Suomi on tehnyt uutterasti töitä järjestääkseen Helsingissä YK:n,
Yhdysvaltojen, Venäjän ja Iso-Britannian koolle kutsuman Lähi-idän
joukkotuhoaseettoman vyöhykkeen perustamista koskevan konferenssin joulukuussa
2012. Joulukuun lähestyessä näyttää siltä, että konferenssia ei järjestetä
suunnitellussa aikataulussa. Portti konferenssin järjestämiseksi myöhemmin jäänee
vielä auki.
Konferenssin järjestämishanke oli jo etukäteen epäkiitolliseksi tiedetty
tehtävä. Kaikki kunnia siis Suomelle rohkeasta yrittämisestä. Konferenssin
siirtyminen hamaan tulevaisuuteen ei ole Suomen vika. Konferenssin toteutumattomuus
heijastui pettymyksenä reilu viikko sitten Arab Institute for Security Studies
-laitoksen Ammanissa järjestämässä konferenssissa Maintaining the Momentum and Supporting the Facilitator - Prospects for
a Zone Free from Weapons of Mass Destruction in the Middle East.
Konferenssin menestykselliselle järjestämiselle ei ole mitään edellytyksiä niin
pitkään kun alueen ainoa ydinasevalta Israel ei osallistu siihen. Iran
ilmoittautui mukaan viime metreillä.
Joukkotuhoaseiden (kemialliset ja biologiset sekä ydinaseet) uhkaa ja
vaaraa ei tarvitse kenellekään todistella. Niiden käytön seurauksia on
todistettu sekä Lähi-idässä että sen ulkopuolella. Jo ensimmäisessä maailmansodassa
saksalaiset käyttivät kemiallisia aseita. Lähi-idässä kemiallisten aseiden
kirousta ei silloin vielä oltu koettu, vaikka Iso-Britannia harkitsi sen
käyttöä 20-luvulla taltuttaessaan kansannousua miehittämässään Mesopotamiassa.
Yhdysvallat ainoana valtiona maailmassa on turvautunut tunnetuin seurauksin
ydinaseisiin Hiroshimassa ja Nagasakissa. Lähi-idässä kemiallisiin aseisiin
turvautui Irakin Saddam Hussein sodassa Irania vastaan 80-luvulla. Irak oli
rakentanut kemiallisten aseiden kykynsä länsimaiden myötämielisellä tuella.
Saksa, Ranska ja Yhdysvallat olivat toimittaneet ja myyneet tuotantoon
välttämättömiä komponentteja, laitteita ja ns. kaksikäyttötuotteita. Saddamin
sinappikaasuhyökkäys Halabjaan, Irakin kurdikaupunkiin, on hyvin muistissa. Halabjan
asukkaista noin kymmenesosa eli 5000 kurdia menehtyi hyökkäyksessä. Syyrialla
tiedetään olevan laajat kemiallisten aseiden varastot sekä kyky aseiden
käyttämiseen. Se on ollut Syyrialle 'köyhän miehen' vastine ja pelote Israelin
ydinpelotetta vastaan.
Nyt suurennuslasin alla on Iran. Kaiken todennäköisyyden mukaan Iranilla ei
vielä ole ydinasetta, sen sijaan kukaan ei vakavasti epäile Israelin ydinaseen
olemassaoloa. Iranin ydinvoimaohjelman historia ulottuu 50-luvulle yhtälailla
kuin Israelin. Yhdysvallat tukivat Iranin ydinvoimalaohjelmaa aina vuoden 1979
vallankumoukseen asti. Ranska ja Iso-Britannia puolestaan tukivat Israelin
ydinvoimaohjelmaa. Ero on siinä, että Israel eteni nopeasti käyttövalmiiseen ydinaseeseen,
Iran on vasta lähellä sitä. Iran on hyväksynyt ja ratifioinut kaikki
joukkotuhoaseita koskevat sopimukset, Israel ei yhtään. Lisäksi Iranissa
uskonoppineiden antama fatwa (uskonnollinen
lausuma) kieltää ydinaseiden valmistuksen ja käytön. Tämän sitovuudesta voi
olla montaa eri mieltä, mutta kokonaan sen merkitystä ei kannata sivuuttaa.
Iran on tarkastuksiin liittyvissä asioissa toiminut luottamusta
herättämättömällä tavalla samalla tavalla kuin Irak toimi valvontakomission
tarkastusten alaisuudessa. Irakin luottamusta herättämättömästä
käyttäytymisestä huolimatta lopputulos oli se, että Hans Blixin johtamien hyvin
perusteellisten tarkastusten jälkeen ei voitu todistaa, että Irakilla olisi
enää ollut joukkotuhoaseita. Yhdysvaltoja nämä tulokset eivät tyydyttäneet,
heille riitti tiedustelutietojen manipulointi ja intohimoinen halu uskoa niiden
olemassaoloon perustellakseen haluamaansa sotaa. Irakiin hyökättyään amerikkalaiset
käyttivät Fallujassa valkofosforiammuksia, jotka kemiallisten aseiden kieltosopimuksen
mukaan ihmisiä vastaan käytettynä ovat kiellettyjä.
Yllämainittu sekä Iranin että Irakin väistely tarkastusten kohteena
ollessaan kuvastaa yhtä suurta kuilua Lähi-idän ja muun maailman välillä. Tämä
kuilu on luottamuksen puute. Tämä on myös yksi suurimmista esteistä
joukkotuhoaseista vapaan vyöhykkeen luomiseksi Lähi-itään. Tässä vaiheessa
tuntuu siltä, että marssijärjestys ei ole ollut looginen.
On vaikea kuvitella, että joukkotuhoaseista vapaan vyöhykkeen perustamiseen
on mahdollista päästä ilman riittävää Lähi-idässä vallitsevaa
keskinäisluottamusta, joka puolestaan on mahdoton ilman rauhaa. Rauhanneuvottelut
ja luottamuksen rakentaminen on asetettava etusijalle. Vasta rauha antaa
perustuksen joukkotuhoaseista vapaan vyöhykkeen perustamiseen. Kaikki
kulminoituu tällä hetkellä Israeliin ja Iraniin ja ilman niitä vapaata
vyöhykettä ei pystytä luomaan. Aseriisunta seuraa rauhaa, ei päinvastoin.
Helsingin henkeä ei pidä unohtaa. Helsingissä järjestetty ETYK-konferenssi
vuonna 1975 oli avainasemassa niiden muutosten edistäjänä, jotka johtivat
demokratisoitumisprosessiin itäisessä Euroopassa. Vastaavalle Lähi-idän
alueelliselle turvallisuuskokoukselle ja -prosessille on huutava tarve. Välttämätöntä
luottamusta ei muuten kyetä rakentamaan alueen valtioiden välille. Israel pitää
saada vakuutetuksi alueellisen turvallisuusjärjestelmän tarpeesta, jolloin se
voi olla valmis panemaan neuvottelupöydälle omat joukkotuhoaseensa. Israel
tarvitsee oman turvallisuutensa varmistamiseksi alueellista turvallisuusjärjestelmää
arabimaailman heräämisen jälkeisessä ja muuttuneessa Lähi-idässä paljon
aikaisempaa enemmän. Sen osoittavat tämänkin viikon tapahtumat Gazassa. Alueellinen
turvallisuusjärjestelmä luo aivan erilaiset edellytykset joukkotuhoaseista
vapaan vyöhykkeen luomiseksi.
Lähi-idän kansalaisjärjestöjen, ruohonjuuritason toimijoiden ja
kansalaisten on vaadittava inhimillisen turvallisuuden nimissä alueellista
rauhaa. Nyt jo nähtyjen kansannousujen jälkeen toivoisi alueellista
kansannousua rauhan puolesta. Ammanin konferenssin eräs rakentavimmista
ehdotuksista tuli egyptiläistä kansalaisjärjestöä edustavalta naiselta, joka
esitti aloitteellisuutta kanssakäymiseen israelilaisten kansalaisjärjestöjen
kanssa. Kansalaisjärjestöjen ei pidä antautua vallitsevan politiikan vangeiksi
vaan niiden on toimittava rohkeasti rajojen ja erilaisten käsitysten yli
murtaen luottamuksen rakentumista estäviä muureja.
Miten tästä eteenpäin? Synkältä näyttää. Mikäli alueellisesta turvallisuusjärjestelmästä
sopimisen kautta ei päästä rauhaan, joukkotuhoaseet jatkavat leviämistä
Lähi-idässä. Iranin lisäksi ydinasekykyä saattavat lähteä tavoittelemaan
Saudi-Arabia, Egypti ja Turkki. Joukkotuhoaseista vapaan Lähi-idän sijasta
tuloksena voi tulla alueellinen joukkotuhoaseiden leviäminen. Ammanin
konferenssissa arabiliiton entinen pääsihteeri Amr Moussa peräänkuulutti uuden
turvallisuusajattelun tarvetta Lähi-idässä. Hänen kanssaan oli helppo olla
samaa mieltä.