17. marraskuuta 2013

Kaatui kansannousussa (II)


Lewis Andrews oli hyvin tietoinen turvallisuustilanteen heikkenemistä Galileassa. Levottomuudet olivat lisääntyneet elokuusta 1937 lähtien. Peelin komission suositukset oli julkaistu 3. heinäkuuta 1937 ja Palestiinan arabit olivat raivoissaan siitä, että jakosuunnitelman mukaan juutalaisille jäisi suurempi alue, mitä he sillä hetkellä maanostojen kautta omistivat. 

1. huhtikuuta 1937 alkaen virkaatekevänä aluekomissaarina toiminut Andrews piti huolta omasta turvallisuudestaan. Hän liikkui toimialueellaan aina poliisiauton saattamana, aseistettu poliisi seisoi huoneen oven ulkopuolella hänen yöpyessään hotelleissa ja hänellä oli aina aseistettu poliisivartio Nasaretissa olevan talonsa puutarhassa.

Andrews liikkui vastuualueellaan ahkerasti ja arabiankielen taitajana (myös auttavasti hepreaa osaavana) hän onnistui keräämään perusteellisesti tietoa alueen tilanteesta. Andrewsin asiantuntijuuden vuoksi hänet oli liitetty Peelin komission avuksi sen kerätessä Palestiinassa tietoa suosituksiaan varten. Nasaretissa komissio haastatteli arabijohtajia Andrewsin kotona. Korkea edustaja Wauchope pitikin Andrewsia älykkäimpänä neuvonantajanaan ja parhaimpana ystävänään Palestiinassa kuten hän siirtomaaministeriön alivaltiosihteeri Cosmo Parkinsonille kirjoitti.

Brittien tiedusteluraportit varoittivat loppukesästä 1937 radikaalimpien Palestiinan arabien valmiudesta käynnistää murhakampanja. Tämän suuntaisesti Jerusalemin suurmuftin Hajj Amin al-Husseinin arvioitiin ohjeistaneen palestiinalaisia käydessään Damaskoksessa kesällä 1937.  Andrews tosin arvioi itse raportissaan elokuun viimeisenä päivänä, että pelkoa laajamittaisista levottomuuksista vuoden 1936 tapaan ei ollut. Wauchope puolestaan varoitti omassa raportissaan, että Galilean alueella vallitseva työttömyys ja köyhyys lietsoi rikollisuutta ja levottomuutta.

Peelin komission jakosuosituksen julkaisun jälkeen Andrews raportoi, että suunnitelma lisäsi Palestiinan arabien pelkoa tulevaisuudestaan. Hänen mukaansa pelko kääntyisi jaon toteutuessa vihaksi Britanniaa kohtaan. Galilean alueella Andrews symboloi mandaattihallintoa ja tiedossa oli myös, että Andrews oli joutunut Muftin ns. mustan listan kärkinimeksi. Toisaalta Andrews oli raportoinut Wauchopelle, että Palestiinan arabeja huojensi tieto siitä, että korkea edustaja vastusti Peelin komission jakosuunnitelmaa ja oli matkustamassa Englantiin pysäyttämään komission suositusten toimeenpanon.

Tähän kirkkoon Andrews oli matkalla.
Turvallisuuteen liittyvistä varotoimista huolimatta Andrewsilla oli yksi vakiintunut, ja kohtalokkaaksi osoittautuva, tapa. Hän oli matkalla lähimmän alaisensa Pirie-Gordonin kanssa 26. syyskuuta, kuten muinakin sunnuntai-iltoina, poliisikonstaapeli McEwanin saattamana iltarukoukseen Nasaretin Anglikaanikirkkoon. Jätettyään autonsa vähän matkan päähän kirkosta kolmikko nousi jalkaisin kapeaa katua pitkin pienellä mäenharjanteella olevaa kirkkoa kohti. Neljä Palestiinan arabia odotti väijyksissä kirkkoon johtavan tien varrella tietoisina Andrewsin viikoittaisesta kirkkokäynnistä. Kolmikon lähestyessä kirkon pihaa väijyjät avasivat tulen Andrewsia kohti. Andrews ehti tönäistä Pirie-Gordonin syrjään käskien tätä samalla juoksemaan henkensä edestä (Run for your life!) mutta saaden itse kirkkopihalle nousevilla askelmilla luodin iskemän kaulalaskimoon. Nämä sanat Pirie-Gordonille jäivät Andrewsin viimeisiksi sanoiksi. Hän kuoli tajuihinsa tulematta puolen tunnin kuluttua osumasta. Myös konstaapeli McEwan menetti henkensä, ainoastaan Pirie-Gordon haavoittuneena selvisi väijytyksestä hengissä. 

Rikospaikka on muuttunut paljon yli 70 vuotta murhan jälkeen, mutta kirkko seisoo entisellä paikallaan ja entisen näköisenä. Myös kirkolle johtavat kapeat kujat ovat jäljellä, vaikka niiden varrelle on rakennettu paljon uusia rakennuksia myöhempinä vuosikymmeninä.

Murhaajat väijyivät kirkkoon johtavan kapean kadun varressa.
Vain pari viikkoa ennen kuolemaansa Andrews oli varoittanut Pirie-Gordonia Nasaretin lähikylästä odotettavissa olevasta hyökkäyksestä. Poliisitutkimus ja jälkikoirat osoittivat väijyjien paenneen sivutietä pitkin pääkadulla odottaneeseen autoon ja sitä tietä ulos kaupungista. Heitä ei tavoitettu koskaan. Syyllisten epäiltiin kuuluvan Galilean alueella aktiivisesti toimineeseen Ikhwan al-Qassam -nimiseen kapinallisryhmään. Brittipoliisi ampui vuonna 1935 'Izz ad-Din al-Qassamin, Syyrian Latakian maakunnan Jablen kaupungista kotoisin olevan, Haifaan muuttaneen muslimioppineen ja yhden brittimandaatin vastaisen taistelun johtohahmoista. Andrewsin murhanneiden epäiltiin kuuluvan tuohon Sheikki Qassamin mukaan nimettyyn ryhmään. Sen mukaan myös nykyinen Hamasin sotilaallinen siipi Gazassa, ns. Qassamin prikaatit, on nimetty.

Tämän portin tuntumaan Andrews kaatui.
Andrewsin menetys oli Wauchopelle kova isku. Wauchope ei kokenut sitä pelkästään luottoystävänsä menetyksenä, vaan myös iskuna sitä sovinnollista politiikkaa kohtaan, jota hän mandaattihallinnon korkeimpana edustajana oli Palestiinassa ajanut. Wauchope määräsi vastatoimina välittömästi laajamittaiset poliittisesti epäilyttävien henkilöiden pidätykset sekä korkean arabineuvoston ja kansallisten komiteoiden julistamisen laittomiksi. Jerusalemin muftilta Amin al-Husseinilta Wauchope otti pois korkeimman muslimineuvoston presidenttiyden. Näitä koskevat määräykset astuivat voimaan 1. lokakuuta 1937. Mufti onnistui pidätysmääräyksestä huolimatta pakenemaan Jerusalemin Haram ash-Sharifista Beirutiin. Marraskuussa mandaattihallinto perusti sotilastuomioistuimet, kuolemanrangaistus otettiin käyttöön ja vuosina 1937-39 noin 100 kapinallista hirtettiin. Wauchope puolestaan palasi pettyneenä Englantiin kesken toisen viisivuotiskautensa vuoden 1938 alkupuolella. Väkivalta Palestiinassa kärjistyi aina siihen asti, että myös Jerusalemin vanha kaupunki oli lokakuussa 1938 kapinallisten hallussa viikon ajan.

Huhtikuussa 1938 Britannia lähetti Palestiinaan Woodleadin komission tutkimaan Peelin komission suositusten toimeenpanon mahdollisuuksia. Käytännössä sen tehtävänä oli mitätöidä Peelin komission esitykset, jotka se raportissaan marraskuussa 1938 tekikin esittäen erilaisia vaihtoehtoja Palestiinan jakamiseksi. Mikään niistä ei ollut toteuttamiskelpoinen. Samanaikaisesti  brittihallitus tuli siihen tulokseen, että maan jakaminen itsenäisiksi juutalais- ja arabivaltioiksi ei ollut toteuttamiskelpoinen. Komissioiden työn jäädessä tuloksettomaksi brittihallitus joutui antamaan hallituksen virallisen asiakirjan politiikastaan Palestiinassa, ns. Valkoisen kirjan (White Paper) vuonna 1939. Palestiinan jakosuunnitelmasta luovuttiin, mutta siitä piti tulla itsenäinen kymmenen vuoden kuluessa. Käytännössä Valkoinen kirja luopui itsenäisen juutalaisvaltion perustamisen ajatuksesta. Valkoisen kirjan mukaan sekä maahanmuuttoa että maan ostoa piti rajoittaa. Brittihallitus otti vuoden 1939 Valkoisessa kirjassa etäisyyttä Balfourin julistukseen, tai ainakin sen sionistiseen tulkintaan, ja hyväksyi samalla arabien itsehallintoperiaatteen Palestiinassa.

Palestiinassa ja diasporassa asuvat juutalaiset vastustivat jyrkästi brittihallituksen uutta politiikkaa ja käynnistivät aseellisen vastarinnan mandaattihallintoa vastaan Palestiinassa. Tässä vaiheessa Palestiinan tilanteeseen vaikutti kuitenkin jo enemmän syttymässä oleva toinen maailmansota ja natsi-Saksan juutalaisvainot sekä britti-imperiumin sota-ajan politiikka Levantissa. Valkoinen kirja, vaikkakin virallisesti mandaattihallinnon ohjaava poliittinen asiakirja mandaatin loppuun saakka, menetti käytännössä merkityksensä. Mielenkiintoista on kuitenkin todeta, että sen sisältö vastasi Wauchopen näkemystä Palestiinan arabien käynnistämän yleislakon ja levottomuuksien todellisista syistä. Valkoisen kirjan politiikka toteutuessaan olisi voinut hälventää niitä pelkoja, joiden keskellä Palestiinan arabit elivät  jatkuvasti lisääntyneen juutalaisten maahanmuuton keskellä 1920 ja -30 -luvuilla.

Andrewsin murha Nasaretin Anglikaanikirkon kirkkopihalle johtavilla portailla oli käännekohta suurena arabikapinana tunnetuksi tulleena ajanjaksona 1936-39. Kansannousun ensimmäistä vaihetta seurannut rauhallisempi jakso päättyi aikaisempaa verisempään kansannousun toiseen vaiheeseen, jonka yhtenä laukaisijana Andrewsin murha toimi. Mandaattihallinto turvautui nyt kovaotteiseen sotilaalliseen kriisinhallintaan vastoin aikaisempia Wauchopen politiikkaa ja suosituksia. Ne eivät rauhoittaneet tilannetta. Andrewsin murha oli myös laukaisija sille tapahtumaketjulle, joka johti Peelin komission suositusten uudelleen arviointiin ja sen myötä vuoden 1939 Valkoiseen kirjaan. 

Suruviesti Andrewsin ennen aikaisesta kuolemasta lähti osoitteeseen 19, Cromwell Crescent, Earl's Court, S.W., jossa nyt leskeksi jäänyt Lewis Andrewsin puoliso asui. Surua ei varmasti hälventänyt yhtään se, että siirtomaaministeri William Ormsby-Gore nimitti virkaatekevänä aluekomissaarina toimineen Andrewsin kuolemansa jälkeen aluekomissaarin virkaan 1. huhtikuuta 1937 alkaen. 



7. marraskuuta 2013

Kaatui kansannousussa (I)


Eräs murha on ollut mielenkiintoni kohteena jo jonkin aikaa Palestiinaan liittyvän tutkimukseni sivujuonteena. Sain tilaisuuden viedä murhatutkimusta eteenpäin sekä löytämällä uhrin että vierailemalla rikospaikalla. Aikaisemmin keräämäni todistusaineisto on ollut pelkästään asiakirjoja, jotka olen kaivanut esille Iso-Britannian kansallisarkistosta.

Tämä murha on vain yksi useista poliittisista murhista Lähi-idän kansannousujen historiassa, mutta Palestiinassa siitä tuli vuosien 1936-39 kansannousun käänteentekevä maamerkki. Palestiinan muslimeilla oli tapana järjestää kulkueita erilaisten merkkitapahtumien juhlistamiseksi. Aikaisemmin yleisökulkueilla oli tapana muuttua pienimuotoisiksi kansannousuiksi. Yksi kulkueista oli vuotuinen vierailu Nebi Musan eli profeetta Mooseksen oletetulle haudalle Jerikon ja Jerusalemin välissä. Kulkueet olivat rauhanomaisia, kunnes brittien mandaattihallintoon tyytymättömät palestiinalaiset politisoivat uskonnollisen kulkueen protestiksi mandaattihallintoa vastaan vuonna 1920. Vajaa vuosikymmen myöhemmin, elokuussa 1929,  Al-Buraqina tunnettu kapinointi johti muutaman päivän sisällä yli 100 sekä juutalaisen että arabin kuolemaan länsimuurilla Jerusalemissa. Levottomuuksien syitä lähetettiin tutkimaan Shawin komissio. Sen johtopäätösten mukaan mandaattihallinnon täytyy huomioida entistä paremmin Palestiinan arabiväestön oikeudet. Al-Buraqin seurauksena mandaattihallinto lähetti myös lisää sotilaita kriisinhallintatehtäviin Palestiinaan.

Laajamittainen mandaattihallintoa vastaan kohdistuva kansannousu Palestiinassa käynnistyi korkean arabineuvoston julistettua yleislakon huhtikuussa 1936. Samainen neuvosto oli hieman aikaisemmin lähettänyt muistion mandaattihallinnon ylimmälle virkamiehelle (High Commissioner), sir Arthur Wauchopelle, jossa he listasivat tyytymättömyytensä syyt. Niistä päällimmäisinä olivat juutalaisten lisääntyvä maahanmuutto, kasvava maan myynti maahanmuuttajille ja mandaattihallinnon haluttomuus pitää lupaustaan kansallisen parlamentin perustamisesta. Wauchope arvioi palestiinalaisten tyytymättömyyden olevan perusteltua ja heijastavan heidän kokemaansa pelkoa. Palestiinan arabit tunsivat joutuneensa sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti alistettuun asemaan maahanmuuttajiin nähden siitä huolimatta, että edustivat väestöllisesti enemmistöä Palestiinassa. Wauchope yritti puolestaan tasapainoilla velvollisuudessaan Balfourin julistusta kohtaan, jonka mukaan mandaattihallinnon oli edistettävä kansallisen kodin perustamista juutalaisille Palestiinassa mutta ilman, että se johtaisi Palestiinan arabien oikeuksien heikentymiseen.

Palestiinan korkea arabineuvosto julisti yleislakon huhtikuussa 1936. Vähitellen kansannousu muuttui väkivaltaiseksi brittipoliisin ja -armeijan pyrkiessä tukahduttamaan kansannousuksi muuttuvaa yleislakkoa. Väkivaltaisuudet ja kansalaistottelemattomuus levisivät. Brittimandaattihallinto joutui ensimmäisen kerran ahtaalle Palestiinassa ja tiet kävivät turvattomaksi matkustaa. Wauchope joutui toteamaan, että mandaattihallinto ei enää hallinnut kaikkia alueita Palestiinassa. Hän vertasikin tilannetta Irakin kansannousuun brittejä vastaan vuonna 1920.

Syyrian kansannousu vuosina 1925-27 Ranskan mandaattihallintoa vastaan antoi mallia Palestiinan kansannousuun. Palestiinan arabeilla ja syyrialaisilla oli läheisestä maantieteellistä sijainnista johtuen kiinteät yhteydet ja palestiinalaiset olivat seuranneet tarkasti Syyrian kansannousun kulkua. Palestiinan ylimmän muslimineuvoston presidentti, Jerusalemin mufti ja korkean arabineuvoston puheenjohtaja Hajj Amin al-Husseini kävi Damaskoksessa neuvottelumatkoilla. Syyrian kansannousussa ja siinä erityisesti Haman kapinan  johdossa kouliintunut upseeri Fawzi al-Qawukji tuli puolestaan johtamaan Palestiinan kapinallisia noin 200 vapaaehtoisen kanssa Nablusin, Tulkarmin ja Jeninin muodostamalle kolmiomaiselle alueelle elokuussa 1936. Al-Qawukji oli käynyt jo aikaisempina vuosina Jerusalemissa vahvistaen syyrialaisten ja Palestiinan arabien yhteyttä. Palestiinalaiset käyttivät Syyrian kansannousun modus operandia. Pienet, usein paikasta toiseen joustavasti siirtyvät ja pikkukyliin tukeutuvat aseelliset ryhmät tekivät yllätysiskuja eri puolilla Palestiinaa ja katosivat sitten kömpelömpien ja maastoa huonosti tuntevien mandaattihallinnon joukkojen tieltä kuin savuna ilmaan.

Mandaattihallinnon armeija halusi käyttää kovia otteita, mukaan lukien arabikylien tarkkuuspommitukset ilmasta käsin, kansannousun kukistamiseksi. He kannattivat myös muftin ajamista maanpakoon ja kuolemanrangaistuksen käyttöön ottamista. Wauchope vastusti näitä kaikkia armeijan esityksiä siitä syystä, että ei nähnyt niiden ratkaisevan kansannousun perussyitä. Kuvaavaa on Wauchopen ilmaisu: If Peace were imposed by this means, it would not last long - mikäli rauhaan pakotetaan tällä tavalla, se ei kestä pitkään. Hän halusi tästä syystä löytää ratkaisun, joka hälventäisi Palestiinan arabien pelot ja poistaisi syyn käyttää väkivaltaa. Wauchope pyysi brittihallitusta lähettämään komission tutkimaan kansannousun syitä.

Kansannousua koordinoiva korkea arabineuvosto ja muslimineuvosto päättivät lokakuussa 1936 yleislakon lopettamisesta juuri kun Britannian hallitus oli hyväksynyt ehdollisen kuolemanrangaistuksen käyttöönoton sen lisäksi, että se oli päättänyt lähettää Peelin johtaman komission tutkimaan kansannousun syitä. Wauchopille yleislakon päättyminen oli suuri helpotus. Hän oli vastustanut kuolemanrangaistusta ja oli tehnyt kaikkensa kansannousun päättämiseksi rauhanomaisin keinoin. Peelin nimellä tunnettu komissio saapui maahan ja päätyi suosituksessaan esittämään Palestiinan jakamista arabien ja juutalaisten kesken. Epäsuorasti tämä merkitsi sen tunnustamista, että mandaattihallinto oli epäonnistunut.  Korkean arabineuvoston koolle kutsumassa pan-arabialaisessa Bloudanin konferenssissa Syyriassa 8. syyskuuta 1937 Palestiinan arabit hylkäsivät Peelin komission suositukset. Heidän mukaansa suositukset pettivät ne lupaukset, mitä arabien itsenäisyydestä aikaisemmin oli annettu.

Kansannousun päättymistä seurasi muutaman kuukauden kestävä rauhallisempi jakso kunnes väkivaltaiset yhteenotot lisääntyivät kesän ja syksyn 1937 aikana. Vain reilu pari viikkoa Bloudanin konferenssin jälkeen Lewis Andrews, 41-vuotias Galilean alueen virkaatekevä aluekomissaari (District Commissioner), ammuttiin Nasaretissa. 26. syyskuuta 1937 murhattu Andrews on murhatutkimukseni kohde. Hän oli kansannousun ensimmäinen murhattu siviilivirkamies.
Hautausmaan portti

Murhatutkimukseen palatakseni uhri on tietysti löydettävä. Tapauksen ollessa näinkin vanha luonnollinen kohde on hautausmaa. Arkistodokumentit antoivat vihjeen haudan sijainnista. Haudan löytäminen vie oman aikansa, vaikka hautausmaa on minulle vanhastaan tuttu. Hautausmaan löytäminen käy siis helposti mutta portti sinne on suljettu raskaalla lukolla ja ketjulla. Onnistun puhumaan lukon avaimen haltuuni ja kävelen portista sisään suljetulle hautausmaalle.

Käyn hautakiviä läpi toinen toisensa perään. Ajanjaksot olivat aika lähellä oikeita, mutta uhria ei näy. Pieni pettymys alkaa hiipiä mieleen, jääkö näinkin paljon vaivaa vaatinut uhrin etsintä puolitiehen? Kävelen hautausmaan viimeisen nurkan hautakiviä läpi, vuosiluvut ja uhrit täsmäävät aikaisempaa paremmin murhan ajankohtaan. Viimeiset hautakivet ovat käsillä, olenko huolimattomuuttani kulkenut oikean ohi? Vai onko uhri siirretty pois tältä hautausmaalta? Jotkut kivet ovat myös kaatuneet, tai särkyneet; olisiko uhrini ollut yksi heistä? Nurinpäin kääntyneiden kivien hautatekstien lukeminen on mahdotonta.
Andrewsin hauta

Lopulta etsivä löytää. Yksi osa murhatutkimustani tulee päätepisteeseen. Edessäni seisoo hautakivi kantaen nimeä Lewis Yelland Andrews. Hautakiven tekstin mukaan hän antoi henkensä Nasaretissa tämän maan puolesta (for this land) 26. syyskuuta 1937. Hän oli Galilean ja Akkon hallinnollisten alueiden ylin siviilivirkailija, joka raportoi suoraan mandaattihallinnon korkealle edustajalle sir Arthur Wauchopille Jerusalemiin. Andrews oli Wauchopen luottomies Galileassa ja yksi mandaattihallinnon kyvykkäimpiä virkailijoita.

Hauta siis löytyi, seuraavaksi on löydettävä rikospaikka, rikokseen johtanut kehitys ja se merkitys, mikä tällä lahjakkaan 41-vuotiaan australialaissyntyisen mandaattivirkailijan murhalla oli kansannousuun. Tästä lisää postauksen toisessa osassa.

18. lokakuuta 2013

Ghoutasta Geneveen


Ghoutasta Geneveen on pitkä matka. Kemiallisten aseiden käyttö Ghoutassa avasi odottamattoman ja uuden mahdollisuuden Syyrian sodan poliittiseen ratkaisuun. Myönteisiä askelia tätä kohti ovat olleet Syyrian liittyminen kemiallisten aseiden kieltosopimukseen, YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma kemiallisten aseiden hävittämisestä Syyriassa yhdistettynä välttämättömään poliittiseen prosessiin sekä Yhdysvaltojen ja Venäjän yksimielisyys Geneve 2 kokouksen välttämättömyydestä edellä mainitun prosessin käynnistämiseksi kesällä 2012 järjestetyn Geneve 1 kokouksen jatkoksi.

Ulkoministeri Kerry ehti jo kiittelemään Syyrian hallintoa hyvästä yhteistyöstä kemiallisten aseiden kieltosopimuksen valvonnasta vastaavan YK:n alaisen OPCW:n kanssa. Kukapa näitä kiitoksia olisi uskonut kuulevansa vain reilu kuukausi sitten sotilaallisen iskun kynnyksellä? Nobelin rauhan palkinnosta päättävät puolestaan puhalsivat tuulta myönteisen kehityksen purjeisiin myöntämällä tälle järjestölle rauhan Nobelin. OPCW:n esitykset rajoitetuista, alueellisista tulitauoista pääsyn varmistamiseksi kemiallisten aseiden tuotantolaitoksille voisivat toimia myös ensiaskeleena laajemmalle asteittain ja alueellisesti vaiheittain toteutuvalle tulitauolle Syyriassa.

Ghouta on yksi niistä Damaskoksen alueen lähiöistä Jobarin lailla, joissa on sijainnut käsityönä tehtävien damaskoslaisten helmiäiskoristeltujen huonekalujen ja koriste-esineiden verstaat. Vanhan kaupungin katuja vaeltaneet muistavat ihastuttavat näyteikkunoista näkyvät tuolit, pöydät ja seinäkoristeet. Nämä käsityöteollisuudesta osittain elantonsa saaneet kaupunginosat ovat nyt kapinallisten hallussa, verstaat ovat kiinni tai tuhottu ja tekijöiltä ovat menneet niin varastot kuin elanto. Kukaan ei ole myöskään enää ostamassa taitavan ja perinteisen käsityön tuotteita. Ghoutasta on välttämätön matkata Geneveen, että elämä ja elinkeinot palautuvat takaisin Ghoutaan.

Milloin näiden helmiäiskoristeltujen esineiden teko jatkuu Damaskoksessa?
Kukaan ei varmasti villeimmissä unelmissakaan olisi uskonut, että Lähi-idän joukkotuhoaseiden hävittäminen alkaa Syyriasta sen jälkeen. Aikaisemmin joukkotuhoaseet oli hävitetty Irakista, ennen kuin Yhdysvallat sinne niiden olemassaolon varjolla hyökkäsi. Syyria ei oma-aloitteisesti olisi luopunut köyhän miehen joukkotuhoaseena tunnetuista kemiallisista  aseista. Se oli rakennettu pelotteeksi Israelin oletettua uhkaa vastaan. Yhdysvaltojen sotilaallisen iskun uhan myötä Syyria joutui nurkkaan, eikä Venäjä antanut sille muuta vaihtoehtoa kuin suostua sopimukseen iskun välttämiseksi. Se oli sisällissodan aikana ensimmäinen kerta, jossa Venäjän vaikutusvalta Syyrian johtoon näkyi selvästi. Toisaalta, ilman Syyrian joutumista nurkkaan Venäjä ei olisi pystynyt vaikuttamaan nyt nähdyllä tavalla.

Syyrian liittyminen kemiallisten aseiden kieltosopimukseen oli samalla sen tunnustamista, että sen hallinto on edelleen tunnustettu kumppani kansainvälissä sopimuksissa. Kenenkään muun kanssa Syyriassa sopimusta ei olisi voitu tehdä. Tämän tunnustaminen ei tarkoita sitä, että se mitenkään tekisi vähemmäksi hallinnon vastuuta Syyriassa tehdyistä hirvittävistä rikoksista. Mutta tämän tunnustaminen puolestaan ei tarkoita sitäkään, että Syyrian hallinto olisi yksin vastuussa siellä tehdyistä rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Syyrian hallinto on kemiallisten aseiden hävittämiseen liittyvässä toiminnassa osoittanut sekä yhteistyö- että toimintakykyä - Kerryn kiitoksen ansaitsemalla tavalla. Näitä samoja ominaisuuksia tarvitaan poliittisessa prosessissa. Kykyä siis on, jos tahtoa löytyy. Matkaa Ghoutasta Geneveen kompastuttaa se, että yhden merkittävimpinä esiintyvän oppositiokoalition suurin ryhmä eli Syyrian kansallinen neuvosto on ilmaissut jäävänsä pois Genevestä. Tahtoa ei näytä löytyvän joka puolelta. Nähtäväksi jää, millä tavalla kapinalliset yrittävät suistaa kehityksen pois Geneveen johtavalta polulta.

Siinä, missä Venäjä kykeni painostamaan Syyrian hallintoa, Yhdysvaltojen on painostettava liittolaisiaan Saudi-Arabiaa, Qataria ja Turkkia painostamaan Syyrian oppositiot Geneveen. Edellä mainituilla aseita ja tukea kapinallisille toimittavilla valtioilla on suuri vastuu joko sodan päättymisestä tai jatkamisesta. Itkeminen pakolaiskärsimyksen edessä on krokotiilin kyynelien vuodattamista samalla kun mahdollistetaan sodan jatkuminen.

Pienikin edistys joukkotuhoaseiden hävittämisessä Lähi-idästä on parempi kuin ei mitään. Joukkotuhoaseettoman Lähi-idän luomiseksi tämän edistyksen on levittävä alueen jokaiseen valtioon. Samaan aikaa ei saa unohtaa myöskään perinteisempää asekauppaa. Niilläkin aseilla saadaan kyllä joukkotuhoa aikaiseksi. Irakin miehitys ja sen seuraukset ovat olleet yksi esimerkki pitkän aikavälin joukkotuhosta. Viimeksi tänään on luettu uutisia Yhdysvaltojen uusista 11 miljardin dollarin asekaupoista Saudi-Arabiaan ja arabiemiraatteihin. Myyntilistalla ovat risteilyohjukset ja bunkkerinhävittämispommit. Rauha Lähi-itään jää vain haaveeksi, mikäli aseiden pumppaus alueelle jatkuu nykyistä tahtia.






10. lokakuuta 2013

Lukemista Levantista


Lukemista Levantista -kirjoitukset ovat vihdoin yksien kansien sisällä! Suomen Lähi-idän instituutti aloitti yllämainittua nimeä kantavan kirjoitussarjan julkaisemisen suomalaisten Lähi-idän tutkijoiden tutkimusten saattamiseksi yleistajuisessa ja lyhyessä muodossa suuremmalle lukijakunnalle. Suomen Itämainen Seura päätti kustantaa kirjoitukset kirjana.

Uusia kirjoja myyntipöydällä
Kirjan kirjoituksista avautuu monipuolinen ja tietorikas läpileikkaus Suomessa tehtävään Lähi-idän tutkimukseen. Matkan Lähi-itään voi siis aloittaa mainiosti istahtamalla nojatuoliin ja lukemalla. Lukumatkaa siivittävät värivalokuvat Syyriasta, Jordaniasta, Libanonista, Israelista ja Palestiinasta. Jotkut lukijoista tunnistavat yhdestä kuvasta Damaskoksen vanhan kaupungin Suoran kadun varrella olevan aina ystävällisen lehtikauppiaan.

Kirjoituksia on niin historiaan kuin nykypäivään liittyvistä aiheista. Kulttuureja ja uskontoja ei myöskään ole unohdettu. Aiheet liikkuvat Syyrian muslimiveljeskunnan maanpaon varhaisista vuosista aina valokuvaan ja omakuvaan Lähi-idässä ja Arabiemiirikunnissa. Yhtenä kirjoitussarjan tavoitteena on ollut antaa palstatilaa nuoremman sukupolven Lähi-idän tutkijoille. Heidän kirjoituksiaan Lukemista Levantista -kirjassa on ilahduttava määrä. Suomalaisella Lähi-idän tutkimuksella ei siis ole pelkästään ansiokkaita perinteitä, sillä on myös lupaava tulevaisuus.

Lukemista Levantista -kirja julkistettiin Turun kirjamessuilla viime perjantaina. Julkistaminen tapahtui tiedeinstituuttifoorumin ohjelmassa. Tiedeinstituuttifoorumi toimii ulkomailla olevien suomalaisten tiedeinstituuttien ja tutkimusta tekevien kulttuuri-instituuttien yhteistyökehyksenä.

Tiedeinstituuttifoorumin ilme alkaa tulla tutuksi
Kirjamessuilla oli mahdollisuus tutustua myös uusiin Lähi-itä -aiheisten kirjojen suomalaisiin käännöksiin. Puhumattakaan siitä, että messujen antikvariaattitiskit tarjosivat tilaisuuden tehdä löytöjä vanhemmista kirjoista kuten esimerkiksi Mesopotamiaan ja Egyptiin liittyvät Agatha Christien romaanit. Tuoreita käännöksiä ovat  Michael Axworthyn Iranin historia, mielen valtakunta ja Brooke Allenin Satumainen Syyria (molemmat Into Kustannuksen julkaisemia). Liisa Liimataisen Saudi-Arabiasta kertova kirja on tulossa markkinoille muutaman viikon sisällä ja käännöksenä odotetaan myös Sami Michaelin Nabilaa (Mansardan julkaisemana).

Turussa oli mielekästä käydä, mutta mielekästä sinne on myös palata. 5. - 7. kesäkuuta 2014 järjestetään Åbo Akademin erinomaisissa tiloissa kolmas Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan tutkimuksen kollokvio teeman Concord, Conflict and Co-existence: Religion and Society in the Middle East and North Africa -alla. Toivotan jo tässä vaiheessa  kaikki kiinnostuneet osallistumaan rikkaaseen ja mielenkiintoiseen kokoontumiseen Turkuun!