Syyriassa tyytymättömyys alkoi kasvaa presidentin huomaamatta. Presidentin
ajan vei keskittyminen ulkopolitiikan hoitoon ja Syyrian aseman vahvistamiseen
Lähi-idässä. Maan sisäinen tyytymättömyys tuli yllätyksenä. Presidentti sinänsä
oli ollut suosittu, vakaus maassa oli lisääntynyt, mutta monet eivät pitäneet
vallan ytimeen ja sen liepeille vahvan talouskasvun aikaan pesiintyneistä
lieveilmiöistä. Hallitseva luokka loitontui kansasta etujen muodostuessa suhteettomiksi,
liike-elämän ja hallinnon välisen yhteyden syvetessä sekä korruption
lisääntyessä.
Aseellisia iskuja alkoi esiintyä siellä täällä. Salamurhat kohdistuivat pääasiassa
presidentin edustamaa alaviittivähemmistöä vastaan. Jisr ash-Shughurin
pikkukaupunki Aleppon lähistöllä oli ensimmäisen kunnon yhteenoton näyttämö. Muutenkin
salamurhat keskittyivät aluksi Aleppon tienoille. Aseellisia iskuja tehtiin
myös Homsissa ja Hamassa, molemmat konservatiivisuudestaan tunnettuja
kaupunkeja. Aleppossa tehtiin raaka, kymmeniä tappanut isku tykistöakatemian
alaviittikadetteja vastaan.
Muslimiveljeskunta nousi johtamaan kapinointia. Syyriassa enemmistönä
olevat sunnat olivat tyytymättömiä vähemmistön hallintoon. Maanalaisia
kapinallisyksiköitä perustettiin eri puolille Syyriaa. Nämä yksiköt
salakuljettivat aseita rajojen yli Irakista, Libanonista ja Jordaniasta. Näistä
maista myös tuettiin kapinallisia sekä taloudellisesti että aseellisesti. Hallinto
takavarikoi kapinallisilta amerikkalaisperäisiä moderneja viestintävälineitä.
Oppositio pyrki yhdistämään rivejään ulkomailta johdetusti. Aseita varastoitiin
moskeijoihin ja moskeijoista muodostui kapinallisliikkeen moottori. Siellä julistettiin
tyytymättömyyttä maallista hallintoa vastaan ja kuunteleva nuoriso oli
julistukselle otollista maaperää.
Presidentti ja hallinto kokivat ajautuvansa seinää vasten. Puolivillaisista
reformilupauksista lisääntyvine vapauksineen ei ollut apua. Kapinointi levisi
ja laajeni. Presidentti uskoi, että sisäinen kapina oli ulkovaltojen ja
erityisesti Yhdysvaltojen ja Israelin salajuoni Syyrian hajottamiseksi. Olihan
eräässä tunnetussa Yhdysvalloissa julkaistavassa juutalaislehdessä ollut Israelin
ulkoasiainministeriön entisen virkamiehen visionomainen artikkeli Lähi-idän Israelille
suotuisasta kehityksestä, jonka keskeinen sisältö oli Syyrian hajottaminen Irakin
tavoin etnisten ja uskonnollisten rajalinjojen mukaisesti. Salajuonittelun kohteeksi joutuminen ei siis ollut pelkkää villiä mielikuvitusta.
Maakuntakaupunkien kauppiaat alkoivat tukea kapinointia lakoilla. Pelko
lisääntyi ja vähitellen kapinointi ulottui pääkaupunkiin Damaskokseen asti.
Iskuja tehtiin Damaskoksessa ja kaupungin puolustusta vahvistettiin. Aleppo oli
jo lähes täydessä sotatilassa, panssarivaunut partioivat käytännöllisesti
katsoen kaikilla kaduilla. Damaskokseen pystytettiin tiesulkuja ja vartiointia
vahvistettiin.
Presidentin lähipiiri, veli etunenässä, suositti kapinoinnin murskaamista
kovin ottein. Veli sai tahtonsa lävitse. Hallinto siirtyi käymään sotaa
islamistikapinallisia vastaan. Palmyran vankilaan teurastettiin erään aamun
koittaessa noin 500 muslimiveljeskunnan pidätettyä ja kapinallisten valtaaman
Haman vanhan kaupungin keskusta saarrettiin ja alistettiin tykistötulelle.
Kuolleiden määräksi arvioidaan 5000-10000.
Lukija huomaa viimeistään nyt, että edellä kuvattu tapahtumakulku on lähes viiden vuoden ajalta reilun
30 vuoden takaa. Yhtymäkohdat nyt käynnissä olevaan sisällissotaan ovat
hämmästyttävän läheiset kansannousun kulkua, tapaa ja ydinpaikkoja myöten. Eräällä
tavalla se onkin jatkumo aikaisemmalle kapinalle ja valtataistelulle. Syyrian
nykyisen johdon tavassa käydä sotaa kansannousua vastaan ei ole mitään
yllättävää. Kansannousua arvioitiin alusta lähtien niiden silmälasien läpi,
joista näkyivät 30 vuoden takaiset tapahtumat ja kokemukset. 30 vuoden
takaiseen kokemukseen perustui myös täsmälleen sama johtopäätös
menettelytavoista: jos murskaaminen väkivalloin onnistui silloin, miksi se ei
onnistuisi nytkin. Myös salaliittoajatukset olivat yhdenmukaisia aikaisemman kokemuksen
kanssa.
Se, mitä sisäänpäin katsovan autoritaarisen valtion presidentti eikä muu
johto ymmärtänyt, oli maailman muuttuminen Syyrian ympärillä. Syyrian nykyinen
sisällissota ei enää pelkästään sosiaalisen mediankaan ansiosta pystynyt
pysymään sisäisenä asiana. Aika kertoo, onko se vai joku muu tekijä syy siihen,
että lopputulos on erilainen kuin 30 vuotta sitten. Assadien dynastian aika on
ohi, eikä paluuta vanhaan Syyriaan ole. Uuden Syyrian syntyminen on vielä
vuosien takana. Tämän kirjoittajan kaltainen sivusta seuraaja ihmettelee yhä
uudestaan ja uudestaan, että eikö autoritäärisestä valtiomallista
kansanvaltaisempaan järjestelmään ole mitään muuta tietä kuin väkivallan tie.
En jaksa uskoa, että nyt nähty ja nähtävä väkivalta Syyriassa oli ja on se
ainoa keino, jolla yhteiskuntia muutetaan ja ne muuttuvat.