Eräs murha on ollut mielenkiintoni kohteena
jo jonkin aikaa Palestiinaan liittyvän tutkimukseni sivujuonteena. Sain tilaisuuden viedä murhatutkimusta eteenpäin sekä löytämällä uhrin että vierailemalla rikospaikalla. Aikaisemmin keräämäni todistusaineisto on ollut pelkästään asiakirjoja, jotka olen kaivanut esille Iso-Britannian kansallisarkistosta.
Tämä murha on vain yksi useista
poliittisista murhista Lähi-idän kansannousujen historiassa, mutta
Palestiinassa siitä tuli vuosien 1936-39 kansannousun käänteentekevä maamerkki.
Palestiinan muslimeilla oli tapana järjestää kulkueita erilaisten
merkkitapahtumien juhlistamiseksi. Aikaisemmin yleisökulkueilla oli tapana
muuttua pienimuotoisiksi kansannousuiksi. Yksi kulkueista oli vuotuinen
vierailu Nebi Musan eli profeetta
Mooseksen oletetulle haudalle Jerikon ja Jerusalemin välissä. Kulkueet olivat
rauhanomaisia, kunnes brittien mandaattihallintoon tyytymättömät
palestiinalaiset politisoivat uskonnollisen kulkueen protestiksi
mandaattihallintoa vastaan vuonna 1920. Vajaa vuosikymmen myöhemmin, elokuussa
1929, Al-Buraqina tunnettu kapinointi johti muutaman päivän sisällä yli
100 sekä juutalaisen että arabin kuolemaan länsimuurilla Jerusalemissa. Levottomuuksien
syitä lähetettiin tutkimaan Shawin
komissio. Sen johtopäätösten mukaan mandaattihallinnon täytyy huomioida entistä
paremmin Palestiinan arabiväestön oikeudet. Al-Buraqin seurauksena mandaattihallinto
lähetti myös lisää sotilaita kriisinhallintatehtäviin Palestiinaan.
Laajamittainen mandaattihallintoa
vastaan kohdistuva kansannousu Palestiinassa käynnistyi korkean arabineuvoston
julistettua yleislakon huhtikuussa 1936. Samainen neuvosto oli hieman
aikaisemmin lähettänyt muistion mandaattihallinnon ylimmälle virkamiehelle
(High Commissioner), sir Arthur
Wauchopelle, jossa he listasivat tyytymättömyytensä syyt. Niistä
päällimmäisinä olivat juutalaisten lisääntyvä maahanmuutto, kasvava maan myynti
maahanmuuttajille ja mandaattihallinnon haluttomuus pitää lupaustaan kansallisen
parlamentin perustamisesta. Wauchope arvioi palestiinalaisten tyytymättömyyden
olevan perusteltua ja heijastavan heidän kokemaansa pelkoa. Palestiinan arabit
tunsivat joutuneensa sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti alistettuun
asemaan maahanmuuttajiin nähden siitä huolimatta, että edustivat väestöllisesti
enemmistöä Palestiinassa. Wauchope yritti puolestaan tasapainoilla velvollisuudessaan
Balfourin julistusta kohtaan, jonka mukaan mandaattihallinnon oli edistettävä
kansallisen kodin perustamista juutalaisille Palestiinassa mutta ilman, että se
johtaisi Palestiinan arabien oikeuksien heikentymiseen.
Palestiinan korkea arabineuvosto
julisti yleislakon huhtikuussa 1936. Vähitellen kansannousu muuttui
väkivaltaiseksi brittipoliisin ja -armeijan pyrkiessä tukahduttamaan
kansannousuksi muuttuvaa yleislakkoa. Väkivaltaisuudet ja
kansalaistottelemattomuus levisivät. Brittimandaattihallinto joutui ensimmäisen
kerran ahtaalle Palestiinassa ja tiet kävivät turvattomaksi matkustaa. Wauchope
joutui toteamaan, että mandaattihallinto ei enää hallinnut kaikkia alueita
Palestiinassa. Hän vertasikin tilannetta Irakin kansannousuun brittejä vastaan
vuonna 1920.
Syyrian kansannousu vuosina 1925-27
Ranskan mandaattihallintoa vastaan antoi mallia Palestiinan kansannousuun.
Palestiinan arabeilla ja syyrialaisilla oli läheisestä maantieteellistä
sijainnista johtuen kiinteät yhteydet ja palestiinalaiset olivat seuranneet
tarkasti Syyrian kansannousun kulkua. Palestiinan ylimmän muslimineuvoston
presidentti, Jerusalemin mufti ja korkean arabineuvoston puheenjohtaja Hajj Amin al-Husseini kävi Damaskoksessa
neuvottelumatkoilla. Syyrian kansannousussa ja siinä erityisesti Haman
kapinan johdossa kouliintunut upseeri Fawzi al-Qawukji tuli puolestaan
johtamaan Palestiinan kapinallisia noin 200 vapaaehtoisen kanssa Nablusin,
Tulkarmin ja Jeninin muodostamalle kolmiomaiselle alueelle elokuussa 1936.
Al-Qawukji oli käynyt jo aikaisempina vuosina Jerusalemissa vahvistaen
syyrialaisten ja Palestiinan arabien yhteyttä. Palestiinalaiset käyttivät
Syyrian kansannousun modus operandia.
Pienet, usein paikasta toiseen joustavasti siirtyvät ja pikkukyliin tukeutuvat
aseelliset ryhmät tekivät yllätysiskuja eri puolilla Palestiinaa ja katosivat
sitten kömpelömpien ja maastoa huonosti tuntevien mandaattihallinnon joukkojen
tieltä kuin savuna ilmaan.
Mandaattihallinnon armeija halusi
käyttää kovia otteita, mukaan lukien arabikylien tarkkuuspommitukset ilmasta
käsin, kansannousun kukistamiseksi. He kannattivat myös muftin ajamista
maanpakoon ja kuolemanrangaistuksen käyttöön ottamista. Wauchope vastusti näitä
kaikkia armeijan esityksiä siitä syystä, että ei nähnyt niiden ratkaisevan
kansannousun perussyitä. Kuvaavaa on Wauchopen ilmaisu: If Peace were imposed by this means, it
would not last long - mikäli rauhaan pakotetaan tällä tavalla, se ei kestä
pitkään. Hän halusi tästä syystä löytää
ratkaisun, joka hälventäisi Palestiinan arabien pelot ja poistaisi syyn käyttää
väkivaltaa. Wauchope pyysi brittihallitusta lähettämään komission tutkimaan kansannousun
syitä.
Kansannousua koordinoiva korkea arabineuvosto
ja muslimineuvosto päättivät lokakuussa 1936 yleislakon lopettamisesta juuri
kun Britannian hallitus oli hyväksynyt ehdollisen kuolemanrangaistuksen
käyttöönoton sen lisäksi, että se oli päättänyt lähettää Peelin johtaman komission tutkimaan kansannousun syitä. Wauchopille
yleislakon päättyminen oli suuri helpotus. Hän oli vastustanut
kuolemanrangaistusta ja oli tehnyt kaikkensa kansannousun päättämiseksi
rauhanomaisin keinoin. Peelin nimellä tunnettu komissio saapui maahan ja päätyi
suosituksessaan esittämään Palestiinan jakamista arabien ja juutalaisten
kesken. Epäsuorasti tämä merkitsi sen tunnustamista, että mandaattihallinto oli
epäonnistunut. Korkean arabineuvoston
koolle kutsumassa pan-arabialaisessa Bloudanin konferenssissa Syyriassa 8.
syyskuuta 1937 Palestiinan arabit hylkäsivät Peelin komission suositukset. Heidän
mukaansa suositukset pettivät ne lupaukset, mitä arabien itsenäisyydestä aikaisemmin
oli annettu.
Kansannousun päättymistä seurasi
muutaman kuukauden kestävä rauhallisempi jakso kunnes väkivaltaiset yhteenotot
lisääntyivät kesän ja syksyn 1937 aikana. Vain reilu pari viikkoa Bloudanin
konferenssin jälkeen Lewis Andrews,
41-vuotias Galilean alueen virkaatekevä aluekomissaari (District Commissioner),
ammuttiin Nasaretissa. 26. syyskuuta 1937 murhattu Andrews on murhatutkimukseni
kohde. Hän oli kansannousun ensimmäinen murhattu siviilivirkamies.
 |
| Hautausmaan portti |
Murhatutkimukseen palatakseni uhri on
tietysti löydettävä. Tapauksen ollessa näinkin vanha luonnollinen kohde on
hautausmaa. Arkistodokumentit antoivat vihjeen haudan sijainnista. Haudan
löytäminen vie oman aikansa, vaikka
hautausmaa on minulle vanhastaan tuttu. Hautausmaan löytäminen käy siis
helposti mutta portti sinne on suljettu raskaalla lukolla ja ketjulla. Onnistun
puhumaan lukon avaimen haltuuni ja kävelen portista sisään suljetulle
hautausmaalle.
Käyn hautakiviä läpi toinen toisensa
perään. Ajanjaksot olivat aika lähellä oikeita, mutta uhria ei näy. Pieni
pettymys alkaa hiipiä mieleen, jääkö näinkin paljon vaivaa vaatinut uhrin
etsintä puolitiehen? Kävelen hautausmaan viimeisen nurkan hautakiviä läpi,
vuosiluvut ja uhrit täsmäävät aikaisempaa paremmin murhan ajankohtaan. Viimeiset
hautakivet ovat käsillä, olenko huolimattomuuttani kulkenut oikean ohi? Vai onko
uhri siirretty pois tältä hautausmaalta? Jotkut kivet ovat myös kaatuneet, tai
särkyneet; olisiko uhrini ollut yksi heistä? Nurinpäin kääntyneiden kivien
hautatekstien lukeminen on mahdotonta.
 |
| Andrewsin hauta |
Lopulta etsivä löytää. Yksi osa
murhatutkimustani tulee päätepisteeseen. Edessäni seisoo hautakivi kantaen
nimeä Lewis Yelland Andrews.
Hautakiven tekstin mukaan hän antoi henkensä Nasaretissa tämän maan puolesta (for this land) 26. syyskuuta 1937. Hän
oli Galilean ja Akkon hallinnollisten alueiden ylin siviilivirkailija, joka
raportoi suoraan mandaattihallinnon korkealle edustajalle sir Arthur
Wauchopille Jerusalemiin. Andrews oli Wauchopen luottomies Galileassa ja yksi
mandaattihallinnon kyvykkäimpiä virkailijoita.
Hauta siis löytyi, seuraavaksi on
löydettävä rikospaikka, rikokseen johtanut kehitys ja se merkitys, mikä tällä lahjakkaan
41-vuotiaan australialaissyntyisen mandaattivirkailijan murhalla oli kansannousuun.
Tästä lisää postauksen toisessa osassa.