Onnittelut Obamalle!

Johtunee nopeatempoisesta mediasta ja uutisten pinnallisuudesta, että YK:n turvallisuusneuvoston viime perjantaina hyväksymää yksimielistä päätöslauselmaa 2118 pidettiin monessa haastattelussa ensimmäisenä Syyriaa koskevana päätöslauselmana. Sitä pidettiin tästä syystä myös läpimurtona. Syyriaa lähemmin seuranneet toki muistavat kolme yksimielistä päätöslauselmaa viime vuodelta eli päätöslauselmat 2042, 2043 ja 2059. Ehkä negatiiviseksi koetut uutiset muistetaan myös paremmin, sillä toistuvasti muistutetaan niistä Syyriaa koskevista päätöslauselmaehdotuksista, jotka Venäjä ja Kiina ovat veto-oikeudellaan torjuneet.

En allekirjoita sitä usein esitettyä väitettä, että erityisesti YK on epäonnistunut Syyrian konfliktin suhteen. YK ei ole myöskään syypää siihen, että kuolonuhreja on niin paljon (joista noin kaksi kolmasosa taisteluihin osallistuneita). Kyllä syylliset löytyvät Syyrian konfliktin eri osapuolten joukosta. Mikäli syyllisyyttä halutaan jakaa, sitä voidaan ulottaa niihin valtioihin, jotka ovat tukeneet taistelujen jatkumista Syyriassa.

YK on yhtä kuin jäsenmaidensa summa. Siihen liittyvät hyvin tunnetut rajoitteet, joita esimerkiksi nykyisestä turvallisuusneuvoston koostumuksesta, ja erityisesti pysyvien jäsenmaiden veto-oikeudesta syntyy. Toisaalta, monessa tapauksessa nämä rajoitteet toimivat kansainvälisen oikeutuksen veräjänvartijana ja estävät parhaimmillaan YK:n päätöslauselmilla ratsastamisen suurvaltaista, mutta nurkkakuntaista politiikkaa ajettaessa. Pahimmillaan päätöslauselma voi oikeuttaa toimintaan, josta itsestään tulee uhka kansainväliselle rauhalle ja turvallisuudelle.

YK:n toiminta Syyrian konfliktin ratkaisemiseksi on ollut johdonmukaista. Arabiliiton tarkkailuoperaation epäonnistumisen eli alueellisen ratkaisupyrkimyksen jälkeen vetovastuu siirtyi luontevasti YK:lle. YK:n turvallisuusneuvoston yksimielisesti hyväksytyt päätöslauselmat liittyvät erityisedustaja Kofi Annanin rauhansuunnitelmaan, sen toteuttamiseen ja toteuttamista valvovan YK:n tarkkailuoperaation UNSMISin (United Nations Supervision Mission in Syria) perustamiseen ja mandaattiin. Kofi Annanin aloittaessa työnsä tilanne Syyriassa oli vakava, mutta silloiset noin 6000 kuolonuhria nykyiseen yli 100 000 verrattuna tuntuvat siedettäviltä luvuilta.

YK:ta ei voida moittia siitä, että rauhansuunnitelman toimeenpanoa eivät halunneet konfliktin syyrialaiset osapuolet (hallinto ja eri oppositiot) sen enempää kuin ne YK:n jäsenvaltiot, jotka tukivat eri osapuolien taistelua Syyriassa sovitusta tulitauosta huolimatta. Annanin suunnitelma on edelleen se, jonka perustalle poliittinen ratkaisu on rakennettavissa. Silloisen suunnitelman yksi heikko kohta oli YK:n tarkkailuoperaation pienuus. Sillä ei ollut mahdollisuutta 24/7 tapahtuvaan tarkkailuun koko Syyrian alueella. Se olisi ollut välttämättömyys, mutta jo tuon operaation kokemukset kertoivat tarkkailijoiden läsnäolon hillitsevästä vaikutuksesta. Todennäköisesti silloisessa Syyrian tilanteessa isäntävaltio ei olisi antanut suostumustaan vahvemmalle operaatiolle.

Päätöslauselma 2118 on läpimurto, koska se onnistui reilun vuoden kestäneen poliittisen umpikujan rikkomiseen tilanteessa, jossa Syyria oli vain muutaman päivän päässä ilmaiskuista. Toteutuessaan iskut olisivat olleet laajempia, mitä medialausunnoissa annettiin ymmärtää. Se olisi lukinnut oven poliittiselta ratkaisulta pitkäksi aikaa eteenpäin.

Vaikka uuden päätöslauselman ytimessä on Syyrian purkaminen kemiallisista aseista, siinä on myös selvä viittaus sekä Annanin  suunnitelman toimeenpanosta keskustelleeseen ulkoministerikokoukseen Genevessä kesäkuun lopulla 2012 (Geneve I) ja sille jatkona toimivaan uuteen Geneven kokoukseen (Geneve II), jossa ovat mukana sekä Syyrian hallinnon että oppositioiden edustajat. YK:n linja on pysynyt johdonmukaisena Annanin suunnitelmasta lähtien ja tällä linjalla on ollut turvallisuusneuvoston yksimielinen tuki. Annanin suunnitelmaan pohjautuva ja toivottavasti Geneve II myötä sovittava ratkaisu tarvitsee tuekseen laajan YK-operaation. YK:n mandaatilla myös EU voi lähteä Syyriaan mukaan tukemaan rauhan rakentamista. Rauhan rakentamisen edellytys, ja yksi vaikeimmista haasteista Syyriassa, on luottamuksen palauttaminen kansalaisten välille. Sotilaallinen YK-operaatio ei sitä tee, se valvoo tulitauon noudattamista ja tarvittaessa maan sisäisiä tulitaukolinjoja. EU:lla on sen sijaan runsaasti kokemusta siviilitarkkailuoperaatioista, mukaan lukien Syyrian kanssa samanlaisia elementtejä sisältänyt Jugoslavian hajoamissota. Näitä voidaan YK-operaation tukena ja YK:n mandaatilla hyödyntää erityisesti luottamuksen rakentamiseksi syyrialaisten välille. Luottamuksen rakentamisessa tarvitaan ulkopuolisten läsnäoloa. EU-operaatio olisi tavallaan rauhanvälittämistä ruohonjuuritasolla jokaisessa Syyrian maakunnassa. Lähtökohtana Syyria-operaatioille voi olla 50 000 YK:n rauhanturvaajaa ja 500 EU:n siviilitarkkailijaa. Suomella on erinomaiset edellytykset olla näissä molemmissa mukana.

Mistä syystä Obamaa on sitten syytä onnitella? Sodan aloittamisesta päättäminen ei kerro mitään hyvästä, viisaasta tai rohkeasta johtajuudesta. Sen sijaan aitoa johtajuutta ja rohkeutta vaatii päätös olla lähtemättä sotaan. Tätä Obama osoitti kriittisellä hetkellä, hetkellä, jolloin häntä painostettiin aloittamaan hyökkäykset säilyttääkseen uskottavuutensa. Obama oli varomaton 'red line' lausunnossaan, mutta ei antanut vetää itseään katastrofiin, joka historian kirjoissa olisi vienyt häneltä uskottavuuden rippeetkin. Tällä päätöksellä Obama alkaa vähitellen kerätä niitä ansioita, joista hänet ennenaikaisesti rauhan Nobelilla palkittiin. Uskottavuutta lisää myös viime viikolla alkanut liennytyshenkinen dialogi Iranin kanssa. Nämä ovat niitä tekoja, jotka ovat edellytyksiä Syyrian käsittämättömän kärsimyksen lopettamiseen.

Rinta rinnan

Kolmen vuoden välein järjestettävä Pohjoismaisen Lähi-idän tutkimuksen seuran konferenssi pidettiin menneenä viikonloppuna Lundissa. Lund oli tämänkertaiselle konferenssille sopiva pitopaikka, sillä sen yliopistossa sijaitsee pohjoismaiden merkittävin Lähi-idän opintojen keskus.

Yksi konferenssin paneelikeskusteluista esitteli muutaman vuoden ikäistä rinnakkaisvaltioprojektia (Parallel States Project - PSP), jonka tavoitteena on etsiä luovaa ja uutta näkökulmaa Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin ratkaisuun. Paneelikeskustelun ruotsalaisen, israelilaisen, palestiinalaisen ja amerikkalaisen luennoitsijan pitämät esitelmät avasivat rinnakkaisvaltioprojektia turvallisuuden, talouden ja teologian näkökulmasta.

Projektin isäntänä on ollut Lundin yliopiston Lähi-idän opintojen keskus ja sen on rahoittanut Ruotsin ulkoministeriö. Kumppaneita ovat olleet Al-Mustaqbal säätiö Ramallahissa, Al-Qudsin yliopisto Jerusalemissa ja Ben Gurionin yliopisto Beersebassa lukuisten palestiinalaisten ja israelilaisten tutkijoiden lisäksi.

Projektin vetäjät korostavat, että kyseessä ei ole rauhansuunnitelma vaan tutkimushanke. Sen tavoite on lähestyä pitkää konfliktia uudesta näkökulmasta, joka luo uusia ajattelumalleja, pakottaa ajattelemaan muun muassa riippumattomuutta (sovereignty) uudella tavalla ja tuo vaihtoehtoisia ideoita yksi- ja kaksivaltiomallien rinnalle. Projektin lähtöoletus on se, että riippumattomuuden, kansallisvaltioiden ja rajojen merkitys on globalisoituneessa maailmassa vähentynyt, eikä kansallisvaltion riippumattomasti hallitsema maa-alue muodosta enää välttämättä tärkeintä tekijää kansallisen varallisuuden luomisessa. Lisäksi tutkijaryhmä päätteli, että nykyinen umpikuja Israelin ja Palestiinan konfliktissa ei avaudu perinteisin ratkaisumallein. Israelilaiset eivät hyväksy yksivaltiomallia ja kaksivaltiomallista on nopeasti tulossa, ellei ole jo tullut, poliittisesti ja käytännöllisesti mahdottomuus siirtokuntien rakentamisen, Länsirannan pirstomisen, muurin rakentamisen ja liikkumisrajoitusten johdosta.

Vuosien tutkimuksen ja lukuisten työpajojen jälkeen projektin tuloksena on esitys, jossa kaksi valtiota rinnakkain (tai päällekkäin/limittäin) sijaitsee samalla maantieteellisellä alueella Välimeren ja Jordan-joen välissä. Tutkimusprojekti esittää valtion ja maa-alueen välisen yhteyden irrottamista. Lopputuloksena on  samojen rajojen sisällä toimivat kaksi valtiota, jossa koko alueella on täysi liikkumavapaus, vapaus valita asuinalue, yhteinen turvallisuusjärjestelmä ja talousyhteisö sekä lainsäädäntöjen harmonisointi ja yhdistäminen. Kysymys ei ole riippumattomuudesta luopumisesta, vaan sen tulkinnasta uudella tavalla.

Mitä rinnakkaisvaltiojärjestelmä tuottaa käytännössä? Se mahdollistaa Palestiinan valtion perustamisen ja miehityksen lopettamisen. Siten se on vastaus konfliktin perussyyhyn. Lisäksi se mahdollistaa palestiinalaisten paluumuuton, päättää kummankin osapuolen yksipuolisen vaatimuksen samaan maa-alueeseen, jakaa alueen luonnonvarat, vesi mukaan lukien, nykyistä tasaisemmin, mahdollistaa sekä israelilaisille että palestiinalaisille kansallisen identiteetin säilyttämisen, eikä edellytä nyt jo Länsirannalle rakennettujen siirtokuntien purkamista. Lisäksi tämä ratkaisu poistaa syyn, joka jakaa eniten Israelia ja arabimaailmaa. Unohtaa ei sovi sitäkään, että tämän myötä nykyinen jakomuuri joutuu purettavaksi.

Kumpikin valtio eli Israel ja Palestiina pitävät yhteisellä ja samalla alueella omat kansalliset symbolinsa, valtionpäämiehet, parlamentit ja hallitukset sekä suurelta osin oman ulkopolitiikkansa ja diplomaattiset edustustot. Jerusalem on sekä Israelin että Palestiinan pääkaupunki.

Tutkimusryhmän ehdotuksia voidaan kutsua utopiaksi. Ilman uusia avauksia nykyisestä umpikujasta ei ehkä koskaan päästä ulos. Projekti kaavailee noin 30 vuoden siirtymäaikaa rinnakkaisvaltiojärjestelmän toteuttamiseen asteittain. Konflikti on kestänyt jo 100 vuotta. Sitä ajatellen 30 vuotta on kohtuullinen aika. Suurin este rinnakkaisvaltiomallille lienee kansalaisten ajattelussa. Silloin, kun rinnakkaisvaltion hyödyt, sekä talouteen että turvallisuuteen liittyen, ymmärretään suuremmiksi kuin konfliktin jatkumisen riskit, kannatus rinnakkaisvaltiomalliin kasvaa.

Konfliktinratkaisuun tarvitaan poikkeuksetta ennakkoluulottomuutta ja uusia vaihtoehtoja, niitäkin, jotka menevät tavanomaisen ajattelun ulkopuolelle. Ruotsin ulkoministeriön avarakatseisuudelle aloitteen tekemisessä ja hankkeen rahoittamisessa on nostettava hattua. Siinä, missä jotkut vasta pyristelevät rauhanvälityksen tekijöiksi, Ruotsi ja Norja ovat tehneet sitä työtä jo vuosikymmeniä ilman sen suurempia otsikoita. Niiden tekemisille on ollut luonteenomaista virkamiesvedottomuus - eli tapa, joka antaa tilaa luovuuteen, uusiin näkökulmiin eikä jähmety vanhoihin kaavoihin ja muotteihin.

Projektiin voi tutustua sen nettisivuilla //parallelstatesproject.cmes.lu.se/

Aramean ahdinko

Yleensä pyhiinvaelluskohteeksi muodostuu paikka, jolla on oman elämän tai harrastusten kautta jotakin poikkeuksellista merkitystä. Arkkitehdit metsästävät tiettyjä rakennuksia maailmalla, arkeologeilla on omat kohteensa, ja toisille se saattaa olla syntymäkoti. Seemiläisten kielten opiskelijoille ja tutkijoille Maalulan kylä noin 60 kilometriä Damaskoksesta pohjoiseen on yksi tällainen pyhiinvaelluskohde. Maalulan tunnettuus syntyy siitä, että se on lähistöllä sijaitsevan kahden muun pienen kylän lisäksi ainoa kylä maailmassa, jossa puhutaan edelleen läntistä uusarameaa. Aramean kielikurssi sisältyi aikanaan myös allekirjoittaneelle pakollisena kielikurssina. Siitä on jäänyt mieleen lähinnä se, että määrätty artikkeli liitetään sanan loppuun.

Kieli-instituutin julkisivu

Maalula on poikkeuksellisen viehättävän näköinen kylä. Se on rakennettu jyrkkään vuoren rinteeseen. Saapuessani ensimmäisen kerran Maalulaan vuonna 2009 huomio ei voinut olla kiinnittymättä kaukaa näkyviin, heprean aakkosia muistuttaviin kirjaimiin erään rakennuksen julkisivussa. Kyseessä oli Maalulan Aramean kieli-instituutin julkisivu. Instituutin nimi oli kirjoitettu aramealaisin neliökirjaimin. Samoja kirjaimia käytetään hepreassa. Heprean käyttämä aakkosto onkin aramealaisen aakkoston perillinen.

Viehättävä Maalulan kylä

Maalula on eräänlainen muinaisjäänne ajalta ennen islamia, jolloin koko seutu oli kristittyjen kylien asuttama. Maalulan syrjäisen ja vaikeasti tavoitetun sijainnin arvellaan olevan syynä siihen, että kylä on pysynyt riittävän eristyneenä historian saatossa ja aramean kieli on säilynyt.

Kylissä puhuttiin läntistä uusarameaa, kieltä, jonka sanotaan olevan hyvin lähellä Galileassa puhuttua arameaa. Kieltä, jota myös Jeesus käytti. Aramea oli ollut koko Levantin alueen lingua franca ajanlaskun alkua edeltäneen vuosituhannen ajan. Aramean itäisiä murteita (kaldeaa ja assyriaa) puhutaan edelleen joillakin alueilla Turkissa, Irakissa ja Iranissa.

Puhutun länsi-aramean säilyminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Arabian kielen vaikutus tuntuu jo nyt ja aramean kielitaidon siirtyminen nuoremmalle sukupolvelle vaatii ponnisteluja. Hafez al-Assadin aikoihin aramean kielen harjoittamista arabialaistamisen valtavirrassa ei katsottu hyvällä, mutta Bashar al-Assadin kaudella suhtautuminen muuttui. Damaskos antoi luvan Aramean kieli-instituutin perustamiseen Maalulaan osana Damaskoksen yliopistoa. Instituutin tavoitteena oli varmistaa kielitaidon siirtyminen Maalulan nuorille ja lapsille. Instituutti perustettiin vuonna 2007 ja noin kolmen vuoden ajan aramealaiset neliökirjaimet kertoivat näkyvästi instituutista.

Nämä kirjaimet ovat hävinneet julkisivusta

Vuonna 2010 kirjaimet hävisivät instituutin julkisivusta. Seinään jäivät jäljelle vain kiinnityskolot muistuttamaan kirjaimista. Mitä ilmeisemmin kirjaimet muistuttivat liikaa hepreaa ja instituutti joutui vaihtamaan aramean aakkostonsa syyrialaisiin aakkosiin. Sekin periytyy aramealaisesta neliökirjoituksesta, mutta muistuttaa vähemmän heprean kirjaimistoa.

Kuluneen viikon aikana on uutisoitu kapinallisten ja hallinnon välisistä taisteluista Maalulassa. Taistelut ovat jo nyt ajaneet suurimman osan maalulaisista sotaa pakoon. Syyriassa on viimeisen kahden vuoden aikana joutunut sodan jalkoihin ihmiskunnan yhteistä kulttuuriperintöä mittaamattoman inhimillisen kärsimyksen lisäksi. Puhuttu aramea on nyt joutumassa yhdeksi sodan uhriksi. Mikäli kyläläiset eivät pääse palaamaan takaisin, puhutun kielen taito hävinnee sukupolvessa. Kylä säilynee, mutta kieli katoaa.

Maalulan arkea ennen sotaa

Aramean opetusta Maalulassa

Maalula on osa Lähi-idän kristillistä historiaa

Amerikkalaisin asein

Pentagon ilmoitti keväällä 2013 Yhdysvaltain kongressille tulossa olevista noin 13 biljoonan dollarin asekaupoista Lähi-itään. Tästä summasta, jota on mahdoton hahmottaa sen suuruuden vuoksi, puolet koostuu asekaupoista Saudi-Arabian kanssa. Yhdysvaltain asekauppoja Lähi-itään pidetään sen ulkopolitiikan ja kansallisten turvallisuusintressien edistämisenä. Tämä on vain jatkoa niihin kymmeniin biljooniin dollareihin nouseviin asekauppoihin, joita alueen valtioiden kanssa on tehty tai joista on sovittu lähivuosina. Tästä yhtenä esimerkkinä on Obaman vuonna 2010 tekemä sopimus 10 vuoden ajalle ulottuvista 60 biljoonan dollarin asekaupoista Saudi-Arabian kanssa.

Pentagonin mukaan Saudi-Arabia on Yhdysvalloille avainasemassa alueellisena kumppanina taistelussa kansainvälistä terrorismia vastaan. Sen mukaan Saudi-Arabia, kiitos amerikkalaisten aseiden, on kykenevämpi lyömään alueellisen vakauden horjuttajat. Välillä ei voi välttyä tunteelta, että amerikkalaiset lukevat Lähi-idän karttaa väärin päin. 9/11 terroristit olivat lähtöisin Saudi-Arabiasta ja Yhdysvallat hyökkäsi pontevasti Irakia vastaan. Saudi-Arabiaan juontavat myös al-Qaidan ja Osama Bin-Ladenin juuret. Asekaupoilla ei ole myöskään mitään tekemistä ihmisoikeuksien tai demokratian edistämisen kanssa. Jos amerikkalaiset asettaisivat ne asekauppojen ehdoksi, Saudi-Arabia jäisi nuolemaan näppejään. Saudikansalaiset voisivat lähteä kaduille aivan samoin vaatimuksin ja vähintään yhtä suurella oikeutuksella kuin syyrialaiset lähtivät keväällä 2011. Saudi-Arabiaan myytävien aseiden piiput osoittavat Iraniin päin. Jos mikä, tämä lisää koko alueen epävakautta. Amerikkalaiset asettavat asekaupat ja sotilaalliseen voimaan perustuvan kumppanuuden poikkeuksetta ihmis- ja kansalaisoikeuksien edelle. Puheissa hymistellään ihmisoikeuksista, mutta teot kertovat asioiden arvojärjestyksestä toista.

Saudi-Arabia ottaa alueellisen vakauden ylläpitämisen niin vakavasti, että se yllyttää strategista kumppaniaan Yhdysvaltoja iskemään Syyriaa vastaan. Samalla Saudi-Arabia on antanut oman panoksensa alueellisen vakauden eteen rahoittamalla ja aseistamalla Syyrian aseellisia kapinallisia. Vilpitön sivustaseuraaja vain ihmettelee, että missä se vakaus näkyy?

Yhdysvallat myyvät Israeliin aseita kolmen biljoonan dollarin edestä vuodessa sen turvallisuuden ylläpitämiseksi arabinaapureita vastaan. Osittain niitä samoja naapureita vastaan, joihin Yhdysvallat myös myy aseita biljoonittain. Mikään ei yllytä ja kiihdytä Lähi-idän kilpavarustelua enemmän kuin massiivinen asevienti.

Irakista tuli Yhdysvaltojen hyökkäyksen jälkeen myös lupaava markkinakohde amerikkalaisille asevalmistajille. Irakissa tapahtuvista päivittäisistä autopommi-iskuista lukiessa tuntuu enemmän kuin absurdilta, että Yhdysvallat valmistautuu myymään sinne aseita nyt lähes viiden biljoonan dollarin verran. Maahan, jonka infrastruktuuri, instituutiot, koulutusjärjestelmä ja elintarviketuotanto tuhottiin miehityksen myötä. Tähän verrattuna aseteollisuuden tarjoamat sadat tuhannet työpaikat amerikkalaisille eivät paljon lohduta; ei myöskään se, että yksi tyranni saatiin pois vallasta. Tyranni, jonka kemiallisten aseiden käyttöä Yhdysvallat katsoi läpi sormien vuonna 1988. Silloin ei ilmeisesti ollut vielä keksitty viimeistä pisaraa 'red line' kemiallisiin aseisiin liittyen, vai oliko syynä se, että Halabjan kaasuiskun tekijät ja Yhdysvallat olivat samalla puolella yhteistä vihollista Irania vastaan.

Tästäkö haaveillaan Syyriassakin? Hajotetaan valtio pirstaleiksi, tuhotaan sen rakenteet, viedään ihmisiltä elämä ja ajetaan tilalle hallinto, jonka prioriteetiksi tulee varmistaa biljoonaluokan aseostot Yhdysvalloilta maan turvallisuuden, jopa alueen turvallisuuden ja vakauden, ylläpitämisen verukkeella. Britannian parlamentti osoitti poikkeuksellista valveutuneisuutta panemalla jarrut hallituksen aikomukselle osallistua iskuun Syyriaa vastaan. Kerrankin täytyy toivoa, että Yhdysvaltain kongressi osoittaa tässä tapauksessa samanlaista suoraselkäisyyttä, eikä puolla iskua. Vaikka Obamaa kongressin päätös ei sidokaan, kynnys iskusta päättämiseen ilman kongressin puoltoa on huomattavasti korkeampi.

Kaasun käyttö on rikos ihmisyyttä vastaan, josta vastuulliset on saatettava edesvastuuseen. Tämä koskee yhtälailla Auschwitzia, Halabjaa kuin Aleppon seutua tai Damaskosta. Nurembergin, Arushan ja Kambodzan sekä Haagin eri rikostuomioistuimissa on kaikissa omat puutteensa, mutta ne edustavat kuitenkin kansainvälisesti hyväksyttyä normistoa ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten tutkimiseksi ja syyllisiksi todistettujen rankaisemiseksi. Risteilyohjuksin iskeminen ilman YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa ei ole vastuuseen saattamista eikä se herätä kuolleita henkiin. Se ei paranna katastrofaalista tilannetta Syyriassa, ei helpota syyrialaisten jo nyt mielikuvituksellista ahdinkoa, mutta sen sijaan se voi sulkea lopullisesti oven poliittiselta ratkaisulta. Pahimmillaan 'rankaisu' risteilyohjusiskulla kiihdyttää rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Kurkistus kohti maailmanloppua

Afganistan on kokenut amerikkalaisten aseiden tuoman autuuden. Poliiseja kuolee siellä nyt iskuissa enemmän kuin vuosiin. Syyriaan tulevaa iskua odotellessa en voi olla lainaamatta afganistanilaista kuorma-automekaanikkoa ja runoilijaa Matiullah Turabia:

War has turned into a trade

Heads have been sold

as if they weigh like cotton

and at the scale sit such judges

who taste the blood, then decide the price

O flag-bearers of the world,

you have pained us a lot in the name of security

You cry of peace and security,

and you dispatch guns and ammunition

(Lainattu International Herald Tribunesta 20.8.2013)