Huolestuneisuus, välillä osuvaan ja kuivaan huumoriin kätkettynä, paistaa
läpi yhdestä Jordanian tietävimmästä muslimiveljeskunnan tuntijoista. Jordanian
muslimiveljeskunta otti keväällä askeleen konservatiivisempaan suuntaan uuden
shura-neuvoston valinnan myötä. Shura on eräänlainen veljeskunnan parlamentti
ja siellä valtaa pitää nyt nuoremman sukupolven edustajat, jotka ovat vanhempaa
sukupolvea radikaalimpia.
Hashemiittinen kuningaskunta on mandaattiajoista lähtien rakentanut
jatkuvaa konsensusta yhteiskunnan eri ryhmien välille. Se on ollut Jordanialle
tunnusomainen piirre. Muslimiveljeskunta perustettiin Jordaniassa 1945 ja
alusta lähtien sen ja kuningashuoneen välillä on vallinnut yhteisymmärrys, joka
on näkynyt myös muslimiveljeskunnan tukena kuningashuoneelle sen kriisin
hetkinä. Näitä kriisejä ovat olleet länsirannan liittäminen Jordaniaan 1950,
Nasserin pyrkimysten patoaminen hieman myöhemmin, sisällissota palestiinalaisia
vastaan vuosina 1970-71, Syyrian Assadin vastainen toiminta 80-luvulla ja
levottomuudet palestiinalaisleireissä myöhemmin. Kuningas Hussein tarjosi
Syyrian muslimiveljeskunnalle turvapaikan Haman 1982 verilöylyn jälkeen. Jordanian
muslimiveljeskunta on eronnut kumppaniveljeskunnista niin Syyriassa kuin
Egyptissä nimenomaan pyrkimyksessään ylläpitää yhteisymmärrystä vallassa
olevien kanssa.
Vastineeksi kuningashuoneelle annetusta tuesta muslimiveljeskunnalle on
annettu vapaus toimia. Siitä on kehittynyt hyvin organisoitu, moniulotteinen ja
vahvasti verkottunut oppositiotoimija, joka on järjestyneisyydessään valovuoden
edellä muita jordanialaisia oppositiotoimijoita. Muslimiveljeskunnan vaatimus
Jordaniassa on pitkään ollut uudistusten toteuttaminen, ei vallanvaihto. Siitä
muodostui lojaali oppositio. Sen ja kuningashuoneen yhteiset edut ovat olleet suurempi
yhteinen nimittäjä kuin niiden väliset näkemyserot.
Jordaniassa muslimiveljeskunnasta on vuosikymmenien kuluessa muodostunut
puskuri islamistista radikalismia vastaan, koska se on kyennyt ohjaamaan
uskonnollisen osallistumisen omaan toimintaansa. Tämä on taittanut radikalismin
kärjen. Se on ollut kuningashuoneen edun mukaista ja tehokkainta poliittisen
väkivallan torjuntaa. Radikalismi ei perinteisesti ole ollut Jordanian
muslimiveljeskunnalle luonteenomaista.
Kuningashuoneen ja muslimiveljeskunnan yhteisymmärrystä koettelee kaksi
asiaa. Ensimmäinen niistä on muslimiveljeskunnan vastustus Jordanian ja
Israelin välisiä diplomaattisuhteita vastaan ja toinen on korruption sietäminen
kuningaskunnassa. Jordanian työttömyys on huomattavasti virallisia lukuja korkeampi
ja korruptio syö jatkuvasti kipeästi tarvittavia työpaikkoja. Se puolestaan vahvistaa
radikalismia synnyttäviä tekijöitä. Niitä ovat vieraantuminen yhteiskunnasta,
kokemus riistetyksi tulemisesta, työttömyyden tuoma nöyryytys sekä lisääntyvä
turhautuneisuus ja arvottomuuden ja voimattomuuden tunne.
Konsensus on nyt koetuksella. Muslimiveljeskunta on siirtymässä uuden
johdon myötä suuntaan, joka sietää ja ymmärtää radikaaliutta vanhaa
muslimiveljeskunnan johtoa paremmin. Muslimiveljeskunnalla on Jordanian
ylivertaisesti paras kansanjoukkojen mobilisointikyky ja se voi niin
halutessaan saada miljoona mielenosoittajaa kaduille. Tähän kun liitetään kytevä,
mutta voimistuva tyytymättömyys Jordaniassa olevien palestiinalaisten leireissä,
niin ruutitynnyri on sytytyslankaa vaille valmis. Jordaniassa maanlaajuinen miljoonan
kansalaisen mielenosoitus voidaan polkaista pystyyn päivässä, Syyriassa se vei
kuukausia.
Asiantuntija myönsi olevansa hyvin, hyvin huolissaan lähitulevaisuuden
kehityksestä. Hän kuvasi osuvasti huolestuneisuuttaan toteamalla, että ”ongelma
ei ole radikalismin nopeassa leviämisessä, vaan reformien hitaudessa”. Kuningas
Abdullah I tunnetaan kansakunnan perustajana, Hussein sen rakentaja, mutta
jääkö Abdullah II historiaan sen uudistajana?