Perinteisen damaskoslaisen
sisäpihatalon ja Syyrian yhteiskunnan välillä vallitsee mielenkiintoinen
vertauskuvallinen yhteneväisyys. Tätä pohdin tällä viikolla asuessani Zeitunan
talossa. Suomen Lähi-idän instituutin koti sijaitsee Damaskoksen vanhassa
kaupungissa Bab Sharqin eli itäisen portin tuntumassa. Vanha kaupunki on yksi
UNESCOn maailmanperintökohteista. Instituutin koti on saanut nimensä Zeitunan
kujan mukaan, joka liittyy suorana katuna jo Raamatun ajoista tunnettuun katuun.
Rafik Schami kuvailee instituutin
kotikujaa kirjassaan Damaskoksen rakastavaiset seuraavasti: Saitun-kuja [Al-Zeituna katu] oli muihin
vanhankaupungin katuihin verrattuna lyhyt, leveä ja valoisa ja loppui ennen
kuin se ehti muuttua mielenkiintoiseksi. Se oli avonainen kuin kuolleen
simpukan kuoret eikä pitänyt sisällään salaisuuksia, ainoastaan koko Lähi-idän
katolisen patriarkan istuimen, Syyrian suurimman katolisen kirkon ja katolisen
lukion, yhden Damaskoksen kolmesta eliittikoulusta.
Kuja ei sinänsä salaisuuksia
piilottanut, mutta sen varrella olevat sisäpihatalot niitä saattoivatkin
piilottaa. Instituutin Zeituna-talo on rakennettu 1800-luvun ensimmäisellä
puoliskolla kaksikerroksiseksi osittain kivi- ja osittain
saviolkitiilirakenteiseksi asuintaloksi, jonka keskellä on avoin sisäpiha.
Sisäpihaa koristaa tyypillinen suihkukaivo, eteläseinällä on avoin Iwan-syvennys ja sitä vastapäätä pihan
toisella puolella talon koristelluin Qa´a-
vierashuone. Tämä talotyyppi muodosti 1800-luvulla noin 70-80% kaikista
Damaskoksen vanhan kaupungin taloista.
Zeitunan taloa ei kujalta juuri huomaa.
Talo kätkeytyy siihen liittyviin muihin rakennuksiin Schamin mainitsemaa
patriarkaattia vastapäätä siten, että kujalle päin erottuvat vain toisen
kerroksen kolme ikkunaa ja kujan nurkassa oleva sisäänkäynti. Suurin osa ohi
kävelijöistä ei todennäköisesti aavista, mitä sisällä on. Katutasolla ei ole
juurikaan ikkunoita, joista kurkistaa sisään. Ovesta sisään astuminen on kuin
tulemista toiseen maailmaan. Vastassa on avara ja valoisa sisäpiha, jolla
kasvaa muutama sitruspuu. Sisäpihan keskellä on suihkukaivo ja ympärillä ovat
nykyiset toimisto- ja seminaaritilat sekä kirjasto. Yläkerrassa sijaitsevat
instituutin vierashuoneet ja avaralta tasakatolta on näkymä muille vanhan kaupungin
katoille. Kirkon ja moskeijoiden tornit ovat vieressä ja kaukana häämöttää
Qasyoun-vuori. Zeitunan talo on vanhan kaupungin kristityssä korttelissa, mutta
rajoittuu juutalaiskortteliin. Talo sijaitsee keskellä sitä rikasta etnistä,
kulttuurista ja uskonnollista mosaiikkia, josta Syyria on muodostunut.
Damaskoslainen sisäpihatalo kuvastaa
osuvasti Syyriaa valtiona. Käynnissä oleva sisällissota on näyttänyt, että se
tunnettiin yllättävän huonosti ajatellen sen kokoa ja strategisesti tärkeää
sijaintia Lähi-idässä. Autoritaarisia valtioita on vaikeampi tuntea siitä
yksinkertaisesta syystä, että ne pysyvät monessa suhteessa ulkopuolisilta
suljettuina, vaikka matkustaminen esimerkiksi Syyriaan onkin ollut mahdollista.
Tämä Syyrian tuntemattomuus heijastuu ja näkyy siinä, miten siellä käytävään
sisällissotaan on suhtauduttu ja mitä sen suhteen on yritetty tehdä.
Päällimmäisenä on havainto siitä, että ymmärrys Syyrian valtion luonteesta,
historiasta ja niistä tekijöistä, jotka ovat ohjanneet sisällissodan kulkua, on
jäänyt huomattavan vajaaksi. Syyria on pysynyt sisäpihana, salaisuutena.
Mielenkiintoista on ollut havaita myös
se, että Syyriasta on tullut tuntematon niille syyrialaisille, jotka
vuosikymmenten kuluessa ovat muuttaneet ulkomaille. He kyllä edelleen luulevat
tuntevansa Syyriaa. Tämä on käynyt erityisesti ilmi yhtä oppositiolinjaa
edustavan Syyrian kansallisneuvoston toiminnassa. Tämä kansallisneuvosto on se,
jota tunnustamaan monet länsimaat olivat ryntäämässä, jopa painostamassa. Vasta
pitkän ajan kuluttua kävi ilmi, että tämä eksiilien muodostama ryhmä ei
edustanut laajapohjaisesti Syyriassa asuvia syyrialaisia.
Dilip Hiro, eräs nykyisen Lähi-idän
parhaista tuntijoista, toteaa viitaten Irakiin ja sen eksiiliryhmien
poliittiseen rooliin sekä erityisesti Yhdysvaltojen nojautumiseen heihin
eräässä vaiheessa, että historia osoittaa
eksiiliryhmien olevan yleensä niitä, jotka viimeisenä ymmärtävät todellisen
tilanteen niissä maissa, joista he ovat lähteneet. Tämä olisi tietysti
ollut viisasta muistaa Syyrian kohdalla ja se on viisasta muistaa edelleen.
Tämä selittää osaltaan sitä
haparointia, joka Syyrian ulkopuolella on ollut suhteessa kansannousuun ja sitä
seuranneeseen sisällissotaan. Salaisuutta, jota ei tunneta, on vaikea käsittää.
Syyria ei ole eikä ole ollut Libya, vaikka monet Libya-malliin uskoen pyrkivät johdattelemaan
ja ohjaamaan politiikkaan Syyriaan saman mallin monistamiseksi.
Damaskoslainen sisäpihatalo jää
salaisuudeksi, mikäli ovesta ei astuta sinne sisälle. Sisälläkin talon historia
jää vielä pitkäksi aikaa hämärän peittoon, vaikka rakenteet näkyvät ja
suihkulähde solisee. Instituutin Zeitunan talo on vajaan kahden vuosisadan ajan
pitänyt sisällään satoja asujia. Heistä ja heidän tekemisistään ei ole
juurikaan tietoa. Sama koskee Syyriaa, ulkopuolelta sitä on mahdoton tuntea ja tuntemattomia
tekijöitä jää jäljelle, vaikka sitä sisältäpäin pääseekin katsomaan. Syyrian
tilanteen analysointi ulkopuolelta on suunnilleen samaa kuin yrittäisi kuvailla
Zeitunan taloa siellä koskaan sisällä käymättä.