Höyryveturi
puskee savua tasaisesti Ammanin Hejazin asemalla lähtöä odottaen. Lauantaiaamun
aurinko alkaa lämmittää. Matkustajat saapuvat eväskoreineen ja nousevat puisiin
vaunuihin. Vihellys leikkaa ilmaa, veturi syöksee mustanharmaata savua ja
vaunut alkavat kolista kapearaiteisella radalla. Rata nimettiin Arabian
niemimaan Hejazin alueen mukaan. Sen suunnittelu käynnistyi 1860-luvulla ja se
rakennettiin pyhiinvaeltajia varten Damaskoksen Hejazin asemalta Medinaan asti vuosina
1900-1908. Radalle tuli pituutta 1300 kilometriä ja se muodosti osan osmanivaltakunnan
rataverkostosta. Rata helpotti huomattavasti matkantekoa Damaskoksesta Medinaan
vaikka se ei Mekkaan asti ulottunutkaan.
Damaskoksen kävijän
kannattaa vierailla entistetyllä Hejazin asemalla. Aseman edessä seisoo yksi
radalla käytetyistä höyryvetureista ja sisällä on valokuvanäyttely radan
historiasta. Rata kulki Ammaniin Deraan kautta, joka vuonna 2011 nousi
otsikoihin Syyrian kansannousun alkupisteenä. Deraa oli kuuluisa jo
mandaattiaikana salakuljetuksen keskuksena johtuen strategisesta sijainnistaan
Palestiinan ja Syyrian rajalla. Sen kautta kulkivat sekä palestiinalaisten
kansannousua brittimandaattia vastaan tukemaan tulevat kapinalliset että aseet vuosina
1936-39. Deraasta lähti myös Hejazin radan haarauma Haifaan välimeren rannalle.
Imperiumien
kuolinkouristusten oireisiin kuuluvat vallan keskittäminen ja pyrkimykset valtakunnan
kansallistaminen. Tämä oli nähtävissä myös osmanivaltakunnan viimeisinä
vuosikymmeninä. Hejazin radan rakentamisen tavoitteet eivät olleet pelkästään bona fide luonteisia pyhiinvaeltajien
matkan helpottamiseksi. Sen tarkoituksena oli myös lujittaa kaukaisia
arabiprovinsseja paremmin Korkean Portin yhteyteen sekä luoda raideyhteys islamilaisen
Hejazissa sijainneen kalifaatin ja osmanivaltakunnan keskuksen välillä. Tavoitteena
oli myös hyödyntää rataa kaupankäyntiin ja sotilaskuljetuksiin. Arabiheimot
suhtautuivat hankkeeseen epäluuloisesti ja osmanien vastaisen arabikapinan
aikana ensimmäisessä maailmansodassa Arabian Lawrence arabiarmeijoineen
katkoikin rataa nykyisen Jordanian alueella sen minkä ehti.
Valtioiden
rajat eivät rajoittaneet ratamatkailua Hejazin radalla. Historioitsija William
Haddad on todennut, että kansallisvaltio on vanginnut mielen (the nation state is the prison of the mind).
Osmanivaltakunta oli rikas sekoitus kansoja, kieliä ja uskontoja. Moskeijat,
kirkot ja synagogat olivat luontainen osa valtakunnan kaupunkeja. Kansallisvaltioiden
rajat ohjaavat, tietysti useimmiten tiedostamatta, ajattelua ja muovaavat mieltä
kapeakatseiseksi, itsekkääksi ja erilaisuutta vierastavaksi
maailmankatsomukseksi. Pax Ottomanicana tunnettujen ajanjaksojen tutkiminen on
mielekästä ajatellen kaikkia niitä
hiljattain entisen osmanivaltakunnan alueella sodittuja ja edelleen sodittavia
sisällissotia. Etnisyyksistä ja uskonnoista on etsitty syntipukkeja näihin
sotiin. Siis juuri niistä samoista elementeistä, joista pax ottomanica
muodostui.
Viime
lauantain Hejazin radan höyryjunaretki ei ollut pyhiinvaellusmatka Medinaan. Matka
päättyi kahden tunnin savun puskemisen jälkeen Ammanin lentokentän tienoilla
olevalle asemalle. Eikä kaikki mennyt aivan kuten aikanaan, sillä höyryveturi
väsähti ensimmäiseen ylämäkeen Ammanin asemalta lähdön jälkeen ja perille päästiin
vasta kun sen eteen valjastettiin dieselveturi.
Hejazin
radan jäänteet muistuttavat ajasta ennen valtioiden rajoja. Erilaisia
uskontoja, etnisyyksiä ja kansoja täynnä olleissa valtakunnissa on ollut
jotakin, josta voidaan vielä oppia. Ja elämmekö jo nyt tiedostamattamme
kehitysvaihetta, jossa olemme tekemässä paluuta kansallisvaltioiden ajasta
kohti suurempia ja rajattomampia kokonaisuuksia. Kansallisvaltio ei ole
kehityksen loppu. Tuleeko vielä päivä, jolloin matkustamme Orient Expressillä Istanbulista
Damaskoksen ja Ammanin läpi Arabian niemimaalle ilman rajamuodollisuuksia ja
radasta lähtevät toimivat haarautumat niin Jerusalemiin, Tel Aviviin kuin
Haifaan yhdistäen koko Levantin?