Käynti Lawrencen lähteeksi kutsutulla karavaanien juottopaikalla Wadi Rumin
autiomaassa Jordaniassa vie ajatukset brittiseikkailijaan, arkeologiin,
kirjailijaan ja upseeriin, joka toimi ja eli beduiinien keskuudessa pääasiassa
nykyisen Saudi-Arabian, Jordanian ja Syyrian alueella osmani-imperiumin
murtuessa. Lähde on nimetty Lawrencen mukaan hänen pysähtyessään sille
juottamaan kameleitaan matkoillaan Jordanian läpi. Hänestä tehty elokuva, kirjoitetut
kirjat ja omaelämäkerta ovat tehneet Lawrencesta yhden Levantin tunnetuimmista
briteistä. Thomas Edward (T.E.) Lawrence tuli tunnetuksi Arabian Lawrencena,
joka seikkaili osmani-imperiumia vastaan nousseen arabikapinan mukana Hejazista
Saudi-Arabian niemimaalla läpi Jordanian aina Damaskokseen ja sen
vapauttamiseen asti. Al-Azrakin linnoituksessa nykyisen Jordanian itäosassa
Lawrence vietti yhden talven suunnitellen etenemistä kohti Damaskosta. Deraa,
Syyrian viimevuotisen kansannousun syntysija, historiastaan tunnettu myös salakuljettajien
keskuspaikkana, oli Lawrencelle kohtalokas kaupunki hänen jouduttuaan siellä
pidätetyksi, pahoinpidellyksi ja häväistyksi.
Wadi Rumin beduiinileirissä
yöpyjä voi mielessään kuvitella sen vaikutuksen, jonka monimuotoinen autiomaa
Lawrenceen teki. Jylhä autiomaa on karuudessaan ja kauneudessaan vertaansa
vailla. Hiekkainen ja vuoristoinen autiomaa on kuin värikäs, elävä ja
todellinen maalaus auringon sijainnista ja varjojen paikoista riippuen. Öinen
tähtitaivas on valoisan tähtisumun ja miljoonien tähtien täplittämä. Niitä
Lawrencen tiedetään katselleen suunnitellessaan arabikapinan etenemistä. Hän
ihastui beduiinien elämään ja piti sitä suuressa arvossa pyrkien itse
seuraamaan sitä siinä määrin, kuin ulkomaalainen yleensä voi. Wadi Rumin
autiomaa ei ole vain romantiikkaa, todellisuudessa autiomaan elämä on ankaraa,
yöt kylmiä ja elämä karua.
Arabian Lawrence kiinnostui
nuoruudessaan arkeologiasta viettäen noin viisi vuotta kaivauksilla Syyrian,
Palestiinan ja Mesopotamian alueilla oppien siellä samalla arabiaa, paikallisia
tapoja ja kulttuureja. Hänen poikkeuksellinen paikallistuntemuksensa ja
kielitaitonsa saivat Kairossa olleen brittiarmeijan yleisesikunnan kiinnostumaan
hänestä ja Lawrence palkattiin sen kartografiselle osastolle. Arabian Lawrence
oli armeijan hierarkiasta välittämätön asiantuntija, joka ihastutti ja
vihastutti esimiehiään edeten lopulta everstiksi. Hän pyrki edistämään arabien
itsenäisyyttä MacMahonin-Husseinin välisen kirjeenvaihdon hengessä.
Damaskoksesta oli tuleva itsenäisen arabivaltion pääkaupunki. Tosin heti
myöhemmin Sykes-Picot sopimus teki tyhjäksi McMahonin lupaukset jakamalla
Lähi-idän brittien ja ranskalaisten etupiireihin, mutta Lawrence oli
vakuuttunut Arabian ansainneen itsenäisyyden ja hän teki kaikkensa sen
saavuttamiseksi. Arabian Lawrencelle brittien lupaukset olivat tosia, ja niiden
toteuttaminen oli hänen unelmansa ja velvollisuutensa.
Hän ei vain ymmärtänyt, että
poliittiset lupaukset olivat kokonaan eri asia kuin tilanteen ja alueen
ymmärtämiseen sekä alueen kansojen tahtotilan toteuttamiseen perustuvat
päätökset. Brittien poliittisilla lupauksilla ei ollut muuta tavoitetta kuin
varmistaa ensimmäisessä maailmansodassa Lähi-idän arabien tuki osmanien
vastaisessa taistelussa ja varmistaa pysyvä brittiläinen jalansija Lähi-idässä.
Arabian Lawrence oli yksi
niistä briteistä, joiden vaikutus vahvisti brittien käsitystä heidän
ylivertaisesta kyvystään ymmärtää Lähi-itää. Samaan joukkoon lasketaan tutkimusmatkailija Gertrude Bell ja Sir John Glubb eli Glubb Pasha. Glubb Pasha
oli arabilegioonan erinomaisesti arabiaa taitava komentaja Trans-Jordaniassa ja
Jordanian kuningaskunnassa. Kaikkia näitä arabisteja yhdisti käsitys siitä,
että arabien ymmärtämiseen tarvittiin upottautumista kulttuuriin ja kieleen,
joka lopulta johti oman ajattelutavan muutokseen. Lopullisena tavoitteena oli
kulttuuriin upottautumisen kautta hankittu kyky ajatella kuten arabit.
Bellin mukaan ilman sitä Lähi-itää
ja sen ihmisiä ei voisi ymmärtää. Nämä yksilöt olivatkin poikkeuksellisia sen
tiedon syvyyden perusteella, mikä heillä arabeista, heidän elämäntavoistaan ja
Lähi-idästä oli. Se tieto ja ymmärrys johti heidät turhautuneisuuteen brittipolitiikan
suhteen ja konfliktiin brittihallinnon toimistobyrokraattien kanssa. Osaamista brittien
joukosta kuitenkin löytyi kunnioitettavassa määrin. Brittimandaatin aikaisessa
Palestiinassa yllättävän suuri osa mandaattivirkailijoita oli arabiankielen taitoisia.
Tätä osaamista tapaa nykyisin harvemmin diplomaateissa, kansainvälisten
järjestöjen ja YK:n edustajissa tai rauhanturvaoperaatioissa. Peelin komission
yksi johtopäätös selvitellessään syitä arabikapinaan 1936 Palestiinassa oli, että
mandaattihallinnon brittivirkamiesten toimikauden pitäisi olla vähintään
seitsemän vuotta. Vasta se varmistaisi edes tyydyttävän asiantuntemuksen ja
osaamisen vieraassa toimintaympäristössä työskentelyyn.
Arabian Lawrencesta syntynyt
kuva on tasapainottunut viime vuosina. Hän ei välttämättä ollut se suuri
strategi, joksi hänet on mielletty, eikä hänen arabiankielen taitonsa ollut
niin sujuva, kuin on annettu ymmärtää. Hänelle itselleen jäi ehkä myös
mysteeriksi se, miksi brittipolitiikka oli mitä se oli. Mutta hän jää varmasti
historiaan yhtenä niistä briteistä, jotka onnistuivat pääsemään
poikkeuksellisen pitkälle pyrkimyksessä ymmärtää alueen asukkaiden
ajatusmaailmaa, toiveita ja tavoitteita. Ja tähän hän pääsi elämällä heidän
kanssaan, yhtenä heistä. Näitäkin voi pohdiskella Wadi Rumin lumoavia maisemia
katsellessa ja Lawrencen lähteelle kiivetessä.