En arvannut viikko sitten poimiessani kirjakaupan kirjahyllystä Amos Ozin
pienen kirjasen nimeltä How to cure a
fanatic (Miten parantaa fanaatikko) kuinka ajankohtaiseksi se viikon
kuluessa tulikaan. Ainahan Ozin kirjat ovat yhtä aikaa sekä ajankohtaisia että
ajattomia. Hänen kirjoissaan ihminen on keskiössä, osana ympäröivää elämää.
Niissä ihmisen ja ihmisten elämää eletään suruissa ja iloissa aina vain
jatkuvan israelilaisten ja palestiinalaisten poliittisen konfliktin varjossa.
Se on konflikti, jonka kipupisteenä on molemman kansan oikeutettu kamppailu
samasta maa-alueesta, yhdestä kodista, jossa kumpikin haluaa elää ja asua.
Viime viikolla fanatismi näytti jälleen kerran kuolettavan voimansa.
Sairaalla tavalla profeetta Muhammedia ja islamia solvaava Yhdysvalloissa
tuotettu elokuvan pätkä oli yhtenä tekijänä yhtälailla sairaassa väkivallan
teossa, jossa Yhdysvaltain Libyan suurlähettiläs yhdessä kolmen muun
diplomaatin kanssa surmattiin. Sekä elokuva että sitä seurannut hyökkäys olivat
fanatismin ilmentymiä pahimmillaan. Fanatismiin vastattiin fanatismilla.
Elokuvalla ei ollut eikä ole mitään tekemistä sanan- tai ilmaisunvapauden
kanssa. Sananvapauteen ei kuulu oikeus rikokseen eli kiihottamiseen kansanryhmää
vastaan. Suomen rikoslain mukaan kysymyksessä on rikos, kun jotakin ryhmää
uhataan, panetellaan tai solvataan rodun, ihonvärin, syntyperän, uskonnon tai
vakaumuksen perusteella. Eräs israelilainen kommentaattori osui mielestäni
kohdalleen arvioidessaan viime viikolla, että elokuva on rinnasteinen
antisemitismiin ja on sekä luonteeltaan että tavoitteiltaan samanlainen. Hän
rinnasti Muhammed-elokuvapätkän antisemitistiseen Siionin vanhinten
pöytäkirjoihin.
Ozia lainatakseni fanatismi on vanhempaa perua kuin islam, kristinusko tai
juutalaisuus puhumattakaan mistään poliittisesta järjestelmästä, ideologiasta
tai hallitusmuodosta. Kyky fanatismiin on osa ihmisenä olemista, mutta osa,
jota vastaan on etsittävä parannuskeinoja. Fanatismi ei ole pelkästään
väkijoukkojen silmitöntä ja vihaa uhkuvaa raivoa Lähi-idässä tai
Pohjois-Afrikassa. Fanatismi voi ja usein on osa meidän jokaisen jokapäiväistä
elämää, vaikka sitä ei joko haluta tai osata tunnistaa.
Tappavaa fanatismia on löytynyt enemmän Euroopasta kuin Lähi-idästä. Sen on
osoittanut lähihistoria holokausteineen ja kommunismin uhreineen. Fanatismi on
luonteeltaan yleismaailmallinen, ei uskonnollinen ilmiö, vaikka se ammentaa
usein käyttövoimaa niin uskonnoista, politiikasta kuin eri ideologeista.
Fanatismi äärimmillään on helppo tunnistaa silloin kun se on esimerkiksi
yhteen ideologiseen ajatteluun ja uskoon pakottavaa tai ohjaavaa vaikkapa
fasismin, kommunismin tai markkinataloususkon tavoin. Lähi-itään liittyvää
fanatismia ovat myös Netanyahun yletön uhoaminen hyökkäyksestä Iranin
ydinreaktoreita vastaan, Iranin uhoaminen Israelin pyyhkimisestä pois kartalta,
Yhdysvaltojen presidentinvaalien haastavan kandidaatin retoriikka Yhdysvaltain
johtajuudesta Lähi-idässä, demokratian edistämisen yrittäminen asevoimin, miehittämättömien
lennokkien käyttö kansainvälisen oikeuden vastaisesti salamurhiin, väkivaltaan
vastaaminen väkivallalla ja suvaitsemattomuus toisin uskovia ja ajattelevia
kohtaan. Suomessa fanatismin piirteitä löytyy esimerkiksi maahanmuuton
vastustamisesta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Mikä sitten avuksi? Amos Oz ei edes yritä olla asiantuntija siinä, mikä
fanatismin sairaudesta saattaisi parantaa. Mutta hän tarjoaa yhdeksi lääkkeeksi
mielikuvitusta. Hän kehottaa asettumaan
mielikuvituksessa toisen asemaan. Se avaa erilaisen näkökulman totuttuun
ajatteluun ja johtaa sitä kautta ymmärryksen ja
suvaitsevaisuuden lisääntymiseen. Amerikkalaisten ja eurooppalaisten on
mielikuvituksissa asetuttava entisten siirtomaa- tai mandaattivaltojensa
asukkaiden asemaan, palestiinalaisten israelilaisten asemaan holokaustin
kokemisineen ja juutalaisten palestiinalaisten asemaan kotimaan menettämisineen. Kristityille tekee hyvää olla hetki muslimina tai juutalaisena ja päinvastoin. Fanatismia vastaan on taisteltava suvaitsevaisuuden asein. Merijalkaväellä sitä
ei kukisteta. Lukemistakaan Oz ei pidä yhtään hassumpana lääkkeenä fanatismiin.
Eikä ole huono ajatus aloittaa tätä lukemista vaikka Ozin kirjallisuuteen
tutustumisena. Kirjallisuuden Nobel-palkintoa hän ei vielä ole saanut, mutta
häntä voisi pitää kandidaattina myös rauhan Nobelille. On niitä
turhemmastakin jaettu.