20. huhtikuuta 2013

Syyrian sotarummut


Syyrian sisällissodaksi kääntyneen kansannousun alkamisesta on yli kaksi vuotta. Kaikkia askarruttaa tällä hetkellä kysymys siitä, miten sisällissota tästä jatkuu, minne kaikkialle se voi levitä ja milloin se päättyy. Oikeaa vastausta ei tiedä kukaan. Tuntemattomia tekijöitä ja tilannetta muuttavia tapahtumia on paljon. Lähitulevaisuuden kehityssuuntia voi olla useita. Presidentti Assad piti viime viikolla uhmakkaan puheen Ranskan mandaatin päättymisen vuosipäivänä, joka on samalla Syyrian itsenäisyyspäivä. Mandaatin, jonka aikana ranskalaiset tulittivat kaksi eri kertaa tykistöllä ja ilmavoimilla Damaskoksen vanhaa kaupunkia tukahduttaakseen syyrialaisten kansannousut. Osa vanhasta kaupungista tuhoutui lähes täysin, kuolleiden siviilien määrä oli ensimmäisellä kerralla noin 1500 ja toisella noin 400. Assad totesi puheessaan maan olevan sodassa ja sotimalla sodan myös voittavan.

Todennäköisimmin sisällissota jatkuu toistaiseksi. Loppua ei ole näkyvissä, vaikka merkit viittaavat vahvasti aseellisten oppositiotoimijoiden vahvistavan asemiaan pääkaupunki Damaskoksen esikaupungeissa. Taistelu Damaskoksesta on jo käynnistynyt, vaikka se ei vielä kranaatinheitiniskuja ja autopommeja lukuun ottamatta ydinkeskustaa ja vanhaa kaupunkia olekaan saavuttanut. Nykyinen hallinto keskittyy näiden alueiden puolustukseen ja pystyy pitkittämään taistelua Damaskoksesta. Damaskoksen puolustuksen vahvistamisen jälkeen armeija on jo pystynyt ottamaan takaisin haltuunsa joitakin aikaisemmin menettämiään strategisia alueita Damaskosta ja rannikkoa yhdistävän valtatien varrelta samoin kuin Aleppon tuntumasta. Siinä, missä turvallisuuspalvelut aikaisemmin johtivat kansannousun tukahduttamista, armeija on sisällissodassa ottanut selvästi pääroolin aseellisen opposition vastaisessa taistelussa. Tilanteen jatkuva eläminen ja muuttuminen tekee siitä äärimmäisen arvaamattoman. Alueiden hallinta siirtyy osapuolelta toiselle voimavarojen ja taistelutilanteiden seurauksena.

Tulevan kesän arvellaan muodostuvan sisällissodan yhdeksi käännekohdaksi Damaskoksen vuoksi. Käännekohtia sisällissodassa on ollut jo useita, ja ne ovat poikkeuksetta olleet käänteitä huonompaan. Taistelu Damaskoksesta on verinen ja tuhoisa, mikäli se täydessä voimassa ydinkaupunkiin yltää. Silloin myös vanha kaupunki saa Aleppon basaarien tavoin osansa tuhosta. Tuhot ylittävät sen, mihin ranskalaiset aikanaan mandaattiajalla kykenivät.

Kuu Damaskoksen vanhan kaupungin yllä.
Lopullinen taistelu Damaskoksesta on vielä vältettävissä. Se vaatii sitä tahtoa osapuolilta, jota he eivät tähän asti ole osoittaneet. Assadin puhe ei ilmaissut sitä yhtään enempää kuin Syyrian kansallisneuvoston väliaikaiseksi pääministeriksi nimittämä Hitto. Oppositioiden haukoille ja heitä tukeville alueen valtioille tuli kiire vaihtaa keulakuvaa kansallisen neuvoston eronneen puheenjohtajan al-Khatibin ilmaistua liennyttäviä mielipiteitä, jopa valmiutta keskusteluihin! Pitkään Yhdysvalloissa asuneelle Hitolle pantiin sanat suuhun ja hän sai ensimmäiseksi tehtäväkseen sanoa ei kaikille neuvotteluille. Eikä kukaan muistanut Dilip Hiron varoitusta siitä, että history shows that exiles are the last people to have a correct grasp of the current situation in the country they have left. Hiro viittasi Irakin Ahmed Chalabin kaltaisiin ulkopuolelta nostettuihin johtajiin, mutta viittaus on hyvin sopiva Syyrian sisällissodan eksiilissä toimivalle poliittiselle oppositiolle. Ei myöskään voi olla vain sattumaa, että Syyrian sisällä toimiva poliittinen oppositio on alusta lähtien ollut valmiimpi keskusteluihin. He tuntevat tilanteen paremmin, ovat realistisempia ja ovat myös olleet vähemmän Qatarin kaltaisten valtioiden vaikutuksille alttiita.

Sisällissodan tähänastiset käännekohdat ovat tarjonneet mahdollisuuksia poliittiseen ratkaisuun. Ensimmäinen käännekohta oli keväällä 2011, jolloin presidentti Assadilla oli mahdollisuus riittävän ripeillä, aidoilla ja toteen pantavilla toimilla ohjata Syyria pois tuhon tieltä. Vielä ei ole tiedossa, missä määrin hänellä oli todellista valtaa ohjeistaa aseiden käytön mielenosoittajia vastaan aloittaneita turvallisuuspalveluita. Oliko hän edelleen niiden samojen ohjasten ohjailtavana, jotka palauttivat hänet takaisin autoritaarisen turvallisuusdoktriinin tielle Damaskoksen keväänä tunnetun ajanjakson aikana ensimmäisen presidenttivuotensa aikana? Tämä saattoi olla tilanne myös keväällä 2011, mutta vastuutaan hän ei pysty pakenemaan. Perustuslain mukaan toimeenpaneva valta on presidentillä.

Seuraavia käännekohtia ja mahdollisuuksia ovat olleet arabiliiton tarkkailijaoperaatio, Kofi Annanin tehtävä YK:n ja arabiliiton erityisedustajana sekä hänen seuraajansa Lakhdar Brahimin toiminta samassa tehtävässä. Näiden kaikkien mahdollisuuksien hukkaaminen ei enää ollut pelkästään Assadin hallinnon vastuulla. Vastuussa ovat myös aseelliset oppositiot ja heitä tukevat alueelliset ja kansainväliset toimijat, jotka eivät näiden käännekohtien antamille mahdollisuuksille antaneet tilaa. Tuki aseelliselle oppositiolle on kiihdyttänyt sotaa, ajanut sen seurauksena yhä uusia syyrialaisia pakolaisiksi ja lisännyt kaikella tavalla inhimillistä kärsimystä. Sitä ei voi kutsua siviilien suojelemiseksi.

Damaskoksen taistelut ovat uusi käännekohta. Sitä ennen jo sen uhka tarjoaa viimeisen mahdollisuuden rauhanponnisteluille. Tähän on tartuttava hallitsemattoman katastrofin estämiseksi. Kansainväliseltä yhteisöltä se edellyttää yhtä tiukkaa ehdottomuutta väkivallan lopettamiseksi niin hallinnon kuin sitä vastustavien oppositioiden suhteen. Tulitauko on vielä saavutettavissa ja sitä kautta poliittinen prosessi. Geneven sopimuksen yksimielisyyttä viime kesältä ei pidä haudata. Kansainvälisen yhteisön on ehdottomuutensa aitouden osoitukseksi lopetettava sekä epäsuora että suora tuki kaikille konfliktin aseellista voimaa käyttäville osapuolille. Tällä hetkellä annettava tuki vain kiihdyttää ja pitkittää sotaa. Tahtotilaa on monenlaista. Sotaa ja kärsimystä kiihdyttävästä tahtotilasta on luovuttava. Sen seuraus kiertyy tavallisten syyrialaisten kärsimykseksi, ja lopulta pakolaisuudeksi.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry ilmoitti ns. Syyrian ystävien kokouksessa 20. huhtikuuta ei-tappavan (non-lethal) avun lisäämisestä Syyrian vapaan armeijan kanavoimana samalla kun hän ilmoitti Obaman olevan sitoutunut demokraattiseen ja yhtenäiseen Assadin jälkeiseen Syyriaan. Nämä kaksi asiaa ovat ristiriidassa keskenään. Ilmoitettu apu tukee sodan jatkumista eikä edistä sitä, mihin Obama on sitoutunut. Taistelujen jatkuessa lopputuloksena on hyvinkin tappava ja pakolaisvirtoja lisäävä apu.

Tämä johtanee siihen, että todistamme Damaskoksessa sitä, mitä emme halua olla todistamassa. Taistelu Damaskoksesta vetää jo nyt horjuvan Libanonin entistä selvemmin mukaan Syyrian sisällissotaan. Pakolaismäärät nousevat sekä Libanonissa, Jordaniassa, Irakissa että Turkissa hallitsemattomiin mittoihin. Jokainen uusi pakolainen lisää Syyrian sisällissodan alueellisuutta. Damaskos on käännekohta. Voiko se olla käännekohta parempaan? Sitä ollakseen se vaatii uutta ja ennakkoluulotonta ajattelua Syyriassa, Syyrian ulkopuolella toimivien oppositioiden riveissä ja kansainvälisen yhteisön piirissä. Väkivalta, ja tuki sille, ei hiljennä Syyrian sotarumpuja.