13. lokakuuta 2012

Ratkaisu ratkaisemattomuudesta 1


Ajoin viime sunnuntaina Beirutista Damaskokseen. Edellisestä käynnistäni oli reilut kolme kuukautta. Valtatien laskeutuessa Syyrian puolella Yaafurin kohdille vastaan polkee noin 20 kuntopyöräilijän joukko parikymmentä kilometriä ennen Damaskosta. En olisi ensimmäiseksi odottanut näkeväni tätä näkyä sisällissodassa olevassa maassa, vaikka aikaisemmin näitä kuntopyöräilijäporukoita näkyi usein ajamassa lentokenttätiellä. Kuntopyöräilijöitä paremmin sisällissodasta todistavat ne kuusi tai seitsemän tarkastuspistettä, joiden läpi joutuu ajamaan ennen saapumista Damaskokseen.

Syyrialaiset pyrkivät elämään niin normaalia elämää kuin vain mahdollista. Elämä näyttää hyörivän Damaskoksen keskustassa ja vanhassa kaupungissa päiväsaikaan lähes entiseen malliin. Ajaminen paikasta toiseen on vain tuskallista, koska niin monet kadut ovat turvallisuusviranomaisten sulkemia. Liikenteellisiä pullonkauloja syntyy autojen ahtautuessa niille kaduille, jotka ovat vielä auki. Pimeän saavuttua liikenne hiljenee, kaupunkilaiset pysyttelevät kotona ja ravintolat ovat tyhjiä. Pimeyden laskeutuessa myös sisällissota tuntuu kiihtyvän, autopommien räjähdykset, tykistön harvat laukaukset ja pienaseiden tulitus kuuluvat nyt lähes poikkeuksetta jokaiseen damaskoslaiseen iltaan ja yöhön.

Sadat tuhannet syyrialaiset ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan, tuhansia rakennuksia ja asuntoja on hajotettu kuolonuhreista puhumattakaan. Damaskoksen puistot täyttyvät illalla niissä nukkuvista maan sisäisistä pakolaisista. Damaskokseen tulleet pakolaiset ovat joutuneet kodittomiksi kotien hajottua taisteluissa tai niiden jouduttua tarkoituksellisesti hajotetuiksi ja ryöstetyiksi. Monet pakolaisista ovat joutuneet perääntymään aseellisen opposition haltuun ottamilta alueilta kuten joistakin Homsin kaupunginosista. Syyriasta on tullut tilkkutäkki, jossa hallinto hallitsee joitakin alueita ja aseelliset oppositioryhmät toisia. Rajalinjat ovat joillakin alueilla vakiintuneempia toisten vielä liikkuessa. Rikollisuus, aikaisemmin lähes olematonta korruptiota lukuun ottamatta, leviää hyökyaallon tavoin. Kidnappaukset ovat yleisiä. Opposition kannattajat kidnappaavat varakkaita liikemiehiä ja armeijan upseereita. Kostoksi armeija hävittää kokonaisia kerrostaloja ja koteja. Lunnasvaatimukset kidnapatuista kohoavat jopa puoleen miljoonaan euroon. Mikäli rahoja ei makseta, kidnapattu palautetaan perheelle palasina muovisäkeissä.

Syyrian maantieteelliset osat, joita eri osapuolet hallitsevat, elävät jo nyt kovin erilaista elämää. Damaskoksessa on ruokaa, ruoanvalmistukseen tarvittavaa kaasua, sähköä ja puhelimet sekä internet toimivat ainakin jollakin tavalla. Toisilla alueilla Syyriaa arkipäivää leimaa kodittomuus ja peruselintarvikkeiden puute. Lapsilta jää kouluvuosi väliin, kun koulut eivät toimi tai koulurakennukset ovat tuhottu.

Kelloa ei voi enää kääntää taaksepäin Syyriassa. Entinen Syyria on kadonnut, se on hajonnut ja tulevaisuus on tuntematon. Syyrian kansannousu kääntyi jo vuosi sitten sisällissodaksi. YK:n turvallisuusneuvoston yksimielisesti hyväksymä Annanin rauhansuunnitelma on toistaiseksi ollut paras yritys kansainvälisen yhteisön toimesta pysäyttää sisällissota. Syyrian hallinto ja erityisesti sen turvallisuuskoneisto valitsi kansannousun pysäyttämiseksi kovan väkivallan. Tunisian ja Egyptin kansannousujen käynnistyttyä se analysoi mahdollisen vastaavan tilanteen Syyriassa ja tuli siihen johtopäätökseen, että väkivaltaa käyttämällä kansannousu voidaan pysäyttää. Muuhun sen kyky ja halu eivät riittäneet. Se kertoo järkyttävällä tavalla myös siitä, kuinka huonosti hallinto todellisuudessa kansansa ja maansa tunsi.

Väkivaltaan turvautuminen oli hallinnon ratkaiseva virhe, mutta pieni osa mielenosoittajista teki yhtä ratkaisevan virheen vain hetkeä myöhemmin. Sen suurin virhe oli väkivaltaan vastaaminen väkivallalla. Se varmisti sisällissodan syttymisen, laajenemisen ja jatkumisen. Se varmisti lopullisesti tuhansien asuntojen hävittämisen, maan sisäisen pakolaisuuden yhtä lailla kuin pakolaisuuden Turkkiin ja Jordaniaan. Aseelliset oppositioryhmät varastivat rauhanomaiselta kansannousulta sen muutoksen mahdollisuuden, johon se olisi saattanut päästä hallinnon käyttämästä väkivallasta huolimatta. Väkivaltaan turvautumalla oppositioiden aseelliset ryhmät osoittivat uskovansa juuri niihin samoihin keinoihin, joihin hallinto oli turvautunut. Samalla se varmisti sisällissodan kansainvälistymisen. Kaikki osapuolet saavat tukea, koulutusta, neuvonantoa, rahaa ja aseita Syyrian rajojen ulkopuolelta. Kyse ei ole enää pelkästään Syyrian valtataistelusta, nyt taistellaan alueellisesta vallasta ja Syyrian sisällissodan lopputulos heijastaa myös  alueellisen vallan mahdollista uusjakoa. Syyrian sota ei ole ollut ainoastaan Syyrian sota enää pitkään aikaan.

Tilanne tuntuu välillä absurdilta. Aivan Damaskoksen ydinkaupungin ulkopuolella on jo aseellisen opposition ’vapauttamia’ alueita; samoin monet Damaskosta ympäröivistä kylistä tai kaupunginosista ovat oppositioiden hallussa. Mutta se ei merkitse, etteikö liikenne näiden ’vapautettujen’ ja hallinnon hallussa olevien alueiden välillä toimisi. Serviisit (julkista liikennettä hoitavat valkoiset pikkubussit) ajavat näiden alueiden ja useiden tarkastuspisteiden läpi kuljettaen ihmisiä ’vapaasta’ Syyriasta hallinnon alaiseen pääkaupunkiin ja toisin päin. Kysyin eräästä Damaskoksen lähellä sijaitsevasta ’vapautetusta’ kylästä tulleelta, mitä vapaus hänen kylässään käytännössä tarkoittaa. Hänelle vapaus ei vielä ollut hahmottunut muuten, kuin että kylässä ei ollut enää hallinnon turvallisuusjoukkoja, vaan aseellisen opposition taistelijoita. Ja niistä osalla oli selvästi rikollisia tarkoitusperiä.

Syyrian hallinto ja turvallisuuskoneisto ovat varsin luottavaisia kesän takaiskujen jälkeen siihen, että ne pystyvät pitämään Damaskoksen kantakaupungin hallussaan ja valtion instituutiot näillä alueilla toiminnassa. Yhtälailla, se pystyy pitämään kiinni tärkeistä rannikkokaupungeista Tartuksesta ja Latakiasta. Tartuksessa sisällissota ei näy pakolaisia lukuun ottamatta muuten kuin uutisissa. Hallinto pystyy pitämään myös elintärkeimmät kulkuväylät itsellään. Se tuntuu sille tällä hetkellä riittävän. Kaikkia opposition haltuun joutumia alueita ei edes yritetä, jos ei tosin kyettäisikään, palauttaa hallinnon määräysvaltaan. Tämä kertoo puolestaan siitä, että sotimalla hallinto ei pysty tätä sotaa voittamaan, mutta yhtälailla se kertoo siitä, että sotimalla hallinnosta eroon eivät pääse oppositiotkaan. Syyrian tilanteesta on tulossa ratkaisematon ja juuri tämä ratkaisemattomuus saattaa tarjota avaimet tilanteen vähittäiseen ratkaisuun. Tätä pohdiskelin ajaessani keskiviikkona Ammaniin. Ratkaisemattomuuden ratkaisusta lisää tämän Walla-blogikirjoituksen toisessa osassa ensi viikolla.