Aleksandrian välimerellinen ilmasto tuntuu miellyttävältä Kairon kuumuuden
jälkeen. Mereltä puhaltaa sopivasti vilvoittava tuuli ja tungos rantakadulla ei
ole läpipääsemätön. Kävellen pääsee paikasta toiseen ja mikä miellyttävintä,
paikallisliikenteeseen ei pitemmillekään siirtymisille ole pakko ottaa taksia.
Ympäristöystävällinen liikkumismuoto hevoskärryillä on helposti saatavissa. Kärryillä
istuessa voi muistella Aleksandrian sekä sivistyksen että sodan historiaa.
Aleksandrian tunnetusta konsulien aukiosta ei jäänyt kuin pari rakennusta
pystyyn brittilaivaston tulittaessa kaupunkia vuonna 1882. Brittihyökkäyksen
tavoite oli estää Egyptin kansallismielisen pääministeri Ahmed Orabin (Arabi
Pasha) pyrkimys ottaa kaupunki haltuunsa. He pelkäsivät myös, että Orabi
tavoitteli Suezin kanavan hallintaa. Parin
jäljelle jääneen rakennuksen lisäksi aukiolle jäi pystyyn modernin Aleksandrian
uudistajan Mohammed Alin patsas. Suezista oli myös kysymys huomattavasti myöhemmin
kesäkuussa 1956, kun Aleksandriasta kotoisin oleva Gamal Abdel Nasser julisti kanavan
kansallistamisen. Se johti lopulta Britannian vaikutusvallan kaatumiseen Lähi-idässä
brittien, ranskalaisten ja israelilaisten juoniessa Suezin sodan. Jos britit
onnistuivatkin estämään Arabi Pashan pyrkimykset Suezin suhteen, Nasseria he eivät
enää onnistuneet estämään.
Konsulien aukion hävitys johti kaupunkirakentamisessa uuteen vaiheeseen,
jonka myötä Alexandriaan syntyi muutama tunnettu ja edelleen toimiva hotelli. 1902
avattiin edelleen toiminnassa oleva Windsor-hotelli ja sen välittömään läheisyyteen
saman kadun varrelle nousi Cecil-hotelli 30-luvulla. Hotellin rakennuttajana
oli Egyptin juutalaiseen perheeseen syntynyt Isidor Metzger, joka omisti jo
Metropole-hotellin. Cecil ei varsinaisesta tasoltaan poikennut muista
Alexandrian huippuhotelleista, mutta siitä tuli kaupungin eliitin
kohtaamispaikka. Cecil on innoittanut myös Lawrence Durrellin kaltaisia
kirjailijoita ja toisen maailmansodan aikaan brittisotilaat kenraali Montgomery
mukaan lukien pysähtyivät Ceciliin. Siitä muistona on edelleen toisessa
kerroksessa sijaitseva Monty’s Bar. Vanhan Aleksandrian rakennuksia voi
edelleen tunnistaa uudemman kaupunkirakentamisen seasta. Siellä voi ihailla
satoja vuosia vanhoja osmanivaltakunnan aikaan rakennettuja ja edelleen
käytössä olevia kerrostaloja sekä italialaisia, kreikkalaisia ja juutalaisia kortteleita.
Aleksandria on tietysti kirjastojen kaupunki. Eikä siitä voi kirjoittaa
viittaamatta muinaiseen Aleksandrian kirjastoon, joka katosi kaupungin kartalta
noin 1600 vuotta sitten. Sen muinainen kirjasto ei ollut pelkästään
kirjoitettujen tekstien säilytyspaikka vaan myös oppineiden kohtaamispaikka. Arvioiden
mukaan kirjastossa saattoi olla jopa 700 000 teosta ensimmäisellä vuosisadalla
ennen ajanlaskun alkua. Yhtenä tavoitteena oli pyrkimys koota kaikki maailman
tieto yhteen paikkaan. Mittava osa sivilisaatioiden historiaa hävisi
kreikkalaisten, heprealaisten, egyptiläisten ja mesopotamialaisten
käsikirjoitusten myötä kirjaston tuhoutuessa. Aleksandrian kirjoista
puhuttaessa ei unohtaa sovi myöskään siellä syntynyttä Septuagintaa, Vanhan
testamentin kreikan kielistä käännöstä.
Kaupungissa on ollut muitakin kirjastoja. Eivätkä kaikki kirjat ole
tuhoutuneet. Tästä kiitos kuuluu myös suomalaisille. Professori Jaakko Frösénin
johtamassa projektissa entisöitiin ja pelastettiin Aleksandrian
Kreikkalais-Ortodoksisen Patriarkaatin keskiaikaisen kirjaston
käsikirjoituksia.
Hevosrattaat vievät mukavasti Cecil-hotellista Bibliotheka Alexandriaan.
Vanhan Aleksandrian kirjaston paikalle rakennettu moderni kirjasto- ja
konferenssikeskus pyrkii ylläpitämään modernien ulkokuorien sisällä muinaisen
Aleksandrian kirjaston henkeä. Uusi kirjasto on avara ja viistoon kattoon
tehdyt ikkunasyvennykset laskevat valoa sopivasti sisälle. Tosin kattovuotoja
tarkkailemaan tottunut Zeitunan talon (Suomen Lähi-idän instituuttirakennus
Damaskoksessa) kävijä miettii ensimmäisenä viiston katon vesipitävyyttä
talvisateiden aikana.
Aleksandria oli yksi niistä tunnetuista Välimeren rantakaupungeista, joita
historian saatossa kansojen ja kulttuurien moninaisuus ja rikkaus elävöittivät.
Välimerellinen kosmopoliittisuus symboloi Aleksandriaa. Välimereltä ei puhaltanut
pelkästään virkistävämpi ilmanala, vaan sinne rantautuivat myös sen ajan
globaalit tavat, kielet, kulttuurit ja vaikutteet siirtolaisten myötä. Meri
tarjosi yhdyskäytävän muuhun maailmaan. Tämä on jättänyt jälkeensä kaupungille tyypillisen
avoimen luonteen. Ei siis ole tyhjää puhetta kutsua Bibliotheka Alexandriaa
ikkunaksi Egyptiin. Kirjasto symboloi mainiosti tuota ikkunaa, josta voi katsoa
joko Egyptiin tai merelle päin. Siinä menneisyys – kirjoitetun tekstin kautta –
lyö sopivasti kättä nykyisyyden kanssa.