Queen Rania Teacher Academy järjesti
viime viikolla kaksipäiväisen alueellisen opettajakoulutusfoorumin (Arab
Program on Teacher Policies and Professional Development) Ammanissa. Suomen
Lähi-idän instituutille tämä merkitsi yhtä päätepistettä projektissa, joka
alkoi noin kaksi vuotta sitten. Helsingin yliopiston Opettajakoulutuslaitoksen
monikulttuurisuusryhmä vieraili Ammanissa syksyllä 2011 yhtenä
vierailukohteenaan edellä mainittu akatemia. Sen vastavierailu Helsingin
yliopistoon toteutui puolestaan syksyllä 2012. Instituutti avusti näiden
vierailujen toteutumista. Instituutin ja Suomen Jordanian kunniapääkonsuli
tohtori Rakan Rsheidatin tukemana Helsingin yliopiston Opettajakoulutuslaitoksen
esimies prof. Jari Lavonen saapui pääluennoitsijaksi viime viikolla
järjestettyyn foorumiin.
 |
| Opettajakoulutusfoorumin osallistujia tauolla Ammanissa 20.3.2013 |
Lavosen luentoa kuunnellessa oli
mielenkiintoista seurata yli 20 Lähi-idän maasta tulleiden osallistujien
reaktioita. Hyväksyvä mumina seurasi luennon etenemistä. Muutamassa kohdassa,
jotka mitä ilmeisemmin ovat opettajakoulutuksen kipupisteitä Lähi-idässä,
kuulijat suorastaan riemastuivat. Niitä kohtia olivat Lavosen painotus Suomen
opettajakoulutuksen pitkäjänteisyydestä ja sen tuomista tuloksista, joita nyt
on jo vuosia mitattu PISA-arvioinneissa suomalaisia mairittelevin tavoin. 40-vuotta
sitten tehdyt poliittiset päätökset opettajakoulutuksen tavoista ja sisällöistä
olivat hyvin kauaskantoisia, jopa siihen asti, että niihin on tarvinnut tehdä
vain pienimuotoisia korjausliikkeitä vuosien saatossa. Lavosen sanoma oli
selvä. Hallitusten vaihtuminen ei vaikuta opettajakoulutuspolitiikkaan.
Läsnäolijat tiedostivat ehkä jopa kiusallisen selvästi sen, miten politiikat,
koulutuspolitiikka mukaan lukien, muuttuvat hallitusten ja ministereiden vaihtumisen
myötä. Se tuhoaa kaiken pitkäjänteisyyden toiminnasta, joka puolestaan koululaitosta,
opetussuunnitelmia ja opettajakoulutusta ajatellen on äärimmäisen
vahingollista.
Luennoilla kävi myös selvästi ilmi se,
että suomalaisen koululaitoksen ja oppimisen ytimessä ei ole jatkuva
koulumenestyksen mittaaminen erilaisine kokeineen ja testeineen. Oppiminen
ymmärretään kokonaisvaltaisena tapahtumana, jossa kullakin luokanopettajalla on
paras ymmärrys sen seuraamisessa, miten hänen oppilaansa oppivat ja menestyvät
koulussa. Lähi-itään on pesiytymässä amerikkalaistyylinen kaiken mittaaminen
kokein ja testein aina siihen asti, että se häiritsee itse oppimista. Tästä ei
voi olla tulematta mieleen Suomenkin valtionhallintoon yritysmaailmasta
pesiytynyt tuottavuuden, tulosten ja vaikuttavuuden mittaaminen, jonka onneksi
koululaitos, jos oikein ymmärsin, on onnistunut torjumaan.
Suomalaisen koululaitoksen
menestymiseen pitkäjänteisen politiikan ja maalaisjärkeen käyvien poliittisen
päätösten lisäksi vaikuttavat aikanaan luotu kyläkoulujärjestelmä ja
yksityiskoulujen puuttuminen. Suomessa kaikki saavat samanlaisen ja yhtäläisen
opetuksen etelästä pohjoiseen riippumatta täysin vanhempien varallisuudesta tai
koulutusasteesta. Jokaisella, niin halutessaan, on yhtäläiset mahdollisuudet
lähteä opiskelemaan vaikka lehmänlypsäjätaustalta - kuten allekirjoittanut -
peruskoulun kautta yliopistoon. Lähi-itään ovat pesiytyneet niin kalliit
yksityiskoulut, yliopistot kuin preppauskurssit. Ne tuottavat rahaa niitä
pyörittäville tahoille, mutta samalla ne rapauttavat yhteiskunnan
sivistyksellistä perustaa. Yhteiskunnassa vallitsevat erot ja kuilut syvenevät.
Koulujärjestelmä ei eheytä jo valmiiksi hauraita yhteiskuntia. Niiden pohjalle
koulutusta rakentava yhteiskunta ei menesty kansainvälisissä oppimisarvioissa.
En voi kieltää, etteikö pieni huoli
olisi nakertanut mieltäni kuunnellessani professori Lavosen luentoa. Onko
nykyinen suomalainen poliittinen ymmärrys yhtä vakaalla pohjalla kuin 40 vuotta
sitten? Missä määrin taloudellisten tekijöiden annetaan vaikuttaa
perusopetukseen ja sen tasoon? Suomessa olemme hyvin tietoisia koulumaailmaamme
koskevista ongelmista. Kyläkoulujärjestelmä on jo lähes ajettu alas.
Koululaitos muuttuu tuotantolaitosten suuntaan ja suurempiin yksikkökokoihin -
ja tämä tapahtuu oppimisen, yhteisöllisyyden ja oppilaiden hyvinvoinnin
kustannuksella. Koulukiusaaminen on jokapäiväinen ilmiö, josta kärsivät sadat
ja tuhannet peruskoulun oppilaat. Nykyiset PISA-arvioinnit opetuksemme ja
koululaitoksemme erinomaisuudesta perustuvat juuri tuohon 40-vuotiseen
johdonmukaiseen ja pitkäjänteiseen sekä riittävän muuttumattomaan työhön. Ei
ole mikään itsestäänselvyys, että 40 vuoden kuluttua Suomi on edelleen
kansainvälisten arvioiden kärkipaikoilla.
Suomalaista koulutusosaamista vietäessä
nämä kipeät, mutta meille tutut asiat, unohdetaan varsin luontevasti. Eikä
niistä tietysti koulutusta myytäessä mukava olisikaan puhua. Niiden tiedostamisen
pitää auttaa meitä arviomaan itseämme ja koulutuksemme tilaa. Miksi kaikki ei kuitenkaan
ole niin hyvin, kuin annamme ymmärtää olevan? Tämä ei ole pelkästään opettajien
huoli, vaan kaikkien koululaisten vanhempien.
Lähi-idän koululaitoksissa on paljon
kehitettävää, mutta täältä löytyy ehkä jotakin sellaista, mistä suomalainen yhteiskunta
ja koululaitos voivat oppia. Yksi näistä Lähi-idän kulttuureille perustavaa
laatua olevista asioista ja arvoista on yhteisöllisyys. Suomalaisen
yhteiskunnan yhteisöllisyys heijastui aikanaan kyläkouluissa. Onko kyläkoulujen
katoaminen ollut myös merkki yhteisöllisyyden häviämisestä? Siinä missä viemme
koulutusosaamista Lähi-itään, voisimme vastavuoroisesti reilun kaupankäynnin
hengessä oppia yhteisöllisyyttä Lähi-idästä ja antaa sen heijastua myös
koulumaailmassa. Markkinointimatkoilla suomalaiset opettajat voivat olla myös
opintiellä Lähi-idässä.