Libanonin liikenteen ensimmäinen haaste on autoon pääsy.
Autoja on paljon, perheessä niitä on yleensä vähintään kaksi. Kahden auton
politiikka ei ole niinkään tarvepohjainen kuin arvopohjainen asia. Autoja on
oltava vaikka leipään ei jäisikään muuta kuin lainarahaa. Beirut jää ahtaasti
vuoren ja Välimeren väliin eikä kaupunkia alunperin suunniteltu nykyiselle
asukas- ja automäärälle. Tästä johtuen pysäköintiruudut on mitoitettu niin
tiukoiksi, että aamun ensimmäinen voimistelusuoritus on kiemurtelu auton ovesta
sisään. Pysäköintipolitiikka on tarkasti säädelty kerrostalojen pihoilla ja
siinä näyttää vallitsevan hyvä konsensus - toisin kuin Libanonin muussa
politiikassa, jossa konsensuksen löytäminen on jatkuvaa dialogia, jopa uhkailua.
Sinänsä sotaa parempi niinkin, politiikassa nimittäin. Autot pysäköidään aina
vastakkaiseen suuntaan vieressä olevaan nähden siten, että kuljettajien puolen
ovet ovat samalla puolella. Se jättää juuri sen verran tilaa, että voimistelemalla
pääsee sisälle. Autojen vasemmat kyljet vedetään sitten lähes ihoa myöten
kiinni toisiinsa.
Ennen autoon kiemurtelua on tietysti katsottava kellosta,
että kannattaako ylipäätään lähteä liikenteeseen. Aamulla ennen kahdeksaa,
lasten kouluihin vientiaikaan, on parempi pysyä vielä kotona. Tai sitten on
pitänyt lähteä jo ennen seitsemää. Kahdeksan jälkeen koulujen jo alettua ja
lasten kyyditysten loputtua voi jo suunnata Beirutin kaduille. Matkanteko on
sittenkin hidasta matelua. Iltapäivällä puolestaan on syytä välttää koulusta
hakuaikoja. Varsin pian oppii myös välttämään oikeanpuoleisia kaistoja, koska
niiden liikenne jumittuu jatkuvasti matkustajia päästävien tai kyytiin ottavien
taksien pysähtelyihin. Keskikaista on etenemisen kannalta turvallinen vaihtoehto.
Beirutin liikenteessä autoilijan kannalta vaarallisimpia
ovat ohjusten lailla syöksyvät skootterit, joita saattaa tulla mistä suunnasta
ja millä vauhdilla hyvänsä. Niitä tulee takaa ohi, sekä oikealta että
vasemmalta, ja mikä hauskaa, niitä tulee myös edestä muuta liikennettä vastaan.
Ne koukkaavat surutta keulan edestä ja pahimmillaan vilisevät ympärillä kuin
kalat akvaariossa. Jotkut pitävät kyllä kypärää päässä, mutta jos pariskunta on
liikenteessä, niin yleensä kyydissä istuva rouva on jäänyt kypärää vaille. En
tiedä, voiko sitä pitää tasa-arvokysymyksenä, mutta turvallisuuskysymys se
ainakin rouvan näkökulmasta pitäisi olla. Välillä skootterin kyydissä on koko
perhe pienimmästä suurimpaan, kokonaista sukua skootterin päälle on vaikeampi
mahduttaa. Karkean arvion mukaan noin puolet kaupungin skoottereista kuuluu pikalounaita
pikavauhtia työpaikoille kuljettaville pikaruokaketjuille.
 |
| Pikaruokaketjun skoottereita |
Yleiset pysäköintipaikat ovat luku sinänsä. Niitähän
löytyy melkein joka kulmalta, mutta opettelua niidenkin käyttö vaatii.
Suomalaisille auton avaimistaan tarkoille autoilijoille tapa jättää avaimet
pysäköintipaikan valvojalle tuntuu oudolta, mutta muuten pysäköinti ei onnistu.
Pysäköintipaikoille ei jätetä mitään ajoreittejä, vaan ne pakataan autoja
täyteen, pitkittäin, peräkkäin ja sivuttain. Päällekkäin pantuja en vielä ole
nähnyt. Tästä syystä on tärkeää tietää suunniteltu pysäköintipaikalta lähtöaika,
jolloin valvojat voivat siirrellä autoja lähtöaikojen mukaan kohti
pysäköintialueen porttia. Muuten voi käydä kuten allekirjoittaneelle, joka
löysi kerran auton lähes keskeltä täyteen pakattua pysäköintialuetta. Olin silloin
tietysti juuri lähdössä työmatkalle. Pientä puhumista ja kärsivällisyyttä
vaadittiin, mutta arviolta noin 15 auton siirtämisen jälkeen sain autoni ulos
ja pääsin matkaan ja ehdin jopa lennolle.
 |
| Pysäköintipaikalla |
Mitä tästä voisi oppia? Ehkä sen, että auto kannattaa
jättää aina kotiin, kun sitä ei ehdottoman varmasti tarvitse. Viisainta
tietysti olisi olla omistamatta autoa. Takseja on paljon eikä silloin tarvitse
välittää pysäköinnistä. Tarvittaessa taksit toimivat myös päiväkoteina. Viime
viikolla ajoin taksilla, jonka kuljettajan noin 3-4 vuotta vanha tytär oli
selvästi taksinkuljettajaisänsä mukana päivähoidossa. Hyvin se näytti sujuvan
etupenkillä ilman turvavöitä. Taksihinnat ovat myös suhteellisen kohtalaisia,
vaikka Damaskoksen ja Ammanin hintoja korkeampia ovatkin. Taksilla ajamiseen
liittyy Lähi-idässä muutakin koodistoa. Ainakin Ammanissa on syytä huomioida
se, että yksin matkustava nainen istuu aina takana. Kuljettajan viereinen
etupenkki on varattu hänen puolisolleen, vaikka puoliso kotona olisikin. Tässä
suhteessa Beirut lienee vapaamielisempi, kuten monessa muussakin suhteessa.
Kävely siis jää hyvin varteenotettavaksi vaihtoehdoksi ainakin Hamran alueella.
Kävellen pääsee samaa vauhtia kuin taksilla. Pakokaasujen hengittäminen vain ei
oikein ilahduta. Lisäksi skootterivaara piilee jalkakäytävälläkin.
 |
| Raitiovaunuraiteita Beirutissa |
Beirutissakin ovat aikanaan raitiovaunut kulkeneet. Liikennesuunnittelu
on ollut jossakin välissä yhtä lyhytnäköistä kuin konsanaan Turussa ja
Tampereella ja raiteet on purettu. Raitiovaunu olisi ehdottomasti toimiva
ratkaisu Beirutin, samoin kuin Ammanin, kaltaisiin kaupunkeihin. Lähi-itä ei
tässä suhteessa kuitenkaan täysin toivoton ole. Yhdessä lähialueen suurkaupungissa
ratikka jo kulkee joustavasti. En ryhdy tässä politisoimaan sen kaupungin
ratikkareittiä, mutta ainahan voi toivoa, että jonakin päivänä se palvelee
kahden kansan yhteistä pääkaupunkia. Liikennejärjestelyjen suhteen se antaa
vähän toivoa ja toivottavasti siitä uskalletaan ottaa mallia. Myös Turussa ja
Tampereella.