Vajaa viikko sitten Syyrian al-Raqqahin
kaupungin asukkaat riemuitsivat alas kaadetun Hafez al-Assadin patsaan ääressä.
Näkymä muistutti sitä samaa, jota uudestaan ja uudestaan pyöritettiin
televisioissa Saddam Husseinin kaadetun patsaan ympärillä Bagdadissa 10 vuotta
sitten. Al-Raqqahin kaupunki siirtyi Assadin patsaan kaatamisen symboloimana
valtaosin kapinallisten hallintaan. Valtioiden sisäinen heikkous onkin lähes
suoraan verrannollinen hallitsijoiden patsaiden kokoon. Syyrian patsasteluun vaikutteita
oli saatu, kuinkas muuten, Pohjois-Koreasta.
Luin vain muutama kuukausi sitten
samaisen al-Raqqahin kaupungin asukkaista. Silloin asukkaiden viesti oli vielä
erilainen. He halusivat pitää kaupungin erossa sisällissodasta ja pyrkivät
estämään kapinallisten pääsyn kaupunkiin. Lukuisat esimerkit eri puolilta
Syyriaa olivat näyttäneet selvästi, että resepti tuholle oli asutuskeskusten
valloittaminen ja siten armeijan ja ilmavoimien tulituksen vetäminen näille
alueille. Al-Raqqahissa ei tätä tuhoa kaivattu.
Al-Raqqah pysyi suhteellisen pitkään
yhtenä muutamasta rauhallisemmasta kaupungista Syyriassa. Jopa siihen asti,
että monet muualta Syyriasta paenneet saapuivat al-Raqqahiin sen rauhallisuuden
vuoksi. Tavallisten kaupunkilaisten tahtotila pysytellä sodasta erillään ei
riittänyt. Syyrian nykyistä hallintoa vastustavien kapinallisten logiikka on
täysin yhtäläinen hallinnon logiikan kanssa - mitään ei säästetä.
Valtataistelun - thawran eli vallankumouksen
- alttarille voidaan uhrata kaikki. Aseistetut kapinalliset ovat yhtä valmiit
uhraamaan siviilit kuin hallintokin. Tässä sodassa siviilien suojelu - tai puhe
siitä - on retoriikkaa pahimmillaan. Erityisesti siitä syystä, että tällä
siviilien suojelun retoriikalla on pyritty saamaan kansainvälinen yhteisö
sekaantumaan valtataisteluun sotilaallisesti. Siis tavalla, jonka seurauksena
siviilien kärsimykset vain kasvaisivat. Tämä ei ole millään tavalla
suojeluvastuun periaatteiden eikä tarkoituksen mukaista. Kapinalliset eivät halua
säästää hävitykseltä mitään osaa Syyriaa, koska heidän logiikkansa mukaan
jokainen rauhanomaisesti elävä paikka tai kaupunki on merkki nykyisen hallinnon
pysyvyydestä. Tästä syystä ne on tulta puoleen vetämällä hävitettävä. Sen
vuoksi al-Raqqahin kaupungin ei annettu pysyä erossa sisällissodasta.
Kaikki harhakuvitelmat demokratiasta,
ihmisoikeuksista, paremmasta elämästä ja tasa-arvosta voi nykyisten aseellisten
kapinallisten mahdollisesti hallitsemassa Syyriassa unohtaa. Syyriassa ei
sodita demokratian puolesta, siellä soditaan raa'asti vallasta; vallasta, jolla
on alueelliset ulottuvuudet. Tavalliset syyrialaiset ovat joutuneet petetyiksi,
rauhanomainen kansannousu oikeutettuine vaatimuksineen on kaapattu heiltä sekä
sisäisen että alueellisen valtataistelun välineeksi. Poliittinen oppositio on
joutunut aseellisten kapinallisten, joista osa edustaa hyvin radikaalia
islamismia, talutusnuoraan. Syyrian perinteinen Damaskoksen kevään aikainen
oppositio- ja kansalaisliike on raivattu lähes näkymättömiin - se oppositioliike,
jolla olisi ollut sekä taustaltaan, kokemuksestaan, uskottavuudeltaan että
toimitavoiltaan parhaat edellytykset uuden Syyrian rakentamiseen.
Syyrian valtataistelussa käydään sotaa
ihmisyyttä vastaan ja yhä edelleen ja entistä voimistuvimmin äänenpainoin
kapinallisten puhemiehet yrittävät milloin painostaa, milloin houkutella
kansainvälistä yhteisöä sekaantumaan Syyrian verilöylyyn tuomalla sinne aseita.
Syyllisyyttä Syyrian verenvuodatukseen ja hävitykseen halutaan jakaa
laajemmalle. Todisteita alkaa kerääntyä siitä, että EU, joka on asettanut
Syyrian asevientikieltoon, katsoo kohteliaasti toisaanne, kun jotkut yksittäiset
jäsenmaat tukevat asetoimituksia Kroatiasta kapinallisille.
Al-Raqqahissa yksi patsas on kaadettu
autoritaarisuuden murskaamisen osoittamiseksi. Tilalle on nousemassa uudet
kasvot omaava autoritaarisuus, joka perustaa hallintonsa vanhan autoritaarisen
hallinnon malliin eli aseisiin tai ainakin kaaoksen autoritaarisuuteen, jonka
keskiöissä ovat aseiden voimin valtaa pitävät toimijat. Sen luoma inhimillinen
turvattomuus on vähintäänkin verrannollinen Assadien dynastian yli 40 vuotta
kestäneeseen harvain valtaan. Valtaa rakennetaan voiman, ei demokratian
perustalle. Mutta tämä selittää myös sen, miksi pitkällään olevan patsaan
ympärillä tanssittiin - syyrialaiset ovat oppineet selviytyäkseen kannattamaan
kulloinkin vallassa olevaa. Tanssia tahditetaan aseiden tahtipuikoilla. Se,
mitä mediassa al-Raqqahista näkyy ja raportoidaan, kertoo loppujen lopuksi hyvin
vähän siitä, mitä syyrialaiset sisimmässään ajattelevat.