Vallan viemää

Vai vietävän valta? Valtaa käytetään eri tavoin. Jotkut sitä vailla olevat janoavat valtaa, toiset sitä omaavat janoavat valtaa lisää mutta sitä ei kuitenkaan pidä yhdistää johtajuuteen. Mutta hyvästäkin johtajuudesta tulee korruptoituneena väärää vallan käyttöä. Korruptio yhdistetään helposti mutta perustellusti (Transparency internationalin tutkimukset esimerkkinä) Lähi-idän autoritaarisiin hallintoihin ja viranomaistoimintaan.

Aivoja kutomassa Mohamed Mahmoud-kadulla

Egyptin lähihistoria antaa yhden näköalan vallan korruptioon. Mohamed Mahmoud-kadun varrelle Kairossa maalatut graffitit kertovat karua kieltä korruptoituneen vallan vastustuksesta, katumielenosoittajien tunteista, tuskasta, toivosta mutta samalla myös toivottomuudesta. Aivojen kutomista kuvaavan graffitin piirtäjä lienee pyrkinyt visualisoimaan kansalaisten aivojen manipulointia eli sitä aivopesua, jota Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan itsevaltaiset hallinnot ovat vuosikymmeniä tehneet. Verisinä vuotavat aivot puolestaan kuvannevat itsehallinnon turvautumista väkivaltaan silloin kun aivojen manipulointi epäonnistuu ja kansalaiset lähtevät kansalaistottelemattomuuden tielle. Kriittinen, itsenäinen ajattelu on itsevaltaisen hallinnon vaarallisin vihollinen. Kansalaisten ajatusmaailman muokkauksen tavoitteena on saada hyväksyntä muuttumattomuuden välttämättömyydelle ja sille alistumiselle.

Mohamed Mahmoud-katu johtaa Tahrir-aukiolta sisäministeriön rakennukseen. Katu on nimetty rautaisista otteistaan tunnetun 1920- ja 30-luvun pää- ja sisäministeri Mohammed Mahmoudin mukaan. Egyptiläiset osoittivat kaduilla tahtoaan tammikuussa 2011. Siitä seurasi kansan tekemä vallankumous ja Hosni Mubarakin syrjäyttäminen. Sen jälkeen toiveet Lähi-idän väkirikkaimman valtion muutoksesta nousivat korkealle. Poliisivaltioon oli läpeensä kyllästytty. Se oli tuonut varakkuutta hyvin harvoille. Harvoista hyötyjistä monet olivat armeijan henkilökuntaa, jolle varat ohjautuivat armeijan omistamien liikeyritysten kautta. Armeija lieneekin ollut, ja on edelleen, Egyptin menestyksekkäin ja ainakin vaikutusvaltaisin liikeyritys. Tämä katkeroitti ymmärrettävästi niitä miljoonia työttömiä, nälkäisiä ja varattomia sekä kansanvaltaa vailla olevia egyptiläisiä, jotka osallistuivat mielenosoituksiin tammikuussa 2011. Mielenosoitukset olivat ainoa keino osoittaa autoritaarisille hallinnoille vallan rajat.

Tammikuun vallankumouksen valtaan nousi ensimmäisen kerran Egyptin historiassa demokraattisesti valittu muslimiveljeskuntaan kuuluva presidentti Mohammed Morsi. Vuonna 1928 Hassan al-Bannan Kairossa perustama muslimiveljeskunta niitti satoa vuosikymmeniä kestäneen ruohonjuuritasolla tehdyn työn ja erinomaisen organisoituneisuutensa ansiosta. Veljeskunnan tavoite, pitkälti samoin muissa arabimaissa toimivien sisarliikkeiden tavoin, on islamilaistaa yhteiskunta sosiaalisen kanssakäymisen ja opettamisen kautta pyrkimättä välttämättä yhteiskunnalliseen poliittiseen valtaan.

Muslimiveljeskunnan poliittiseen valtaan nousu oli historiallinen virstanpylväs. Liikkeen kannatus perustuu väestöön, jota yhdistää islamilaisten arvojen lisäksi islamin harjoittaminen jokapäiväisessä elämässä. Liikkeen kannatusta lisäsi myös kansalaisten samastuminen itsevaltaisen hallinnon vainoamiseksi joutuneeseen liikkeeseen. Muslimiveljeskunnan koettiin olevan samalla puolella kuin kansa vastassaan itsevaltainen hallinto. Kannatus oppositiossa ei ole resepti automaattisesti menestykselliseen hallintoon. Morsi näytti unohtaneen demokraattisesta valinnastaan huolimatta, että tosiasiallisesti vain noin puolet egyptiläisistä olivat äänestäneet häntä. Egypti ei seisonut yhtenä naisena ja miehenä hänen takanaan, vaikka Morsi ryhtyikin sumeilemattomaan vallankäyttöön aivan kuin oppositiota ei olisikaan. Häntä ei säästänyt vallanjanon perussynniltä yhtään sekään, että hänellä oli syvästi uskonnollinen islamilainen arvomaailma. Pikemminkin Morsi näytti seuraavan kuin automatisoituna Egyptissä tuttua autoritaaristen hallitsijoiden, joidenkin mukaan jo faaraoiden ajalta lähtevää, vallankäytön perintöä. Perustuslaillisen julistuksen antanut Morsi nosti itsensä diktaattorin asemaan lain yläpuolelle marraskuun lopulla 2012. Tästä hän joutui perääntymään mielenosoitusten siivittämänä. Yritys paljasti kuitenkin Morsin valtapyrkimysten ulottuvuuden.

Morsin pystyttäessä itsevaltaista järjestelmää kansan perustarpeet jäivät unohduksiin. Talous heikkeni heikkenemistään, leipää eikä työtä ollut sen enempää kuin Mubarakin aikana. Muslimiveljeskunta oli kääntänyt katseensa kansasta pois jo aikaisemmin Mahmoud -kadun mielenosoituksissa 19.11.2011. Niissä mielenosoittajat vaativat kansannousun uhrien perheille luvattujen viivästyneiden korvausten maksamista. Poliisi maksoi korvaukset kovilla luodeilla yli 40 egyptiläisen menehtyessä. Mahmoud -kadulle rakennettiin kivikuutioista seinä katkaisemaan mielenosoittajien tie sisäministeriöön. Morsi käänsi toimillaan vallankumouksen muslimiveljeskunnan vallankaappaukseksi.

Tätäkään egyptiläiset eivät jaksaneet katsoa pitkään. Vuosi  valtaa ja näkyvää vallanjanoa. Vallan korruptoiman Morsin oli aika mennä. Uudet mielenosoitukset ja vaatimukset Morsin syrjäyttämisestä tarjosivat armeijalle tilaisuuden tarttua vallan ohjaksiin, josta sen ote oli lipeämässä. Morsin nimittämä armeijan komentaja kenraali Abdel Fattah al-Sisi otti vallan haltuunsa istuttaen väliaikaiseksi presidentiksi virkaa hoitamaan korkeimman oikeuden presidentin. Uudet parlamentin ja presidentin vaalit järjestetään vuonna 2014. Al-Sisi on jo antanut ymmärtää, että hän on valmis asettumaan ehdokkaaksi presidentin vaaleissa.

Morsin surkeasti hoitama presidenttiys ei luonnollisesti oikeuta vallankaappausta. Mistään muusta Al-Sisin ja armeijan valtaan tulossa ei ollut kysymys, vaikka se mielenosoitusten mahdollistamana toteutettiin. Tosin vallankaappaus sanana pantiin pannaan 3. heinäkuuta 2013 tapahtumiin viitattaessa. Voittajan kirjoittaman lähihistorian tulkinnan mukaan kysymys on vain tammikuun 2011 vallankumouksen jatkumosta. Armeija palasi kuin pyöröoven sinkauttamana takaisin valtaan, Morsin hyväksymä perustuslaki nostettiin hyllylle ja vallan nopeaksi juurruttamiseksi käynnistettiin, kuinkas muuten, taistelu terrorismia vastaan Al-Sisin henkilökohtaisessa johdossa.

Al-Sisin sota terrorismia vastaan

Sota terrorismia vastaan mallinsi mekanismin valtaa uhkaavien oppositioiden alistamiseksi Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan itsevaltiaille. Yhdysvaltojen tuhdit asetoimitukset, sen oman terrorismin vastaisen sodan ohessa, antoivat korvaamattoman tuen kaikille Lähi-idän strategisiksi kumppaneiksi luokitelluille hallituksille. Itsehallintojen aivopesuun alistamattomiin lätkäistään terrorismin leima päälle. Sillä luodaan kuvitelma oikeutuksesta taistella kansalaistottelemattomuutta vastaan. Vuosikymmeniä voimassa olleet poikkeustilalait kyllä poistetaan, mutta tilalle istutetaan turvallisuuspoliisille yhtä mittavat valtaoikeudet antavat terrorisminvastaiset lait. Mielenosoitukset alistetaan luvanvaraisiksi. Katumielenosoitukset alistetaan luvanvaraiseksi toiminnaksi niiden osoittauduttua aidoksi uhaksi autoritaarisille hallinnoille. Ilman lupaa mielenosoittamisesta ja kansalaistottelemattomuudesta tulee terrorismia. Retorinen kysymys kriittisen ajattelun julistamisesta terrorismiksi on esitettävä.

Egyptin terrorismin vastaisen taistelun ytimessä on ollut muslimiveljeskunnan nujertaminen. Se on julistettu laittomaksi, johtohahmot on pidätetty ja oikeudenkäynti Morsia vastaan on alkanut. Muslimiveljeskunnasta ei päästä tällä eroon, vaikka se sen toimintamahdollisuuksia väliaikaisesti heikentää. Poliittisen vallan harjoittamisessa tehdyistä virhearvioista ja vallanahneuden sokaisusta huolimatta ruohonjuuritason kannatus pysyy. Veljeskuntaa vastaan kohdistettu vaino ja armeijan hallinnon terrorismin vastainen taistelu vahvistaa ajan kuluessa veljeskunnan kannatusta. Muslimiveljeskunta joutuu nyt toimimaan uudestaan samasta lähtökohdasta kuin se vuosikymmenien koulimana toimi, alistettuna ja lainsuojattomana. Juuri siitä lähtökohdasta, josta se aikaisemmin kannatuksensa keräsi. Terrorismin vastainen taistelu Egyptissä on osoitus siitä, että varsinaisiin inhimillisen turvattomuuden ongelmiin ei edes yritetä tarttua.

Al-Sisin vallankaappaukselle on osoitettu ymmärrystä niin egyptiläisten Morsin valtaan pettyneiden kuin länsimaiden tahoilta. Tukea on tullut myös Persianlahden valtioilta Saudi-Arabia mukaan lukien. Niille muslimiveljeskunnan katastrofaalinen kompastuminen vallanhimoon oli kuin taivaasta tullut johdatus. Armeijan valta ei sisällöltään ole yhtään erilaista. Sen odotetaan kuitenkin antavan menneiden vuosikymmenien mallin tavoin enemmän vakautta. Siinä on tutuksi tullutta pysyvyyttä. Tässä yhteydessä tuntuu lähes epäsopivalta muistuttaa, että se on sitä samaa autoritaarisuuden luomaa vakauden illuusiota, joka Syyriassa loi vakautta Hafez al-Assadin noustua valtaan vuonna 1971. Syyriassakaan se ei ollut totta ja tästäkin syystä illuusio kuvastanee vallan olemusta parhaiten - valta on aina jossakin määrin kuvittelua. Sen tiedostaminen hillinnee loputonta vallan janoa.

Sormella osoittelemaan suomalaisetkaan eivät pääse. Vallan korruptoiva vaikutus on tuttu ilmiö myös Suomessa vaikka kansainvälisesti ajatellen Suomen kilpi tässä suhteessa on varsin tahraton. Poliitikot, virkamiehistö tai yritysten toimitusjohtajat eivät pysty aina vastustamaan vallan korruptoivaa vaikutusta. Autoritaarista vallankäyttöä löytyy siis myös demokraattisina itseään pitävistä yhteiskunnista. Niissä se yleensä on kätketty hienovaraisempaan ja kätketympään muotoon, eikä sitä haluta mieltää korruptioksi. Tulosohjaukseksi nimitetty mekanismi pitää sisällään mahdollisuuden vallan väärinkäyttöön yhtä lailla kuin erilaiset tuottavuuden ja vaikuttavuuden mittarit. Vallan korruptoiva vaikutus on universaalista. Se ei ole millään tavalla ideologiaan, vakaumukseen, uskontoon, sukupuoleen tai valtiorajoihin sidottu asia - kysymys on ihmisluonteeseen kuuluvasta ilmiöstä.