut ostamaan aikaa, mutta mikäli aikalisää ei käytetä oikein hyväksi yhteiskunnan uudistamiseen, niin kovan turvallisuuden luoma tunne jää valheelliseksi. Mikäli maan luonnonrikkauksiin perustuvaa varallisuutta ei kyetä jakamaan yhteiskunnan kaikille tasoilla köyhyyden ja työttömyyden kitkemiseksi aina siten, että se tuntuu Algerin Kasbahissa, niin turvallisuuden tunteen valheuni häviää karuksi heräämiseksi uusiin kansannousuihin.

Osa islamistisista toimijoista järjestäytyi poliittisiksi puolueiksi samalla kun pieni ja radikaali osa on kytkeytynyt osaksi Pohjois-Afrikan al-Qaidaa. Islamilainen pelastusrintama (Islamic Salvation Front, ISF), sisällissodan tunnetuin islamistipuolue, on pysynyt kiellettyjen listalla. Viime vuoden tapahtumat Malissa, terroristien isku Algerian koillisosassa sijaitsevaan Amenasin kaasuntuotantolaitokseen tammikuussa 2013 ja Libyan tilanne kertovat kaikki siitä, että radikaalit islamistit toimivat laajalla mutta vähän asutulla alueella Pohjois-Afrikassa hyödyntäen milloin mittaamatonta saharaa, milloin vuoristoisempia alueita. Pari päivää sitten Algerian turvallisuusviranomaiset tappoivat helikopteri-iskulla Algerian alueella liikkuneen Pohjois-Afrikan al-Qaidan kolmosjohtajan. Epävakautta lisäävät myös Algerian ja Marokon tulehtuneet suhteet Länsi-Saharan suhteen. Ei ole myöskään mahdotonta, että myös alueen hallitukset käyttävät islamistisiksi leimattuja puolisotilaallisia ryhmiä etujensa ajamiseksi alueella, joka on räjähdysherkempi luonnonrikkauksista käytävän kilpailun kuin al-Qaidan vuoksi.

Mutta koska en edelleenkään voi olla vertaamatta Algeriaan Mashreqiin ja täsmällisemmin ottaen Syyriaan, niin väistämättä mieleen nousee kysymyksiä Algerian ja Syyrian sisällissotien yhtäläisyyksistä - myös mahdollisen lopputuloksen suhteen. Molempia valtioita yhdistää Ranskan hallinnon perintö - ja sitä myötä myös hallinnon voimankäyttöön perustuva hallintomalli. Algeria oli osa Ranskaa, Syyria sen mandaatti. Sekä Algeriassa että Syyriassa sisällissodat ovat asemoituneet islamistien ja autoritaaristen hallintojen välisiksi yhteenotoiksi. Alkuasetelmat sisällissotiin olivat erilaiset - Algeriassa islamistien vaalivoitto, Syyriassa oikeutettu kansannousu yhteiskunnallisten uudistusten puolesta - mutta sodan kuluessa rintamalinjat ovat samankaltaistuneet. Järjetön ja silmitön raakuus leimaa kumpaakin sotaa. Puolisotilaalliset ryhmittymät yhtälailla sekä hallintojen että kapinallisten puolella ovat syyllistyneet massamurhiin molemmissa sisällissodissa. Erojakin löytyy. Siinä missä Syyria on väestöllisesti hyvin heterogeeninen, Algeria on huomattavasti yhtenäisempi. Se on käytännössä sunnimuslimimaa. Algerian sodassa ei myöskään ollut Syyrian sodan alueellista ulottuvuutta. Algerian sota oli enemmän aito sisällissota kuin Syyrian sota.

Algeriassa kova turvallisuus voitti, yleinen armahdus mahdollisti sodan osapuolten paluun yhteiskuntaan. Kysymys kuuluukin, että ollaanko Syyriassa matkalla kohti kovan turvallisuuden voittoa? Syyrian hallinto on opiskellut huolellisesti Algerian kokemuksia sen omien aikaisempien kansannousujen kokemusten lisäksi. Myöskin YK:n ja Arabiliiton erityisedustajalla Lakhdar Brahimilla on algerialaisena erinomainen mahdollisuus kokemusperäiseen vertailuun sisällissodista. Hän voi hyödyntää sitä rauhan saavuttamisessa. Algerialaiset valtaosin väsyivät ja kyllästyivät sisällissotaan. Kyllästyminen näkyy edelleen, suurin osa heistä kyselyiden mukaan vierastaa edelleen uskonnon ja politiikan yhdistämistä. Se tiedetään kokemuksesta tulenaraksi yhdistelmäksi. Syyrian hallinto lienee vakuuttunut, että sota on sotimalla voitettavissa Algerian esimerkin tavoin. Myös syyrialaisten sotaväsymys mahdollisesti edesauttaa tätä lopputulosta.

Vanha viisaus siitä, että voittamalla sota ei voiteta rauhaa, pitää edelleen paikkansa. Rauhan voittaminen vaatii eri menetelmiä. Yleinen armahdus Algerian malliin on välttämätön yhteiskunnan jälleenrakentamiseksi myös Syyriassa. Yhtälailla, pluralistisempi poliittinen osallistuminen on välttämätön, tässä voi seurata myös Algerian esimerkkiä. Mikäli sodan lopputulos ei mahdollista kansallista sovintoprosessia ja luottamuksen jälleenrakentamista, niin voiton hedelmät ovat mätiä jo kypsyessään. Sota voittamalla saadaan aikalisää Algerian malliin, mutta jos valtaa jää edelleen pitämään hämärä le pouvoir, niin tulos jää keskeneräiseksi niin Algeriassa kuin Syyriassa. Ongelmat siirtyvät ratkaisun sijasta tulevaisuuden epävakauksiksi.

Vallan viemää

Vai vietävän valta? Valtaa käytetään eri tavoin. Jotkut sitä vailla olevat janoavat valtaa, toiset sitä omaavat janoavat valtaa lisää mutta sitä ei kuitenkaan pidä yhdistää johtajuuteen. Mutta hyvästäkin johtajuudesta tulee korruptoituneena väärää vallan käyttöä. Korruptio yhdistetään helposti mutta perustellusti (Transparency internationalin tutkimukset esimerkkinä) Lähi-idän autoritaarisiin hallintoihin ja viranomaistoimintaan.

Aivoja kutomassa Mohamed Mahmoud-kadulla

Egyptin lähihistoria antaa yhden näköalan vallan korruptioon. Mohamed Mahmoud-kadun varrelle Kairossa maalatut graffitit kertovat karua kieltä korruptoituneen vallan vastustuksesta, katumielenosoittajien tunteista, tuskasta, toivosta mutta samalla myös toivottomuudesta. Aivojen kutomista kuvaavan graffitin piirtäjä lienee pyrkinyt visualisoimaan kansalaisten aivojen manipulointia eli sitä aivopesua, jota Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan itsevaltaiset hallinnot ovat vuosikymmeniä tehneet. Verisinä vuotavat aivot puolestaan kuvannevat itsehallinnon turvautumista väkivaltaan silloin kun aivojen manipulointi epäonnistuu ja kansalaiset lähtevät kansalaistottelemattomuuden tielle. Kriittinen, itsenäinen ajattelu on itsevaltaisen hallinnon vaarallisin vihollinen. Kansalaisten ajatusmaailman muokkauksen tavoitteena on saada hyväksyntä muuttumattomuuden välttämättömyydelle ja sille alistumiselle.

Mohamed Mahmoud-katu johtaa Tahrir-aukiolta sisäministeriön rakennukseen. Katu on nimetty rautaisista otteistaan tunnetun 1920- ja 30-luvun pää- ja sisäministeri Mohammed Mahmoudin mukaan. Egyptiläiset osoittivat kaduilla tahtoaan tammikuussa 2011. Siitä seurasi kansan tekemä vallankumous ja Hosni Mubarakin syrjäyttäminen. Sen jälkeen toiveet Lähi-idän väkirikkaimman valtion muutoksesta nousivat korkealle. Poliisivaltioon oli läpeensä kyllästytty. Se oli tuonut varakkuutta hyvin harvoille. Harvoista hyötyjistä monet olivat armeijan henkilökuntaa, jolle varat ohjautuivat armeijan omistamien liikeyritysten kautta. Armeija lieneekin ollut, ja on edelleen, Egyptin menestyksekkäin ja ainakin vaikutusvaltaisin liikeyritys. Tämä katkeroitti ymmärrettävästi niitä miljoonia työttömiä, nälkäisiä ja varattomia sekä kansanvaltaa vailla olevia egyptiläisiä, jotka osallistuivat mielenosoituksiin tammikuussa 2011. Mielenosoitukset olivat ainoa keino osoittaa autoritaarisille hallinnoille vallan rajat.

Tammikuun vallankumouksen valtaan nousi ensimmäisen kerran Egyptin historiassa demokraattisesti valittu muslimiveljeskuntaan kuuluva presidentti Mohammed Morsi. Vuonna 1928 Hassan al-Bannan Kairossa perustama muslimiveljeskunta niitti satoa vuosikymmeniä kestäneen ruohonjuuritasolla tehdyn työn ja erinomaisen organisoituneisuutensa ansiosta. Veljeskunnan tavoite, pitkälti samoin muissa arabimaissa toimivien sisarliikkeiden tavoin, on islamilaistaa yhteiskunta sosiaalisen kanssakäymisen ja opettamisen kautta pyrkimättä välttämättä yhteiskunnalliseen poliittiseen valtaan.

Muslimiveljeskunnan poliittiseen valtaan nousu oli historiallinen virstanpylväs. Liikkeen kannatus perustuu väestöön, jota yhdistää islamilaisten arvojen lisäksi islamin harjoittaminen jokapäiväisessä elämässä. Liikkeen kannatusta lisäsi myös kansalaisten samastuminen itsevaltaisen hallinnon vainoamiseksi joutuneeseen liikkeeseen. Muslimiveljeskunnan koettiin olevan samalla puolella kuin kansa vastassaan itsevaltainen hallinto. Kannatus oppositiossa ei ole resepti automaattisesti menestykselliseen hallintoon. Morsi näytti unohtaneen demokraattisesta valinnastaan huolimatta, että tosiasiallisesti vain noin puolet egyptiläisistä olivat äänestäneet häntä. Egypti ei seisonut yhtenä naisena ja miehenä hänen takanaan, vaikka Morsi ryhtyikin sumeilemattomaan vallankäyttöön aivan kuin oppositiota ei olisikaan. Häntä ei säästänyt vallanjanon perussynniltä yhtään sekään, että hänellä oli syvästi uskonnollinen islamilainen arvomaailma. Pikemminkin Morsi näytti seuraavan kuin automatisoituna Egyptissä tuttua autoritaaristen hallitsijoiden, joidenkin mukaan jo faaraoiden ajalta lähtevää, vallankäytön perintöä. Perustuslaillisen julistuksen antanut Morsi nosti itsensä diktaattorin asemaan lain yläpuolelle marraskuun lopulla 2012. Tästä hän joutui perääntymään mielenosoitusten siivittämänä. Yritys paljasti kuitenkin Morsin valtapyrkimysten ulottuvuuden.

Morsin pystyttäessä itsevaltaista järjestelmää kansan perustarpeet jäivät unohduksiin. Talous heikkeni heikkenemistään, leipää eikä työtä ollut sen enempää kuin Mubarakin aikana. Muslimiveljeskunta oli kääntänyt katseensa kansasta pois jo aikaisemmin Mahmoud -kadun mielenosoituksissa 19.11.2011. Niissä mielenosoittajat vaativat kansannousun uhrien perheille luvattujen viivästyneiden korvausten maksamista. Poliisi maksoi korvaukset kovilla luodeilla yli 40 egyptiläisen menehtyessä. Mahmoud -kadulle rakennettiin kivikuutioista seinä katkaisemaan mielenosoittajien tie sisäministeriöön. Morsi käänsi toimillaan vallankumouksen muslimiveljeskunnan vallankaappaukseksi.

Tätäkään egyptiläiset eivät jaksaneet katsoa pitkään. Vuosi  valtaa ja näkyvää vallanjanoa. Vallan korruptoiman Morsin oli aika mennä. Uudet mielenosoitukset ja vaatimukset Morsin syrjäyttämisestä tarjosivat armeijalle tilaisuuden tarttua vallan ohjaksiin, josta sen ote oli lipeämässä. Morsin nimittämä armeijan komentaja kenraali Abdel Fattah al-Sisi otti vallan haltuunsa istuttaen väliaikaiseksi presidentiksi virkaa hoitamaan korkeimman oikeuden presidentin. Uudet parlamentin ja presidentin vaalit järjestetään vuonna 2014. Al-Sisi on jo antanut ymmärtää, että hän on valmis asettumaan ehdokkaaksi presidentin vaaleissa.

Morsin surkeasti hoitama presidenttiys ei luonnollisesti oikeuta vallankaappausta. Mistään muusta Al-Sisin ja armeijan valtaan tulossa ei ollut kysymys, vaikka se mielenosoitusten mahdollistamana toteutettiin. Tosin vallankaappaus sanana pantiin pannaan 3. heinäkuuta 2013 tapahtumiin viitattaessa. Voittajan kirjoittaman lähihistorian tulkinnan mukaan kysymys on vain tammikuun 2011 vallankumouksen jatkumosta. Armeija palasi kuin pyöröoven sinkauttamana takaisin valtaan, Morsin hyväksymä perustuslaki nostettiin hyllylle ja vallan nopeaksi juurruttamiseksi käynnistettiin, kuinkas muuten, taistelu terrorismia vastaan Al-Sisin henkilökohtaisessa johdossa.

Al-Sisin sota terrorismia vastaan

Sota terrorismia vastaan mallinsi mekanismin valtaa uhkaavien oppositioiden alistamiseksi Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan itsevaltiaille. Yhdysvaltojen tuhdit asetoimitukset, sen oman terrorismin vastaisen sodan ohessa, antoivat korvaamattoman tuen kaikille Lähi-idän strategisiksi kumppaneiksi luokitelluille hallituksille. Itsehallintojen aivopesuun alistamattomiin lätkäistään terrorismin leima päälle. Sillä luodaan kuvitelma oikeutuksesta taistella kansalaistottelemattomuutta vastaan. Vuosikymmeniä voimassa olleet poikkeustilalait kyllä poistetaan, mutta tilalle istutetaan turvallisuuspoliisille yhtä mittavat valtaoikeudet antavat terrorisminvastaiset lait. Mielenosoitukset alistetaan luvanvaraisiksi. Katumielenosoitukset alistetaan luvanvaraiseksi toiminnaksi niiden osoittauduttua aidoksi uhaksi autoritaarisille hallinnoille. Ilman lupaa mielenosoittamisesta ja kansalaistottelemattomuudesta tulee terrorismia. Retorinen kysymys kriittisen ajattelun julistamisesta terrorismiksi on esitettävä.

Egyptin terrorismin vastaisen taistelun ytimessä on ollut muslimiveljeskunnan nujertaminen. Se on julistettu laittomaksi, johtohahmot on pidätetty ja oikeudenkäynti Morsia vastaan on alkanut. Muslimiveljeskunnasta ei päästä tällä eroon, vaikka se sen toimintamahdollisuuksia väliaikaisesti heikentää. Poliittisen vallan harjoittamisessa tehdyistä virhearvioista ja vallanahneuden sokaisusta huolimatta ruohonjuuritason kannatus pysyy. Veljeskuntaa vastaan kohdistettu vaino ja armeijan hallinnon terrorismin vastainen taistelu vahvistaa ajan kuluessa veljeskunnan kannatusta. Muslimiveljeskunta joutuu nyt toimimaan uudestaan samasta lähtökohdasta kuin se vuosikymmenien koulimana toimi, alistettuna ja lainsuojattomana. Juuri siitä lähtökohdasta, josta se aikaisemmin kannatuksensa keräsi. Terrorismin vastainen taistelu Egyptissä on osoitus siitä, että varsinaisiin inhimillisen turvattomuuden ongelmiin ei edes yritetä tarttua.

Al-Sisin vallankaappaukselle on osoitettu ymmärrystä niin egyptiläisten Morsin valtaan pettyneiden kuin länsimaiden tahoilta. Tukea on tullut myös Persianlahden valtioilta Saudi-Arabia mukaan lukien. Niille muslimiveljeskunnan katastrofaalinen kompastuminen vallanhimoon oli kuin taivaasta tullut johdatus. Armeijan valta ei sisällöltään ole yhtään erilaista. Sen odotetaan kuitenkin antavan menneiden vuosikymmenien mallin tavoin enemmän vakautta. Siinä on tutuksi tullutta pysyvyyttä. Tässä yhteydessä tuntuu lähes epäsopivalta muistuttaa, että se on sitä samaa autoritaarisuuden luomaa vakauden illuusiota, joka Syyriassa loi vakautta Hafez al-Assadin noustua valtaan vuonna 1971. Syyriassakaan se ei ollut totta ja tästäkin syystä illuusio kuvastanee vallan olemusta parhaiten - valta on aina jossakin määrin kuvittelua. Sen tiedostaminen hillinnee loputonta vallan janoa.

Sormella osoittelemaan suomalaisetkaan eivät pääse. Vallan korruptoiva vaikutus on tuttu ilmiö myös Suomessa vaikka kansainvälisesti ajatellen Suomen kilpi tässä suhteessa on varsin tahraton. Poliitikot, virkamiehistö tai yritysten toimitusjohtajat eivät pysty aina vastustamaan vallan korruptoivaa vaikutusta. Autoritaarista vallankäyttöä löytyy siis myös demokraattisina itseään pitävistä yhteiskunnista. Niissä se yleensä on kätketty hienovaraisempaan ja kätketympään muotoon, eikä sitä haluta mieltää korruptioksi. Tulosohjaukseksi nimitetty mekanismi pitää sisällään mahdollisuuden vallan väärinkäyttöön yhtä lailla kuin erilaiset tuottavuuden ja vaikuttavuuden mittarit. Vallan korruptoiva vaikutus on universaalista. Se ei ole millään tavalla ideologiaan, vakaumukseen, uskontoon, sukupuoleen tai valtiorajoihin sidottu asia - kysymys on ihmisluonteeseen kuuluvasta ilmiöstä.